Sisaren kanssa intoonnuimme katsomaan Maikkarin Katsomosta saatavilla olevaa sarjaa Riisutut, (ihanasti katsottavissa myös ulkomailla, vinks vinks).  Ohjelmassa koko homman pointti oli, että kokeiluun osallistui 4 kotitaloutta, kokeilu kesti kuukauden, heille jätettiin asuntoon vain vessapaperia, ensiapupakkaus, ruokaa ja ulkokengät, ja kaikki muu vietiin konttiin kodin ulkopuolelle. Kontista sai hakea yhden esineen päivässä, rahaa sai käyttää vain ruokaan 60€ viikossa, ja kuukauden aikana ei saanut tehdä velkaa tai vastaanottaa lahjoja. Esineitä sai lainata tutuilta päiväksi, ja yöt tuli viettää kotona, vaikka muuten sai käydä vierailemassa.

Itselleni sarjan osallistujista jotenkin samaistuttavimmiksi muodostuivat Kristoffer ja Henriikka. Molemmat olivat jotenkin tosi maanläheisiä, rentoja ja lupsakoita tyyppejä. Oli ilo seurata heidän kikkailujaan: aamukahvit rahkapurkista, puurot uuninpellillä, kasvojenpesu merisuolalla, ikkunasta näkyvän kauneuden fiilistelyä kun kerrankin oli hetki hiljaista aikaa. Ja etenkin Kristofferin jatkuva matkakortin hukkailu oli surkuhupaisaa, koska valitettavasti itsekin hukkaan matkakorttini luvattoman usein ja aina ärsyttää, eli voin samaistua.

Mikä oli kiinnostavinta?

Tietenkin kiinnostavaa oli, missä järjestyksessä kukin haki tavaraa takaisin. Tärkeimmiksi tarpeiksi muodostuivat vähintään yksi vartalon peittävä vaate, jotta pääsi käymään ulkona kotiovesta ilman että tarvitsi pelätä poliiseja julkisen viuhahtelun vuoksi. Toinen tärkeä heti välittömästi oli sänky. Sitten tulivat puhelimet ja tietokoneet, sekä niiden laturit, sillä ilman niitä työnteko on vaikeaa, eikä pysty pitämään yhteyttä läheisiin, tai sopimaan aikataulumuutoksista tai yllättävistä menoista. Tämän jälkeen kuvioihin tulivat toinen vaatekerta, hammasharjat, kattila sekä peitot ja tyynyt. Tokan viikon kohdalla kun nämä tuotteet oli jo kutakuinkin haettu, osallistujat alkoivat hakemaan urheiluvälineitä, kosmetiikkaa ja suihkushampoota.

Ensimmäiset muutama jaksoa olivat sarjasta siinä mielessä kiinnostavimpia, että siinä tulivat hyvin nopeasti selkeiksi normaalin elämän tärkeimmät peruspilarit: uni, riittävä vaatetus, ja yhteydenpito / työvälineet. Myöskin mistä itse nautiskelin, oli kun osallistujat menivät ihan pokkana erilaisiin tilaisuuksiin jätesäkeistä, muovikasseista, tai kaverin huiveista improvisoiduissa vaatekappaleissa, koska ne nyt vaan sattuivat olemaan vaihtoehtoja. Havaitsin olevani aina jotenkin ehkä liian huolissani siitä olenko pukeutunut tilanteeseen sopivasti, vaikka oikeastaan elämä olisi paljon kivempaa jos ymmärtäisi, että pukukoodi on yleinen suositus, tärkeintä on mennä paikalle olemaan läsnä.

Ekojen parin viikon jälkeen katsominen ei ole enää yhtä jännää, sillä sarjassa ei tapahdu enää ainakaan omasta mielestäni yhtä mullistavia muutoksia arjessa, kun kontista on noudettu ne muutama perusasia. Ehkä ilman tavaroita elämisen kausi olisi mielestäni voinut olla lyhyempikin, ja sen jälkeen olisikin seurattu sitä miten osallistujat perkaavat tavaravuortaan ja pohdiskelevat omistamaansa romua ja kierrättävät sitä. Se olisi ollut ehkä jollakin tapaa kiehtovampaa, koska kukaan normaali ei asu kirjaimellisesti tyhjässä kodissa. Pari kolme viikkoa riittää jo suurimmalle osalle ihmisistä pointin kirkastamiseen. -Lisäksi hauska puoli ohjelmaa katsoessa on pohtia mitä itse toisi ensimmäisenä kotiin.

Omat 15 asiaani näyttäisivät varmaankin seuraavilta: 

1. Mekko
2. Sänky
3. Tietokone
4. …ja sen laturi
5. Rintaliivit
6. Matkakortti
7. Hammasharja
8. Peitto
9. Tyyny
10. Suihkusaippua

11. Paistinpannu

12. Veitsi

13. Puhelin

14.  …ja sen laturi

15. Luomiväripaletti jossa olisi useampaa väriä joilla voisi värittää koko naaman “normaaliksi” ja “edustuskelpoiseksi”

Siinä kuvittelisin olevan kutakuinkin oleellisimmat esineet joita kahdessa viikossa alkaisin toden teolla kaipaamaan normaalin elämän elämistä varten. Sarjaa kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa, ja sen jälkeen pohtia millaisilla 15 asialla kokisit itse pärjääväsi pari viikkoa jos saisit hakea vain yhden asian päivässä?

Oletko katsonut sarjan Riisutut? Mitä pidit?

-Anna

Luitko jo?

Stuffocation – Kirja-arvostelu

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kuvat: Iltalehti ja Mtv.fi

The post Minimalistin telkkarissa: Riisutut appeared first on Ihme ituhippi.

Tässä postauksessa selitän miksi haluan vältellä muovia, millainen meidän tavallinen ruokavalio on ja miten muovittomuuspyrkimykset vaikuttivat siihen. Kerron myös tekikö muovittomuus ruokakauppareissuista hurjan paljon vaikeampia ja nousiko vai laskiko tavallisten ruokaostostemme hinta kahden hengen taloudessa.

Mitä järkeä muovin välttelyssä on? Miksi tavoittelen muovitonta elämää?

1. Muovia kerätään kierrätettäväksi, mutta tämän hetkinen kierrätyskapasiteetti ei riitä kerätyn määrän prosessointiin, jolloin muovi saattaa päätyä ulkomaille kierrätettäväksi ja sieltä mahdollisesti huonon infrastruktuurin seurauksena valtameriin.
2. Muovia voi kierrättää vain 2-3 kertaa, ennen kuin se on lopullisesti roska. Paperia voi kierrättää 3-4 kertaa ja lasia sekä metallia ikuisesti.
3. Jokainen kotonamme oleva muovituote aiheuttaa mikromuovipäästöjä. Syömme mikromuovia pankkikortin verran viikossa (eli 52 pankkikortillista vuodessa) huomaamattamme, eikä mikromuovin pitkäaikaisvaikutuksia elimistössä ole vielä tutkittu riittävästi.
4. Muovin valmistuksessa käytetään erilaisia kemikaaleja mm. muovinpehmentiminä, jotka saattavat toimia hormonihärikköinä sekä olla karsinogeenisia. Riippuen pakkauksessa käytetystä muovilaadusta ja esim. siitä onko muoviin pakattu elintarvike vaikkapa rasvainen, hapan tai emäksinen, sekä lämpötilasta jolle pakkaus on altistunut kuljetusmatkalla, kyseiset haitalliset kemikaalit saattavat imeytyä pakkauksesta ruokaan ja päätyä sitä kautta elimistöömme.

Mitä me syödään? Millainen meidän ruokafilosofia on?

Olemme molemmat vegetaristeja. Aiemmin meillä syötiin myös munia, mutta hiljattain ne tippuivat pois. Maitotuotteiden kanssa pyrin valitsemaan kasvipohjaisen tuotteen aina, kun se ei vaikuta merkittävästi tuotteen makuun, koostumukseen tai käytettävyyteen, eli esimerkiksi kauramaitoa ja kaura- tai soijakermaa perinteisten versioiden sijaan.

Leivomme leivän itse kotona, ja sitä tulee leivottua kerran tai pari viikossa, joten kaupasta tulee ostettua leivän sijaan jauhoja. Ruokajuomana juomme vettä. Teemme ruoat pääosin itse kotona, ja perjantaisin tai lauantaisin Woltitamme pizzaa tai jotain muuta vastaavaa kotiin. Leivon makeita leivonnaisia silloin tällöin, mutta siihen ei ole syntynyt samanlaista rutiinia kuin leivän leivontaan. Ostamme pavut ja kikherneet kuivattuina, ja keitämme niitä viikossa kuluvan määrän jääkaappiin odottamaan viikoittain.

Vaikeasti veganisoitavat eläinperäiset tuotteet

Ainoat “korvaamattomat” ovat oikeastaan hapukoor, eli smetana, juustot ja voi. Juustoraasteeksi uuniruokiin toimii myös vegejuusto, mutta sellaisenaan syötäväksi en ole löytänyt makuhermojani miellyttävää vegejuustoa. Tiedän, että ainakin Suomessa on saatavilla jotakin aika uskottavan oloista voin kaltaista valmistetta, mutta ainakaan vielä en ole löytänyt paljon hehkutettua vegaani-voita Tallinnalaisista ruokakaupoista. Helppo vegaaninen vaihtoehto olisi margariini, mutta en pidä margariinin mausta.

Eläinperäisten tuotteiden kanssa pyrin ostamaan ne pääasiallisesti luomuna, ajatellen, että kyseiset lehmät ainakin pääsevät varmasti ulkoilemaan.

Tältä meidän muovittoman kuukautemme ruokakauppareissut näyttivät

Mitä meiltä löytyi kaapista ennen muovittoman toukokuun alkua?

Ennen ekaa ruokakauppareissua meiltä löytyi kaapista jonkin verran kahvia, teetä, mausteita, hunajaa, vegejogurttia, voita, ohraa, tattaria, linssejä, kaurahiutaleita ja pakastepinaattia. Ikkunalaudalla meillä kasvaa persiljaa ja basilikaa.

Muoviton elämä – Ruokakauppareissu 1 & herkkujuoksu

30.04 ruokakauppareissu

• Rimi (Supermarket) – 32,57€
• Biomarket (Kauppahallin ekopuoti) – 18.74€
• Selver (Kauppahallin supermarket) 6,39€
• Juustukuningad (Kauppahallin juustoliike) 6,87€
• Balti Jaam (Kauppahallin vihannestori) 1,28€ + 2.09€

Yhteensä: 67,94€ -> 33,97€ per henkilö.

Prisma – 18.30€ -> 9.15€/ hlö

Tällä kauppareissulla vaikein ostopäätöksiin vaikuttava tekijä: Syntymäpäiväkakku. Mango-juustokakun pohja syntyi muoviin pakatuista digestivekekseistä, koska minulla ei ollut aikaa väkertää keksejä itse. Mangosose tuli peltitölkistä (jossa on muovivuoraus). Tuorejuusto ostettiin muovipurkissa. Fetapizzan feta kulkeutui kotiin muovipakkauksessa. Barilla-pasta oli tavallisen marketin ainoa kartonkiin pakattu vaihtoehto, ja siinäkin oli muovi-ikkuna.

Ruokalasku oli edullisempi kuin normaalisti. Perustarvikkeet ovat samat kuin muutenkin, mutta muovittomuus pakotti jättämään pois tavallisimpia heräteostoksia, kuten sipsit, makeiset, sekä parmesaanin.

Ruokakaupassa käymiseen ei mennyt merkittävästi sen enempää aikaa kuin normaalistikaan, sillä tavallinen marketti (Rimi) tuli juostua läpi nopeasti, ja loppuaika kului torilla. Isoin ero oli, että torilla on oikeasti kivaa käydä, toisin kuin supermarketissa.

Muoviton elämä – Ruokakauppareissu 2 & pikkujuoksu

Tokaa kertaa toukokuussa kävimme “oikeasti” ruokakaupassa 12.05.

• Rimi – 30.79€
• Biomarket – 7.74€
• Juustukuningad – 5.03€
• Balti Jaam – 6,66€
• Selver – 7.56€
• Marjakoju – 5.45€

Yhteensä: 62,43€ -> 31,22€ henkilö

13.5 tapahtui ylimääräinen juoksu lähikauppaan Selveriin, 3,37€ -> 1,69€/ hlö (En tullut ottaneeksi kuvia. Kyseessä oli pari rullaa leivinpaperia.)

Tokan ruokakauppareissun yhteydessä homma tapahtui jo hiukan enemmän rutiinilla, ja alkoi olemaan jo oikeasti aika hauskaa. Myös totesin, että ehkä on ihan ok kuluttaa fetaa ja tofua, sillä ne ovat niitä tuotteita joita ei ihan oikeasti saa ilman muovia ja niiden kohdalla muovin käyttö saattaa olla jopa ihan järkevää.

Muoviton toukokuu – Ruokakauppareissu 3

22.05 oli kuukauden viimeinen ruokakauppareissu.

• Rimi – 55.60€
• Prisma – 19.20€

Yhteensä 74,80€ -> 37,40€/ henkilö

Kolmannella ruokakauppareissulla meille tuli Tex-Mex fiilis. Emme olleet syöneet tortilloita hetkeen, joten totesimme, että fuck it ja matkaan lähtivät tortillapakkaus sekä nachopussi. Jäin pohtimaan, että tortillaleipää voisi varmasti valmistaa kotonakin, mutta en ole ihan varma siitä, mitä lopputuloksesta mahtaisi tulla. Ja toisaalta tunnustan, että myös mukavuudenhalulla oli vaikutusta. Valinnan mahdollisuus oli siinä, että käytänkö vartin vihannesten pilkkomiseen ja papujen sekä kastikkeiden tekemiseen, vai lisäksi vielä ylimääräisen tunnin tortillalättyjen luomiseen. Laiskuus voitti.

Toinen ongelmallinen oli vegejogurtti. Perinteisen eläinperäisen jogurtin saisi litran kartonkipakkauksessa, mutta vegejogurttia valitettavasti ei. Toisaalta kaipaisin lounaaksi ja välipalaksi joskus myös jotain jännempää kuin eilisen jämiä, puuroa, leipää, salaattia tai hedelmiä, ja siinä kohdin jogurtti on oikeasti kivaa vaihtelua rutiiniin.

Paljonko meillä meni kuukaudessa rahaa muovittomaan ruokavalioon?

Aikaisemmin ruokalaskumme on ollut noin 80€ viikossa, eli noin 240€ kuukaudessa yhteensä ja noin 120€ per henkilö kuukaudessa.

Tämän kuukauden aikana meillä meni kuukaudessa rahaa ruokakauppaan yhteensä 226.84€ kahdelta hengeltä, eli 113.42€ / henkilö. Käytännössä näiden päälle tuli vielä kerran viikossa pizzan Woltittaminen kahdelle, eli n. 18€*4=72€, eli kaikki ruokakustannukset yhteensä kahdelle hengelle olivat 298,84€, eli 149,42€/ henkilö.

Säästö ei ole valtava, mutta toisaalta se on silti säästö. Muoviton ruokavalio ei siis ole tavallista kalliimpi, vaikka joitakin yksittäisiä tuotteita vaihtaisi jopa kalliimpiin vaihtoehtoihin, kuten omassa tapauksessamme esim. Barillan pasta tai torilta haetut vihannekset.

Paljonko meidän kuukauden muovittomat ruokaostoksemme olisivat maksaneet Suomessa?

Koska oma tuloksemme koskee ruoan hintoja Tallinnalaisissa supermarketeissa, tein vertailevan laskelman, jonka mukaan kuluttamieni täsmälleen identtisten elintarvikkeiden hintaero suomalaisen ja virolaisen Prisman välillä on 15%. Erään tuttavani tekemän toisenlaisen laskelman mukaan, jossa suosittiin mahdollisimman paikallisia brändejä, pakkausmateriaalilla ei ollut merkitystä, sekä kulutettiin lihaa, esimerkkikorin hinta oli Suomen puolella noin 25% kalliimpi.

Ihan vaan yleisen vertailun vuoksi laskin mukaan myös viikonloppupizzat. Tavallisen Helsingin Sörnäisessä sijaitsevan pizzerian menusta ja Woltin toimitushinnastosta tsekattuna meidän tavallinen viikoittainen pizzasetti maksaisi Helsingissä noin 23.30€. Eli Suomessa pizzaan tai vastaavaan menisi noin 93,20€ kuukaudessa kahdelta hengeltä, vs. yllä mainittu 72€ Tallinnassa.

Ruokakauppaan käytetty raha & kaikki kuukauden ruokakulut yhteensä

Jotta meidän ruokakauppaan kuluttamamme summa olisi siis vertailukelpoinen,

Olettaen, että ruoka on Suomessa 15% kalliimpaa, kuukauden ostoksemme olisivat maksaneet:

• 260,86€, eli noin 130,43€ per henkilö

Vaihtoehtoisesti olettaen, että ruoka on Suomessa 25% kalliimpaa, kuukauden ruokaostoksemme olisivat maksaneet:

• 283,55€ ja 141,77€ per henkilö.

Jos laskee kuukauden kaikki ruokakustannuksemme, eli siis sisältäen kotiin toimitetut pizzat, loppusumma on suomalaisella hinnalla kahdelle hengelle noin 354,06 – 376,75€ ja yhdelle hengelle noin 177,03-188,38€ välillä.

Oman Suomen vuoteni tarjoamalla kokemuksella tulos ei oikeastaan ole mielestäni hirveän suuri. Helsingin yliopiston 2018 tekemän selvityksen mukaan, alle 45-vuotiaan naisen ruokakuluihin menee Suomessa 261 euroa kuussa ja alle 45-vuotiaan miehen ruokakuluihin menee kuukaudessa 294 euroa, eli oletettavasti alle 45-vuotiaan heteropariskunnan ruokakuluihin menisi yhteensä 555€.

Eli yllä laskemani ja hintakorjaamani muoviton ja pääosin kasviperäinen ruokavalio on siis lähes parisataa euroa edullisempi kuukaudessa, kuin virallinen arvio tavallisen suomalaisen pariskunnan ruokakustannuksista.

Suomen ja Viron välisen ruoan hintaero on hiukan ironinen. Sitä voisi helposti kuvitella, että maassa, jossa ruoan verotus on kevyempää ruoka olisi myös halvempaa. Ruoan arvonlisäveroprosentti on Suomessa 14%, siinä missä Virossa ruoan arvonlisäveroprosentti on 20%.

Mitä kuukaudesta muovitonta elämää jäi käteen?

Riittää, että ruokakaupassa käy harvemmin kuin kerran viikossa

Olin aina luullut, että kävisimme ruokakaupassa kerran viikossa. Olin näemmä väärässä. Oikeasti käymme kaupassa noin 10 päivän välein. Isojen ostosten välissä saatamme hakea joko perjantaiherkkuja tai jonkin kauempana saatavilla olevan vegetuotteen noin kerran viikossa.

Ruokakauppareissujen kesto ei merkittävästi muuttunut

Supermarketti tuli kahlattua läpi aikaisempaa nopeammin ja ylimääräinen aika kului torilla kierrellessä. Toisaalta pohdin, että voisi olla fiksua siirtää ruokaostoksemme jatkossa Rimistä Prismaan, jolloin ei olisi tarvetta ylimääräisille Prisma-reissuille.

Tallinnassa ruokakauppakäyntien nopeuden kanssa helpotti se, että Balti Jaamin kauppahallista / torilta löytyy “yhdestä” ovesta oikeastaan kaikki mitä marketista ei saa. Jos budjetin kannalta ei olisi mitään väliä sillä, että ostaako kaiken siitä kalliista marketista (eli Selveristä), myös marketista hankittavat tuotteet voisi teoriassa hankkia Balti Jaamilta yhden pysähdyksen taktiikalla. Olen kuitenkin ehkä sen verran pihi, että oli budjetti mikä tahansa, silti mieluummin käytän 15 ekstraminuuttia matkoihin ja käyn kahdessa kaupassa jatkossakin.

Ruokalasku pieneni

Kuten yllä jo kuvailin, ruokalaskumme pieneni aikaisemmasta. Kokonaisvaikutusta sillä oli noin 14 euroa kuukaudessa, mutta ainakaan muovittomuuteen tähtäävä ruokavalio ei siis ollut aikaisempaa kalliimpi, kuten itse alunperin pelkäsin.

Muoviton kokeilu muutti ruokavaliota terveellisempään suuntaan

Ruokavaliomme muuttui hiukan kokeilun seurauksena. Juusto tippui pääosin pois ja sama kävi joillekin prosessoiduille lihankorvikkeille. En oikeastaan ole jäänyt kaipaamaan kumpiakaan sen pahemmin. Olen ainakin itse kokenut, että ruokavaliomme on ollut terveellisempi ja sisältänyt enemmän tuoreita tuotteita.

En koe, että kuukauden muoviton kokeilu olisi pakottanut tinkimään yhtään mistään, pikemminkin ryhdyimme hiukan luovemmiksi. Meille kirkastui paljon paremmin, mitkä ovat oikeasti arvokkaita ja nautinnollisia, ja mitkä eivät.

Esimerkiksi leivänpäällisjuusto ei lopulta oikeasti tuo elämään kovin suurta lisäarvoa, mutta puolestaan satunnaisesti syöty laadukas juusto, jossa on oikeasti myös maku, tekee arjesta luksusta. Juustoa alkoi arvostamaan jotenkin enemmän, kun sitä ei ostanutkaan kilotavarana.

Kotona syntyvän ruokahävikin määrä ei muuttunut

Jäin pohtimaan syntyisikö muovittomasta ruokavaliosta enemmän hävikkiä kotona. Kuitenkin ilmeisesti tuo hävikin osuus taisi jäädä täysin ruokakaupan kannettavaksi.

Pohdin syntyisikö hävikkiä niin paljon, jos esimerkiksi kasvikset tuotettaisiin lähempänä ja ne toimitettaisiin kauppoihin pienemmissä erissä, mutta useammin? Kotona ruokahävikin kanssa ongelmaa ei ole ollut yhtään enempää kuin aikaisemminkaan, sillä ensin syömme nopeasti pilaantuvat tuotteet ja sen jälkeen siirrymme niihin, joilla on pidempi säilyvyysaika.

Roskiskaapin järjestys muuttui täysin

Meillä oli aikaisemmin iso 15-20 litran roskis pakkausjätteelle, paperikassi biojätteelle ja pienet 7 litran sangot paperille ja sekajätteelle.

Sekajäte meillä ei muuttunut suuntaan eikä toiseen ja biojätteenkin määrä pysyi samana. Olin kuitenkin tosi iloinen, kun pakkausjätteen määrä väheni aivan valtavasti. Pystyimme vaihtamaan pakkausjätteelle (Tallinnassa pakkausjäteroskikseen laitetaan muovit, metallit ja lasi, jotka erotellaan jätelaitoksella kierrätettäviksi) tarkoitetun roskiksen paperille, ja pienemmän pakkausjäteroskiksen täyttyminen vei 3 viikkoa, aikaisemman ison roskiksen viikoittaisen viemisen sijaan.

Millaiset elintarvikkeet tuottivat eniten muoviroskaa?

Meidän taloudessa muoviroskaa syntyi kaikkein eniten seuraavista:

• Jogurtti
• Feta
• Tuorejuusto
• Tofu
• Kasvikermat ja kauramaito
• Basmatiriisi
• Tex-mex herkut
• Juomapakkaukset

Basmatiriisiä olisi saatavilla Tallinnassa myös bulkkitavarana, mutta ainakin meidän lähimmästä Biomarketistamme se oli loppu. Vaikka tumma hiukan pyöreämpi riisi on terveellisempää, ei ole kiva syödä riisiruokaa, jonka suutuntuma on sama kuin ohralla.

Kävin myös Balti Jaamin lihahallissa metsästämässä koiran lääkintää varten kinkkuleikettä, jonka saisi paperiin käärittynä, mutta se oli turha reissu. Etsiskelen vieläkin lihatiskiä, josta koiran kuukausittaisen kinkun saisi paperiin käärittynä.

Mistä löytää herkut, joita ei ole pakattu muoviin?

Erityisen vaikeaa muoviton elämä oli herkkujen suhteen.

Juomapakkaukset ovat muovisia panttipulloja, mutta testini kannalta ne lasketaan kotiin kulkeutuvaksi muoviksi. Erityisesti meillä kuluu näin kesällä verigreippimehua ja tonic-vettä, joista saa sekoitettua ihania greippi-tonic mocktaileja, jotka eivät ole liian makeita, mutta jotka ovat kuitenkin ihanan virkistäviä. Esim. Fentiman’s tai Fever Tree tonic-vesiä saisi myös lasipulloissa, mutta niiden litrahinta on yli puolet kalliimpi isoihin muovisiin panttipulloihin verrattuna.

Makeisia saa irtokarkkiosastolta paperipussiin. Myös osa suklaista, kuten esim. Fazer ja Lindt on pakattu paperiin ja folioon muovikääreen sijasta. Karkkien suhteen ongelma ei siis ollut kovin suuri. Sipsit kuitenkin myydään auttamatta muovipusseissa. Muovipusseihin pakattuja suolattuja maapähkinöitä jäin myös vähän kaipaamaan.

Mitkä elintarvikkeet todella vaativat muovipakkausta hygienian ja säilyvyyden takaamiseksi?

Ymmärrän muovipakkaukset sellaisisten tuotteiden kanssa, joiden säilyvyyden ja hygieenisyyden kannalta ne ovat oikeasti ainoa helposti toteutettavissa oleva vaihtoehto, kuten juuri kosteat ja tahmaiset tuotteet, esimerkiksi tofu, tuorejuusto ja feta.

Kuivatuotteiden pakkaaminen muoviin ei puolestaan tuo niille mitään lisäarvoa, esimerkiksi riisit ja pastat voitaisiin aivan yhtä hyvin pakata paperipussiin kuten jauhot, tai jopa myydä bulkkitavarana supermarketissa samalla tavoin, kuin nykyisin tehdään esimerkiksi irtomakeisten ja irtopähkinöiden kanssa. Asiaa koskeva elintarvikelainsäädäntö ja hygieniasääntely on kuitenkin käsittääkseni aivan sama.

Minkä tuotteiden kanssa muovisia pakkauksia voisi parantaa?

1. Vegaaninen majoneesi

Olisin riemuissani ikihyviksi, jos vegaanista chili- ja paprikamajoneesia saisisi lasipurkeissa. Tällä hetkellä maustamatonta Helmann’sin vegemajoa saa lasipurkissa. Jatkossa taidan siirtyä suosiolla Helmann’siin ja lisäillä itse omat paprikani ja chilini mukaan.

2. Ketsuppi

Ketsuppi oli toinen ongelmallinen. Olen nähnyt ketsuppia lasipurkeissa, mutta kun sitä alkaa etsimään, sitä ei löydä.

3. Maito- ja kermapurkit

Maito- ja kermapurkkien kanssa toivoisin takaisin sitä aikaisempaa designia, jossa toinen pääty taitettiin auki, nykyisten muovikorkkien sijaan. Myös ihan siitä syystä, että ainakin allekirjoittanut rähmäkäpälä loiskuttelee muovikorkista kaiken pitkin keittiön tasoja.

4. Suolaiset naposteltavat

Kaipaisin jonkinlaista tuotetestausta. Onko sipsien tai suolapähkinöiden välttämättä oltava muovipusseissa? Suosisin mielelläni jatkossa brändiä, jonka pakkaus olisi aidosti kierrätettävissä paperin seassa tai hyödynnettävissä esim. biojätepussina.

5. Kuivatuotteet (Pastat, riisit, jauhot, palkokasvit)

Supermarketeissa myydään irtokarkkeja ja irtopähkinöitä. Koska se selkeästi onnistuu nykyisen kaltaisen elintarvikelainsäädännön ja hygieniamääräysten puitteissa, ei ole mitään oikeaa syytä sille, miksi esimerkiksi ihan tavallista makaronia ei voisi myydä asiakkaan omaan pussiin, astiaan tai vaikkapa paperipusiin. Jos kysyntää kyseisenkaltaiselle toiminnalle olisi riittävästi, varmasti myös suuremmat supermarkettiketjut tarttuisivat aloitteeseen. Itse ainakin arvostaisin vaihtoehtoa kovasti.

Muovittoman toukokuun jälkeen oikeasti muoviton elämä? Mitä tämän jälkeen?

Jos voin viedä roskia harvemmin, kokea oloni terveemmäksi, tehdä ruokakauppareissuista kivempia ja säästä muutaman euron kuussa, on varmaan aika helposti arvattavissa, että aion jatkaa tämän kaltaista ostokäyttäytymistä myös jatkossa. Muoviton elämä ruokakaupassa on yllättävän kivaa.

En koe, että alun nihkeyden jälkeen vaiva olisi ollut turhan suuri, jonka lisäksi tässäkin touhussa on tarpeellista olla itselleen armollinen. On turhaa stressata liikaa siitä, jos pari tuotetta on oikeasti kaikkein fiksuinta pakata muoviin, ja joita ei saa muuten. Sitten on toinen asia, jos koko ruokakassi rapisee muovista, ja jo yhden ruokakauppareissun jälkeen saa olla raahaamassa valtavaa muoviroskien säkkiä pihalle.

Koin, että kokeilu rikastutti elämääni, sillä en ole aikaisemmin pitänyt torilla ostoksilla käyntiä kovin vakavasti otettavana vaihtoehtona, tai juustokaupassa käyntiä budjettiin sopivana, mutta molemmat jutut ovat sellaisia, jotka ovat oikeastaan tuoneet minua ehkä tavallaan lähemmäksi ruokaa ja saaneet arvostamaan sitä enemmän.

Millainen oma oletuksesi lopputuloksesta olisi ollut? Olisitko itse kiinnostunut kokeilemaan mahdollisimman vähämuovisia ruokakauppareissuja?

-Anna

________________________________

Luitko jo?

Näin valitset ekologista ruokaa – 9 vinkkiä

Miksi kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi – 4 syytä

FACEBOOK / INSTAGRAM/ YOUTUBE

The post Muoviton elämä? – Tältä näyttää muoviton ruokavalio appeared first on Ihme ituhippi.

Voiko ihan tavallinen tyyppi ryhtyä hiilineutraaliksi? -Tammikuun 2020 alussa lupasin, että leikkaisin hiilijalanjälkeni noin 8000 kilosta 3500 kiloon, ja kompensoisin jäljelle jäävät päästöt, ollakseni hiilineutraali yksilö vuonna 2020. Pääsinkö tavoitteeseeni, millaisia muutoksia tein, ja miten hiilineutraali vuosi kului?

Miten laskin vuoden 2020 hiilijalanjälkeni?

Uskon että meillä jokaisella on varmasti hiukan taipumusta kaunistella omia paheitamme egoamme suojellaksemme. Siksi sitä muistelee juoneensa vähemmän kahvia, syöneensä vähemmän karkkia, ja ajaneensa vähemmän autolla kuin mitä todellisuudessa tuli tehtyä. En halunnut että hiilijalanjälkilaskelmani perustuisi itsearmoa hehkuvaan mutuiluun, joten:

• Kaivoin esiin vuoden sähkölaskut, ja ynnäsin koko vuoden kilowattitunnit
• Avasin arjessa käyttämäni pankin verkkopankista kuluerittelyn, josta näkee paljonko rahaa vuoden aikana on kulunut esim. kenkäkauppaan, kirjakauppaan, tai kahviloihin.
• Auton mittarilukema on helppoa tarkastaa säännöllisin väliajoin omien vuotuisten ajokilometrien hahmottamiseksi.
• Pengoin sähköpostista esiin jokaisen vuoden aikana ostetun juna- ja laivalipun.

Käytin hiilijalanjälkeni laskemiseen Suomen Ympäristökeskuksen Ilmastodieetti -laskuria, joka on tarkin ja yksityiskohtaisin suomeksi saatavilla oleva laskuri.

Onnistuinko pienentämään hiilijalanjälkeäni ja saavuttamaan tavoitteeni?

Kyllä!

Olen tosi iloinen siitä, miten hyvin hiilijalanjälkeni pieneni aikaisempaan verrattuna, vaikka vähennykset eivät aivan koko aikaa tulleetkaan ihan niistä lähteistä kuin olin viime tammikuussa suunnitellut.

Vuodelle 2020 aikomani ilmastoteot:

• Laivamatkojen vähentyminen Tallinnaan paluumuuton takia
• Työmatkojen kulkeminen julkisilla
• Auton käyttö vain viikoittaisiin ruokaostoksiin, arjen pakollisiin askareisiin & lähimatkailuun
• Vihreään sähköön siirtyminen
• Kodin lämmittäminen pääasiassa takkaa polttamalla

Vaatteidenostolakko näkyi hiilijalanjäljessä vuonna 2020

Vuonna 2019 tavaroiden ja palveluiden aiheuttama hiilijalanjälkeni oli 1000 kiloa.

Kasvua on tapahtunut edellisestä vuodesta noin 100 kilon verran. Vaatteet muodostivat vuoden tavaran kulutuksesta myös noin 40%. Olin blogissakin raportoimassani vaatteidenostolakossa 2018 lokakuusta 2019 lokakuuhun asti. No, ne sinä aikana loppuun kulutetut vaatteet piti sitten kuitenkin korvata lopulta arjen sujuvuuden varmistamiseksi.

Olen aiemmin valitellut sitä, että en meinaa löytää omassa koossani (noin 44-46) Tallinnassa vaatteita käytettynä, koska keskimääräinen paikallinen vaatekoko on paria numeroa pienempi kuin Suomessa. Toisaalta tänä vuonna koen, että minulla kävi ihme munkki, jonka ansiosta löysin jopa niitä hyväkuntoisia ja siistejä työpaitoja, joita aikaisemmin en ole löytänyt käytettynä tai oikean kokoisena mistään.

Ilokseni en joutunut ostamaan elektroniikkaa koko vuonna, tosin siihen saattaa vaikuttaa myös se, että vuonna 2019 jouduin vaihtamaan sekä puhelimen että tietokoneen. Vuonna 2021 saatan joutua hankkimaan blogi- ja Youtube hommiin paremmin sopivan kameran (luonnollisesti käytettynä), mutta koitan selvitä olemassa olevalla vielä toistaiseksi. Nykyinen Canon on palvellut minua viimeiset 11 vuotta moitteettomasti, mutta ajan kanssa ja touhuni muututtua ehkä astetta aiempaa vakavammaksi, se ei enää täytä kaikkia arjen tarpeita, ja aiheuttaa päänvaivaa niin kuvaa ottaessa kuin kuvia käsitellessäkin.

Puulämmitys pienensi hiilijalanjälkeä huomattavasti – mutta miten kävi vihreän sähkön?

Vuonna 2019 asumisen hiilijalanjälkeni oli 2300kg, josta 73% muodostui lämmityksestä.

Yksi juttu josta olin tosi innoissani vuoden alkaessa oli juurikin se, että vaikka asumme kerrostalossa meillä on kaksi takkaa ja puuvaja käytettävissämme, jolloin kotia on mahdollista lämmittää pääosin puulla, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin aikaisemman Helsingin kotini kivihiilellä syntynyt kaukolämpö.

Riippuen siitä kuinka kylmä sattuu olemaan, käytämme kahta takkaa ensisijaisina lämmityksen lähteinä, ja sähkölämmitystä tukemassa mikäli takasta saatava lämpö ei tunnu riittävän. Huonelämpötila meillä on talvella noin 19 astetta. Lattiat ovat rehellisesti varsin kylmät, mutta sitä varten villasukat on keksitty.

Kotiin tehtiin pintaremontti sisään muutettaessa, ja sitä viimeisteltiin vielä kevään aikana, joten jonkin verran maalia, silikonia, yms. kului vuoden aikana. Huonekaluja tai muitakaan kodintarvikkeita ei ollut tarvetta ostaa.

Aikomuksenani oli pyytää vuokranantajaa vaihtamaan asuntomme sähkösopimus vihreään sähköön, mutta kävi ilmi, että meillä on käynnissä toisen asunnon kanssa jaettu kahden vuoden määräaikainen sähkösopimus, joten tässä vaiheessa noin vuoden kuluttua asiaa voi katsella uudestaan. Vaikka vihreä sähkö jäi turhaksi haaveeksi, olen iloinen miten voimakkaasti puulämmitykseen siirtyminen vaikutti hiilijalanjäljen suuruuteen kaukolämpöön verrattuna.

Söin hiilijalanjälkeni suuremmaksi vuonna 2020

Ruokailujen hiilijalanjälkeni nousi 100kg vuodesta 2019, jolloin se oli 700 kg.

Ruokavalioni ei ole sisällöllisesti muuttunut mitenkään aikaisemmasta. Uskon, että pääasiallinen vaikutus syömisen aiheuttaman hiilijalanjäljen suuruuteen on ollut erilaisen elämäntavan mahdollistamalla erilaisella rahankäytöllä. Kun ei ole tarvinnut pohtia riittääkö rahaa bensaan, on voinut syödä ulkona enemmän, joka puolestaan näkyy hiilipäästöjen nousuna ruokapuolella.

Korona + liikenteen hiilijalanjälki = hiilijalanjäljen leikkaajan voittotarina

Vuonna 2019 liikennöintini aiheutti 4100kg CO2 päästöt. Tallinnaan paluun, ja koronavuoden seuraksena liikenteen saralla muutos on ollut aivan valtava vain vuodessa.

Tallinnaan palaaminen todella vähensi laivamatkojen määrää huomattavasti. Myös autoilun määrä romahti aikaisempaan verrattuna, jopa riippumatta autolla tehdystä Kuldigan kesälomareissusta. Työmatkojen tekeminen julkisilla (ne 4 kuukautta koko vuonna kun lähitöihin kuului mennä) muutti arkeani stressittömämmäksi ja vähensi etenkin liikkumisen hiilijalanjälkeä todella paljon.

Korona toki vaikutti liikkumiseen paljon: Suunniteltuja matkoja jäi tekemättä, ja 7kk vuodesta etätöissä ollessa päivittäisiä työmatkoja ei kertynyt lainkaan.

Yksityishenkilön hiilipäästöjen kompensointi

Hiilipäästöjen vähentäminen tulisi ensisijaisesti toteuttaa omia päästöjä vähentämällä, ja vasta toissijaisesti kompensoimalla. Tämä johtuu siitä, että vähennetty päästö on varmasti vähennetty päästö: liha jota ei syöty, tavara jota ei ostettu ja kilometri jota ei ajettu. Kompensoitaessa on puolestaan useampia epävarmuustekijöitä:

• Eri puut eri kasvupaikoissa sitouttavat eri määriä hiilidioksidia jos kyse on metsäkompensaatioista.
• Kauanko kompensaatiometsän annetaan kasvaa, miten on varmistettu ettei sitä hakata?
• Miten on varmistettu, ettei samaa kompensaatiota myydä kahteen kertaan?
• Onko kompensaatio sertifioitu esim. WWF:n tai YK:n toimesta? Ts. onko varmaa, että kompensaatio todella menee aiottuun kohteeseensa?
• Kannustaako kompensointi jatkamaan nykyisen kaltaista kuluttamista, koska “sen voi kompensoida”?

Olen tyytyväinen siihen miten hyvin onnistuin leikkaamaan hiilijalanjälkeäni vuoden aikana. Jäljelle jääneen 3,5 tonnia kompensoidakseni ostin YK:n sertifioiman päästökompensaation jolla rakennetaan tuulivoimaa maailman toiselle puolelle. Lopputuloksena vuoden 2020 hiilijalanjälkeni tosiaankin on 0.

Hiilineutraali yksityishenkilö on mahdollinen yhtälö

Koen, että vuoden mittainen projektini todisti, että on ihan mahdollista olla hiilineutraali yksilö, ja silti elää ihan mukavaa elämää. Ja tietenkin tämän jälkeen aion jatkaa samalla polulla myös vuonna 2021.

Mitä tulee hiilijalanjäljen tietoiseen leikkaamiseen, on itsestään selvää, että en olisi voinut leikata hiilijalanjälkeä yhtä paljon asumalla Helsingissä ja pysymällä aikaisemmassa työssäni jonne työmatkat olivat pitkät. Ja vaikka hiilijalanjälki vaikutti jollakin tasolla paluumuuttopäätökseen, suurimmat tekijät päätökselle olivat kuitenkin arjen sujuvuus, sosiaalinen tukiverkko, elämänlaatu sekä mielenkiintoinen työ Tallinnassa.

Kuitenkin mitä tulee arjen muutoksiin, en luopunut autosta, en ryhtynyt täysin vegaaniksi, en käyttänyt vihreää sähköä, tai ollut ostolakossa. Meistä jokaisen arki on erilaista, ja meillä on erilaisia tarpeita sekä riemun lähteitä, joista tinkiminen ei ole mahdollista tai fiksua. Yllä olevan perusteella kuitenkin uskoisin, että oman elämän raameissa arkeen on kuitenkin usein mahdollista vaikuttaa jollakin itselle sopivalla tavalla, ja sitä kautta pienentää omaa hiilijalanjälkeä ilman että sillä on sen suurempia vaikutuksia arjen sujuvuuteen tai elämänlaatuun.

Pienillä muutoksilla vaikutuksetkin ovat pieniä, mutta puroista syntyy meriä. Jos jokainen tekee pari pientä muutosta arjessaan, vaikutus on paljon suurempi kuin se, että pari ihmistä heittää arkensa päälaelleen.

Hiilijalanjäljen kompensointi on vaihtoehto johon voi halutessaan tarttua, sillä sertifioitu kompensoitu tonni on aina kompensoitu tonni. Jos ylle linkattuja YK:n sivuja kurkkii sillä silmällä, huomaa, että sertifioidutkaan päästökompensaatiot eivät välttämättä ole järjettömän kalliita. Itse ajattelin etukäteen, että vuoden elämisen kompensointi olisi huomattavasti kalliimpi projekti, mutta ei se sitten lopulta ollutkaan. Eli kompensointi onkin ihan tavoitettavissa oleva juttu vaikka budjetissa ei olisikaan hurjasti löysää.

Onko sulla hiilijalanjälkeen liittyviä tavoitteita vuodelle 2021, tai oletko pohtinut kokonaan hiilineutraaliksi ryhtymistä?

-Anna

_______________________________

Luitko jo?

MISSIO: hiilineutraali kansalainen vuonna 2020

Ekobloggaajan hiilijalanjälki on liian suuri

Miten onnistuin olemaan vuoden ostamatta vaatteita?

FACEBOOK / INSTAGRAM / YOUTUBE

The post Hiilineutraali vuosi elämässäni – Näin onnistuin appeared first on Ihme ituhippi.

Tässä postauksessa käsittelen turhamaisuutta ja ekologisempaa minimalistin elämää. Olen miettinyt aihetta aina välillä. Turhamaisuus sanana liittyy mielestäni lähinnä sanontoihin “Rumat ne vaatteilla koreilee”, “Moni kakku päältä kaunis”. Kyseessä on jotenkin perisuomalainen ajatus, joka on iskostettu meihin jo pienenä. Koreilu, turhamaisuus, ja “tällääminen” ovat pahasta. Tärkeintä on vaan syödä kiltisti se harmaa kaurapuuro ja tehdä kovasti töitä.

Mielestäni turhamaisuuden paheksuminen kulkee jotenkin vähän käsi kädessä blondivitsien kanssa. Nainen (tai vaikka mieskin) joka huolehtii ulkonäöstään, ja tykkää kauniista asioista omaa jotenkin automaattisesti vain sen puolitoista aivosolua. Miksi ihmeessä näin olisi?

Tunnustan itse suoraan, että olen aivan helvetin turhamainen ihminen, enkä oikeastaan ole edes aikeissa muuksi muuttua. Uskon, että jokainen eläköön arkeaan omalla tavallaan. Alla selitän miksi.

Mistä turhamaisuus tuli mieleen?

Kirjoitan ekoilustani avoimesti, ja asetan sen osan itsestäni julkisesti ihmisten arvioitavaksi. Koen, että se aiheuttaa itselleni painetta jotenkin asettua siihen tiettyyn muottiin jota kuvittelen, että minulta odotettaisiin, mutta jota en ole. En ole mikään täydellinen ekoihminen. Olen enintään joku, joka todella yrittää, ja on toivottavasti siinä mielessä samaistuttava. Olen myös paljon muuta kuin vain ekobloggaaja. Olen tytär, sisar, kumppani, ystävä, koiranomistaja, juristi, lukutoukka, ahmatti, höpöttelijä ja nautiskelija.

Usein ajatellaan, että ulkonäköpaineet ovat sitä, että ulkopuolelta tulevien odotusten takia pitäisi näyttää jotenkin laitetummalta kuin itse haluaisi. Itse koen sen ehkä jotenkin toisinpäin, koska kuten kuka tahansa ihminen joka on antanut itsensä kritiikille avoimeksi, sitä alkaa vatvomaan tuntemattomienkin ihmisten reaktioita liikaa, ja pohtimaan että pitäisi asettua johonkin muottiin.

Itse ehkä lähinnä koen, että täydellisen ekoihmisen muotti on sellainen askeetti joka syö meditaatiota ja viherjauhetta omista nokkosista aamupalaksi, ja kieltäytyy turhamaisuuden maallisista iloista lounaaksi. Täysin luonnollinen. Sen seurauksena mietin, että näyttääköhän tämä 2nd hand paita nyt kuvassa jotenkin liian uudelta, että siitä voisi erehtyä. Tai että koskahan joku kuittaa siitä, että hän ei tarvitse kasvovoidetta tai shampoota yhtään mihinkään, koska hän on siten jotenkin huomattavasti ansioituneempi ekoilija.

Turhamaisuus ja minimalismi

Monelle minimalismi on sitä, että arjesta karsitaan ylimääräiset häiriötekijät, jotta olisi mahdollisuus keskittyä sellaisiin asioihin joista saa oikeasti nautintoa. Monelle tällaisia ylimääräisiä häiriötekijöitä ovat mm. meikkaaminen, liian useat vaatekappaleet, tai vaikkapa hiusten värjääminen.

Jos laittautumisesta ei erikseen nauti, silloinhan on ihan kiva vaan hankkiutua eroon sellaisesta asiasta elämässä joka ei tuota iloa. Toisaalta itse ainakin koen, että kauniit asiat ovat juuri niitä juttuja jotka piristävät elämääni, ja sen vuoksi en näe mitään syytä miksi ikinä edes kuvittelisin luopuvani juuri niistä asioista jotka tuovat minulle iloa. Jollekulle muulle hiusten värjäämisestä, meikkaamisesta, tai vaikka silittämistä vaativista paidoista luopuminen voi edustaa minimalismia, mutta itse kokisin sellaisen arjen hiukan ankeana ja askeettisena. Se olisi vähän kuin kirjoista tai kirjahyllystä luopuminen. Jollekulle se sopii, mutta ei minulle.

Turhamaisuus ja ekologisuus

Jos mietitään ekologisuutta, äärimmilleen vietynä Linkolahan on ihan oikeassa. Jos kukaan ei ikinä tee yhtään mitään, ja kaikki lakkaavat olemasta, maailma pelastuu. Teknisesti totta, mutta jos olemassaoloa ajattelisi vielä jatkaa edellä esitetyn ajatuksen lukemisen jälkeenkin, harvempi meistä haluaa edelleenkään asua sähköttömässä mökissä ilman vesijohtoja, ja pyyhkiä peräsimensä puuceessä rahkasammaleeseen. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat?

Etenkin vaateteollisuuden ja kosmetiikan kanssa uskon, että myös useat erilaiset ongelmat tulisi erottaa toisistaan, ja käsitellä niitä erillisinä ongelmina. Pikamuodin ongelmia ovat epäinhimilliset työolot, suuret hiilidioksidipäästöt sekä tekstiililannoitteiden ja käsittelykemikaalien ympäristöä tuhoava vaikutus.

Kosmetiikka puolestaan vilisee mikromuoveja, aiheuttaa terveysongelmia, ja sitä varten tuotetaan paljon muovipakkauksia. Todennäköisesti yksittäinen massatuotettu tuote saattaa kuitenkin omata valtavan skaalaetunsa vuoksi pienemmän hiilijalanjäljen kuin yksittäinen käsin tehty tuote, vaikka käsin tehty luonnonkosmetiikka olisikin muuten kaikilla mittareilla ekologisempaa ja vastuullisempaa.

Yllä olevat ongelmat ovat kuitenkin eri osa-alueita: on hiilijalanjälki, maaperän köyhtyminen, epäeettiset työolot, muovisaaste, sademetsien tuhoutuminen, jne.

Toisin sanoen siis: ilmastoteko ei ole aina sama asia kuin ekoteko. Ja ekoteko ei ole aina sama asia kuin ilmastoteko.

On hankalaa löytää ainoatakaan tuotetta joka ei olisi jossakin suhteessa huonompi kuin jokin toinen, ja toisessa suhteessa parempi kuin toinen. Useimmiten siltikään kaikesta kieltäytyminen ei ole vaihtoehto sekään.

Turhamaisuus ja ekosome

Aika usein törmään somessa ihmisiin jotka ovat luopuneet mm. juuri hiusten värjäämisestä, meikkaamisesta, karvojen poistosta ja vaatteiden ostamisesta juuri kyseisen ekologisuusnäkökulman vuoksi. Mielestäni se on oikein, jos kyseisen jutun tehnyt ihminen kokee sen itselleen sopivaksi, ja kokee, että se on ollut yksi juttu josta luopuminen ei harmita. Sellainen juttu, että muutoksen kanssa oikeasti haluaa elää pitkällä tähtäimellä. Kyseinen valinta on voimakkaasti sidoksissa jokaisen henkilökohtaisiin arvoihin ja persoonallisuuteen. Toiset luopuvat lihasta, toiset ripsiväristä. Kolmas molemmista, ja neljäs ei mistään.

Usein kuulen argumentin siitä, kuinka kaikkien tulisi kantaa kortensa kekoon ja luopua jostakin. Toki, periaatteessa voin olla samaa mieltä. Toisaalta ulkopuolelta käsin kenenkään on hyvin vaikeaa todella arvioida mistä joku muu on luopunut. Eikä se oikeastaan kuulu kenellekään muulle. Ja miksi asiat pitäisi välttämättä esittää edes väkinäisen luopumisen kautta?

Jos joku omaksi ilokseen kulkee kaikkialle fillarilla, kuluttaa vähän, suosii käytettyä tavaraa ja vegaanista ruokaa, eikä lennä, mistä sen ihmisen pitäisi vielä muka luopua? Onko olemassa jokin ilmastoahdistuneiden klubi, jossa saa ylevämmän tittelin vain sillä, että omat ilmastoteot tekevät arjesta ankeaa? Omia tekoja ja valintoja on helppoa pitää muiden valintoja parempina, ja harrastaa tietynlaista moraaliposeerausta. Kukin tekee omat ratkaisunsa, ja aika usein ne eivät näy arjessä päälisin puolin mitenkään silmiinpistävästi.

Itse lähestyisin turhamaisuutta ekologisuuden näkökulmasta mieluummin näin: En halua luopua asioista jotka tuottavat minulle suurta iloa, joten pyrin siis mieluummin toteuttamaan asian paremmin. Panostan luonnonkosmetiikkaan ja zero waste kosmetiikkaan, ostan vaatteeni pääosin käytettynä, ja suosin luonnollisempia vaihtoehtoja siellä missä ne toimivat.

Tuen mielelläni pieniä ja suurempiakin yrityksiä, jotka onnistuvat ratkaisemaan asioita ekologisesti kestävästi, ja kauniisti. Ironisesti vastuullisuusnäkökulmasta omien arvojensa mukaisia tuotteita kuluttamalla myös ylläpitää paikallista työllisyyttä, ja kasvattaa vastuullisten tuotantojen markkinaa, joka syö elintilaa vähemmän vastuullisesti tuotetuilta tuotteilta. Kuluttamista ei pääse pakoon, ellei ryhdy täysin omavaraiseksi. Ja silloinkin kulutusta syntyy, erona, että silloin toimii myös tuottajana itse. On mielestäni järkevää olla kulutuskriittinen, mutta mustavalkoinen suhtautuminen myös siihen aiheeseen on laiskaa. Kuluttaminen ei ole automaattisesti hyvää tai pahaa, vaan välttämätön arjen asia.

Tapoja joilla pyrin toteuttamaan turhamaisuuttani vastuullisemmin

• En osta uusia tuotteita ennen kuin vanhat ovat kuluneet loppuun. Tästä syystä en usko että joudun hankkimaan uusia luomivärejä tai silmänrajauskyniä vielä vuosiin.
• En osta uusia tuotteita “kokeiltaviksi”. Käytän aikaa googlaten sopisiko tuote itselleni ja millaisia arvioita se on saanut, jonka jälkeen hyödynnän kosmetiikkaliikkeistä saatavia näytteitä. Tällä tavoin en ole enää vuosiin esim. ostanut vääränlaista meikkivoidetta.
• Sitä mukaa kun tuotteita loppuu, pyrin siirtymään luonnonkosmetiikkaan. Toistaiseksi itselleni merkittävimmät muutokset ovat olleet mm. meikkivoiteen ja kaikkien ihonhoitotuotteiden ja shampoon sekä muiden hiustuotteiden vaihtaminen. Tosin uusi ruusukulta/vaaleanpunertava tukka hoituu kyllä luonnonkosmetiikan hoitoaineeseen miksatulla kotimaisella Biozell Raspberry sävytteellä, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta lähellä tuotettu ja useista tarjolla olevista vaihtoehdoista nähdäkseni vastuullisin. Vedenkestävästä ripsiväristä en usko luopuvani niin kauan kuin en löydä vastaavaa vaihtoehtoa luonnonkosmetiikkana.
• Suosin kotikosmetiikkaa, jos koen että tuote on toimiva. Valmistan paljon kosmetiikkaa kotona, oli kyse sitten deodorantista tai hiushuuhteesta. Se, että itsensä hoitamiseen ja hemmotteluun haluaa panostaa, ei automaattisesti tarkoita kauppareissuja.
• Ostan vaatteeni pääosin käytettynä. Itselleni käytetty tarkoittaa joko vintagea, kirpparia tai kierrätyskeskusta. Jos ostan vaatteita uusina, pyrin panostamaan siihen, että ne olisivat laadukkaita, pitkäikäisiä, ja mahdollisuuden (lue: rahatilanteen) salliessa mielellään pieniltä kotimaisilta merkeiltä.
• Ostan vaatteita tarpeeseen, ja korjaan vanhaa. En osta vaatteita ajatuksella “no kun tää oli halpa”, “jos lihon/laidun tämä olisi kiva jos se olisi oikean kokoinen”, jne. Ostan vatteita vain sitä elämää varten jota elän, siinä koossa jossa olen. Kun jotain hajoaa, ensisijainen ratkaisu on korjata uuden ostamisen sijaan.

Turhamaisuus on syntiä?

Henkilökohtaisesti en koe, että harkiten toteutettu turhamaisuus vahingoittaisi yhtään ketään. Jokainen elää omaa elämäänsä.

Etenkin naisen ulkonäössä on aina jotakin väärin, ja on ihan sama millainen se on, se on jonkun mielestä väärin. Erikoisinta on lähinnä se, että näitä tarkkoja väärän tunnistajia löytyy naisistakin, vaikka on itse myös joutunut kuulemaan koko ikänsä että mikä siinä omassa ulkonäössä on tällä viikolla väärin. Sellainen make love not war, ja antaa kaikkien kukkien kukkia -henki harvoin löytää tiensä nettikeskusteluihin, oli aihe mikä tahansa.

Oma tapa olla on se ainoa oikea tapa. Joko niin, ettei ei tee ulkonäkönsä eteen mitään, koska turhamaisuus on pahe, ja tärkeintä on se mitä löytyy sisältä. Millään muulla ei kuulu tai saa olla merkitystä, ja vain ylevät ajatukset tuovat iloa tässä elämässä. Eikä niitä yleviä tai älykkäitä ajatuksia voi olla, jos on joskus koskenut ripsivärihylsyyn tai nähnyt vilahduksen korkokengästä. Tai sitten niin päin, että olet laiska ja sotkuinen paska, jos et yritä ulkonäkösi eteen riittävästi, jotta voisit tulla harkituksi seuraavaan Miss Suomi kisaan.

Värjäät harmaasi piiloon, eli yrität epätoivoisesti pitää nuoruudesta kiinni. Et värjää harmaitasi piiloon, eli et jaksa enää välittää itsestäsi. Poistat karvojasi, eli olet siis huono feministi, ja tottelet yhteiskunnan vallitsevia alistavia kauneusnormeja täysin aivottomasti. Et poista karvojasi, ja olet siis varmasti jotenkin likainen. Vain linnakundeilla ja merimiehillä on tatuointeja. Liian lihava, ruoka on selvästi maistunut. Liian laiha, tulee mieleen keskitysleirit. Olet varmaan vähä-älyinen kun kävit kiristyttämässä tai täyttämässä naamaasi, ikääntymiseen liittyen ei saa kokea oloaan epämiellyttäväksi. Et ole tarpeeksi treenattu. Olet ällöttävän lihaksikas. Hankit rintaimplantit, olet siis bimbo. Imetit lapset, etkä tehnyt mitään rinnoillesi sen jälkeen? Kansallispuvun taskut ja ajokoiran korvat! -Meikkaat liikaa, nainen on kauneimmillaan luonnollisena. Et meikkaa lainkaan, oletko masentunut tai sairaana? Käytät vain korkokokenkiä, oletkohan jotenkin munankipeä? Käytät vain tasapohjaisia kenkiä, oletko lesbo vai onko sulla polvivamma?

Muiden mielipiteillä omasta ulkonäöstä voi heittää vesilintua

Ainoa turhamaisuuteen liittyvä asia jonka olen elämästäni minimalismin nimissä eliminoinut lähes täysin, on niiden helkkarin pitkien kommenttiketjujen lukeminen, joissa jokainen kertoo sen oman totuutensa muiden ulkonäöstä, ja kaikesta siitä mikä muissa on rumaa ja väärin. Jokainen katsokoon ihan sinne omaan peiliinsä, useimmiten työsarkaa löytyy lähinnä niiden omien korvien välistä.

Kauneuden rakastamisessa ei ole mitään pahaa, rumaa, häpeällistä, turhaa tai syntistä. Eikä kauneuden rakastaminen automaattisesti tarkoita pinnallisuutta yhtään mitenkään. Pinnallisuus liittyy siihen mitä liikkuu korvien välissä, ei siihen millainen spakkeli kasvoilla tänään on, tai on olematta. Kukaan ei muutu yhtäkkiä hengellisemmäksi tai syvällisemmäksi ajattelijaksi huulipunasta luopumalla. Lopulta kauneus on katsojan silmässä. On yleisiä totuuksia siitä millaisia kasvojenmuotoja ihmiset pitävät kauniina ympäri maailman, mutta toisaalta pääosin muut esteettiset mieltymykset ovat aivan kiinni yksilön mieltymyksistä ja halusta itseilmaisuun. Ja niiden kansa en ole törmännyt mihinkään absoluuttiseen totuuteen.

Jokainen ihminen elää omaa elämäänsä ihan vain itselleen, eikä ole henkilökohtaisista valinnoistaan, jotka vaikuttavat vain häneen itseensä, mitenkään tilivelvollinen muille. Kukaan ei ole velvollinen näyttämään “kauniilta” yhtään ketään varten. En myöskään usko, että kenenkään pitäisi ikinä luopua itseilmaisustaan ja hyvää mieltä tuottavista jutuista sen takia, että jonkun mielestä täysin au naturel on ainoa oikea totuus. Kukin toteuttakoon itseään parhaaksi kokemallaan tavalla. Ja silmät voi aina sulkea jos jonkun harmaat hiukset, täytetty huuli tai vaikkapa kulmakarvojen muoto eivät miellytä.

Mitä mieltä olet turhamaisuudesta, minimalismista ja ekologisesta elämäntavasta? Jaa ajatuksesi kommenteissa.

-Anna

____________________

Luitko jo?

Milleniaaleja ahdistaa ja masentaa – Miksi?

10 vaatemerkkiä jotka myyvät eettisiä ja ekologisia vaatteita pluskoossa

FACEBOOK / INSTAGRAM / YOUTUBE

The post Olen turhamainen ekominimalisti – Tuottaako ekoelämä ulkonäköpaineita? appeared first on Ihme ituhippi.

Miksi hiilijalanjälkeni oli niin suuri?

Liikuin Helsingin ja Tallinnan välillä laivalla joka toinen viikko edestakaisen matkan. Se tekee noin 48 laivamatkaa vuodessa. Jouduin ajamaan päivittäin töihin Helsingin ja Vantaan väliä, ja viemään koiraa Tallinnan vierailuja varten useammin kuin tiuhaan Lohjalle hoitoon Tallinnan keikkojen ajaksi, vaikka kuinka pyrinkin hoitamaan Helsingin sisäisen liikennöintini julkisilla. Helsingin asuntoni lämpesi kaukolämmöllä, joka oli lämmitysmuoto johon en voinut itse vaikuttaa. Liikenne muodosti hiilijalanjäljestäni puolet, ja koti 28%. Tuosta liki kolmanneksesta lämmitys muodosti 73% eli liki kolme neljäsosaa. Omaa hölmöyttä toki oli se, että minulta vei liki vuoden hoksata vaihtaa sähkösopimus uusiutuvaksi sähköksi.

Näin laveasti laskeskellen, lämmitys ja liikenne muodostivat siis yhteensä melkein 3/4 koko hiilijalanjäljestäni. Kun kyse on noista kahdesta, kokonaiskuvassa se vaikka kuinka söisi kasviperäsitä ruokaa ja ostaisi kaiken vaadittavan mahdollisuuksien mukaan käytettyinä ja lajittelisi jätteet, ei oikeastaan paina kovinkaan dramaattisen paljoa.

Hiilineutraali kansalainen vuonna 2020

Uskon, että voin lähteä vuoteen 2020 paljon ekologisemmin. Tavoite on saavutettavissa oleva, sillä nyt jälleen Tallinnassa asuessa laivamatkoja ei tarvitse enää tehdä jokatoinen viikko, vaan olettaisin että muutama kerta vuodessa Suomeen perheen luo riittää. Lisäksi vaikka auto minulla yhä on, sitä ei tarvitse enää muuhun kuin kerran viikossa isomman ruokakauppareissun tekemiseen, laitakaupungilla olevassa rautakaupassa käymiseen tai pieniin viikonloppuseikkailuihin jonnekin lähelle. Töihin ja keskustaan pääsee helpoiten raitiovaunulla. Ja vieressä on kävelymatkan päässä kauppakeskus, josta saa suurimman osan arjessa tarvittavista jutuista.

Jos saan vuokranantajan maaniteltua sähkösopimuksen vihreäksi vaihtamiseen, tilanne paranee huomattavasti. Välittömästi tilastoa omasta hiilijalanjäljestäni parantaa jo se, että uusi koti lämpenee ensisijaisesti puulla, ja ajoittain puulämmitystä tuetaan sähkölämmityksellä.

Hiilidioksidipäästöjen kompensointi on kaksiteräinen miekka. Kompensoitu tonni on aina kompensoitu tonni, riippumatta siitä mitä se maksoi ja missä kompensaatio tapahtui. Yleensä on yritysten ja yhteisöjen juttu markkinoida itseään hiilineutraaleina. Miten tämä hiilineutraalius saavutetaam? -Viherpesusta voi varmasti puhua siinä vaiheessa, jos todellisten tuotettujen päästöjen suhteen ei ole vähentämistavoitteita tai suunnitelmia, vaan imago ostetaan rahalla. Markkinoilla on myös joitakin yrityksiä, jotka myyvät kompensointi-tuotteita, ilman että niitä on mitenkään sertifioitu. Toisin sanoen kukaan ei ole välttämättä todellisuudessa laskenut vastaako myyty kompensaation määrä todella sitä hiilidioksidimäärää jolle se on myyty, ja kompensoiko kompensointi todellisuudessa yhtään mitään.

“Nykypäivän anekauppa” on laiska argumentti

Kuitenkin, näen asian itse näin: Miksi hiilineutraalius olisi juttu vain yrityksille ja yhteisöille? Todellisuudessa on mahdotonta elää yhtään missään yhteiskunnassa tuottamatta X-määrää päästöjä. Todistetusti tosin kehittyvissä maissa päästöt ovat huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi suomalaisen keskimääräinen rapsakka 10 tonnia vuodessa. Silti niitä päästöjä on, jos aikoo syödä ja joskus myös peseytyä lämpimällä vedellä. Laskennallisesti pakolliseen elämiseen kuluvia päästöjä ei saa pyyhittyä pois valitsemalla vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja. Vaikka ostaisit kirpparilta kerran vuodessa jotakin, se teknisesti ottaen on yhä kulutusta. Mutta. Mitä jos tämän jo ennestään minimoidun kulutuksen saisi nollattua? -Se olisi aika cool.

Sen voi nollata kompensoimalla. Ja ainakin tällä hetkellä hiilidioksiditonnin kompensointi sertifioidun kompensoijan kautta ei maksa omaisuuksia. Itse näkisin asian ehkä oman kaltaisenaan henkilökohtaisena ilmastoverona, jota kukin makselee omatuntonsa mukaan. Myöhemmin kirjoitan varmasti myös kompensointipalveluja tarjoavista toimijoista enemmän.

Kompensointia syytetään usein anekaupasta, mutta onko sillä väliä? Jos ihminen saa siitä hyvän mielen, että lahjoittaa vaikkapa sitä kuuluisaa Lastensairaalaa varten, onko siitä kenellekään harmia? Sama pätee mielestäni hiilijalanjäljen kompensointiin. Uskon, että ihmiset haluavat pohjimmiltaan tehdä hyvää. Miten se, että ihminen maksaisi siitä, että voisi olla enemmän sinut omatuntonsa ja maailmankuvansa kanssa varsinaisesti eroaa suuremmin muusta kulutuksesta? -Ihmisethän maksavat myös kirkollisveroja sekä monien eri yhteisöjen hyväntekeväisyyteenkin rinnastettavan kaltaisia jäsenmaksuja.

Uuden kodin hiilijalanjälki

Olen iloinen siitä, että meidän ei ole tarvinnut tehdä uuteen kotiin hankintoja uutena, paria maalipurkillista lukuunottamatta. Remppakamoja löytyi joko omista nurkista jo valmiiksi, ja loput saatiin lainata. Lisähuonekaluiksi tarvitsimme yhden suuremman kaapin miehen työjutuille, ja itse halusin kampauspöydän sillä kylppärissä on surkea valo meikkaamiseen, jonka lisäksi siellä ei ole ainoatakaan pistorasiaa hiustenkuivaajalle. Molemmat löytyivät kierrätyskeskuksesta käytettyinä ja 70-luvun kampauspöytä sekä 60-luvun vitriinikaappi sopivat vanhan talon henkeen tosi suloisesti. Edellinen vuosi kuitenkin siis päättyi ainakin onnellisesti materiaalisen kulutuksen vähentämiseen pyrkiessä.

Kulutuksesta aiheutuva hiilijalanjälki

Ruokavalioni ei ole muuttunut juurikaan, olen yhä lakto-ovo-vege joulukinkulla, sekä pari kertaa vuodessa graavilohella tai kebabilla. Koen myöskin, että se on ollut itselleni aika toimiva tapa, en koe että joutuisin kieltäytymään mistään ja koen että ruokavalioni on löytänyt tasapainon. En kuluta juurikaan maitotuotteita, mutta jonkin verran jogurttia, juustoa ja kananmunia.

Kulutuskäyttäytymisenikin on pysynyt aika samanlaisena. Ostan kerran vuodessa muutaman hyvin istuvan paidan jotta näyttäisin töissä siistiltä, ja kotona käytän t-paitoja ja kulahtaneita paitoja siihen asti että ne kuluvat puhki. En juurikaan osta pieniä härpäkkeitä tai tavaraa, jollei kierrätettyjä kirjoja lasketa. Pyrin ostamaan vaatteet ja kodin tavarat käytettyinä aina kun mahdollista, mutta etenkin skarppien työvaatteiden kanssa se on toistaiseksi tuntunut haasteelliselta. Pääosin käytän rahaa aineettomiin juttuihin, kuten kuntosalijäsenyyteen, elokuvissa käyntiin, taidenättelyihin ja silloin tällöin ulkona syömiseen.

3500 kilon hiilijalanjälki on hyvä välitavoite

Pariisin sopimuksen ajatuksena olisi rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Aika useaan kertaan on jo todettu, että ihmiskunta on jo peruuttamattomasti kolistellut tuon 1,5 asteen rajan yli. Jotta lämpeneminen teoreettisesti saataisi pidettyä siinä 1,5 asteessa, Sitran mukaan jokaisen suomalaisen hiilidioksidipäästöjen tulisi olla vuoteen 2030 mennessä enää vain 2,5 tonnia vuodessa. Eli vielä tonnin vähemmän kuin vuoden 2020 tavoitteessani 3500 kiloa. Jos onnistun kutistamaan jalanjälkeä tuohon lukemaan vuoden aikana, luonnollisesti haluan kutistaa sitä jälleen vuonna 2021.

Vuoden aikana aion pitää kirjaa kulutuksestani ja vuoden 2020 lopussa uusia ilmastodieetti.fi laskelman siitä, kuinka hyvin (tai huonosti) pääsin asetettuun 3500 kg hiilijalanjäljen tavoitteeseen. Kuitenkin alustavien laskeskelujeni perusteella, jo autoilun ja laivailun vähentämisellä, sekä kaukolämmön vaihtamisella puulämmitykseen, sekä sähkön vaihtamisella uusiutuvaksi, tavoitteen tulisi olla ihan realistisesti tavoitettavissa oleva, mikäli elämäntavat tai kulutustottumukset eivät muuten muutu vuoden aikana.

Ja hiilineutraalius on vielä parempi tavoite, ja aivan varmasti kirjoitan vuoden aikana lisää vielä omista uusista löydöksistäni aiheen piiristä, sekä kompensoinnin käytännön toteutuksesta.

Oletko miettinyt mitä haluaisit tehdä hiilijalanjälkesi eteen alkavana vuonna? -Kerro pohdintasi kommenttikentässä ja keskustellaan 🙂

-Anna

_______________

Luitko jo?

Miten vähentää ilmastopäästöjä arjessa?

Ekobloggaajan hiilijalanjälki on liian suuri

The post MISSIO: hiilineutraali kansalainen vuonna 2020 appeared first on Ihme ituhippi.

Tammikuu

Tammikuussa olin juuri muuttanut Tallinnasta takaisin Suomeen ja asuin vanhemmillani oman asunnon saamiseen asti. Suurin osa kuukaudesta meni kuitenkin Tallinnassa.

Helmikuu

Sain valmiiksi gradun raakaversion. Vietin ihanan viikonlopun Riikassa bussikyydillä lähimatkaillen, nautiskellen kakusta, huonosta tuurista pizzan kanssa ja kunnon turreilusta.

Maaliskuu

Maaliskuun alussa pääsin uuteen kotiin, sain tehdä perheeni kanssa kunnon pintaremppaprojektin, viimeistelin gradua ja hain töitä kuin viimeistä päivää.

Huhtikuu

Huhtikuussa tärppäsi ystävän vinkistä, ja pääsin tutustumaan virastoon sisältäpäin, ja tapaamaan monenlaisia tyyppejä ja tekemään sellaista työtä jota en olisi koskaan olettanut päätyväni tekemään. Huhtikuussa bussikyydillä toteutettu lähiseikkailu kohdistui Narvaan, jossa pääsin tuijottelemaan Venäjälle Narva-joen Viron puoleiselta rannalta, löytämään piilotetun Lenin patsaan ja fiilistelemään todellista mennyttä neuvostoliittoa. Huhtikuussa myös viimeistelin graduni.

Toukokuu

Toukokuu alkoi vapun juhlinnalla ja virallisella kaivari-visiitillä. -Ihan vain todetakseni, ettei ole mitään järkeä mennä ihmismassoja kammoavana ihmismassan keskelle. Etenkin jos piknikin aikoo suorittaa kotioloissa, eikä siellä puistossa. Ihastelin Alppipuiston kirsikkapuita ja lähdimme kivan Nuuksio-päivän innoittamana turhan aikaisin vuodesta hyisen kylmälle ja kaatosateiselle vaellukselle Repovedelle. Palautin viimein gradun. Loppukuusta seikkailtiin kauppatorilla todistamassa sitä, että Mörkö toden totta löi sisään.

Kesäkuu

Kesäkuussa valmistuin virallisesti tutkinnolla Master in Law ja olin yllättävän tyytyväinen graduuni. Juhannuksena vanha uskollinen tietokoneeni ei tykännyt aamukasteesta puistossa. Uuden hankkiminen ja vanhan korjaaminen oli oma projektinsa. Sain hiihtää kukat tukassa Helsingin Pridessa jälleen siellä ihmismassan keskellä, vaikka jo vappuna lupasin etten enää tee sitä itselleni. Innostuin jälleen hölkkäämisestä ja jatkoin sitä puuhastelua siihen asti että taivaalta alkoi tulla lunta aina silloin tällöin.

Heinäkuu

Heinäkuu oli rauhallinen. Vietimme viikonlopun siskoni kanssa, katsoin mahtavan ruotsalaisen sarjan De dagar som blommorna blommar, ja purin viimeinkin jo toista vuotta purkamista odottaneen epäonnistuneen torkkupeiton. Vierailin pitkästä aikaa mökillä ja polskin meressä Tallinnassa.

Elokuu

Elokuussa säikyin pahasti kun koirani Lempi sai ihme kohtauksen jonka luulin olevan mäyräkoirahalvaus. Pari kuukakutta myöhemmin Lempillä todettiin epilepsia ja pieni kenraali nappitakki sai viimein lääkityksen ja “kipu”kohtauksiksi aiemmin luultuja kohtauksia on ilmennyt huomattavasti harvemmin. Elokuun hujakoilla muutin Ihme Ituhippi-blogin myös viimein Lilystä oman domaininsa alle. Havaitsin loppukuusta olevani jälleen vuoden vanhempi.

Syyskuu

Syyskuun tienoilla totesin, että ehkä Suomeen takaisin palaaminen olikin minulle kokonaisuutena liian suuri kulttuurishokki. Olin ikävöinyt Tallinnaa ja sitä arkea joka minulla siellä oli. Aloin aktiivisesti hakemaan töitä myös Virosta. Aloitin myös työkaverin inspiroimana villapaitaprojektin, joka on yhä hihoja vaille valmis. Ihme ituhippi alkoi jälleen pyöriä pidemmän tauon jälkeen.

Lokakuu

Lokakuussa vierailin Korkeasaaressa ja käytin puolet kuukaudesta potien jännetulehdusta. Löysin jälleen suomalaiset kirjastot ja ihastuin äärettömään kirjavalikoimaan. Ahmin kirjoja kuin viimeistä päivää. Mehustelin syksyn tuoksuilla ja väreillä.

Marraskuu

Marraskuu oli odottelua ja ihmettelyä. Jotain tavallaan tapahtui koko ajan, mutta ei mitään konreettista. Sitä oli koko ajan vähän liipaisimella, olisiko tiedossa muutto vai ei.

Joulukuu

Joulukuussa työrintamalla tärppäsi. Vaikka olin innoissani uudesta työstä joka vastaa koulutustani paremmin, oli silti yllättävän haikea fiilis hyvästellä työkaverit joihin oli ehtinyt jo kiintyä. Koko joulua edeltävä aika meni jälleen muuttaessani itseäni Helsingistä Tallinnaan ja uutta kotia laittaessa. Se projekti ei ole ihan vielä valmis, mutta pikkuhiljaa päivät tuntuvat koostuvan jo muustakin kuin huonekalujen ihmettelemisestä ja seinien kittaamisesta tai maalaamisesta.

Vuoden 2019 tilastoja

Goodreadsin mukaan vuonna 2019 luin 40 kirjaa ja yhteensä 11 638 sivua.

Suosikkikirjani oli Haruki Murakamin Miehet ilman naisia.

Musiikkia kuuntelin ilmeisesti 18 259 minuuttia (tai 304+rapeat tuntia)  ja yksi suosikkikappaleistani tänä vuonna oli Daughterin biisi Smoke.

Sain valmiiksi 3 paria villasukkia ja opin palmikkoneuleen tekemisen.

Suosikkisarjani oli saksalainen Dark. Tykkäsin kovasti myös Rahapajasta.

Vuoden elokuvana pidin erityisesti elokuvasta Cold War.

Nyt sitten istun tässä ja vuoden viimeisiä päiviä viedään. Oikeastaanhan tänä vuonna tapahtui aika paljon. Vuosi oli sittenkin kaikkea muuta kuin tylsän tavallinen. Myös vuosikymmen oli aika hurja. Kasvoin aikuiseksi luokiteltavaksi olennoksi, sain maailman suloisimman pötkyläkoiran elämääni, kokeilin vaikka millaisia töitä, hakkasin välillä päätäni seinään, tapasin aivan mahtavia tyyppejä ja löysin kotini Suomenlahden eteläpuolelta.

Ei ollenkaan huono vuosikymmen. Ehkä ensi vuosi olisi sitten viimeinkin tasaisempi ja saisin rauhassa nauttia siitä ihanasta tylsän tavallisesta arjesta.

Millainen sinun vuotesi oli? Entä vuosikymmenesi? Oliko tahti liian vauhdikas, vai saisiko vauhtia lisätä ensi vuodelle?

-Anna 

__________

Luitko jo?

Ituhipin talviunet ovat ohi

Maaliskuun rehellisiä kuulumisia

The post Tylsän tavallinen vuosi? – Tilinpäätös vuodesta 2019 appeared first on Ihme ituhippi.

Tässä postauksessa paljastan rehellisesti miten suuri tämän ekobloggaajan hiilijalanjälki on. Kuten olen aiemminkin blogissani toivoakseni tehnyt selväksi, en ole välttämättä erityisen täydellinen esimerkki täydellisestä toiminnasta ja minun on turha toimia moraalipoliisina kenellekkään, koska kaikkien elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia, eikä niitä voi oikein suoraan verrata. 

Itse käytin laskelman tekoon Ilmastodieetti laskuria, jonka avulla kansalaiset ovat voineet laskea oman hiilijalanjälkensä suuruutta jo vuosikausia. Vaikka laskuri ei mielestäni ole täydellinen, se on silti mielestäni tarkin saatavilla oleva suomeksi toimiva laskuri. Suomen itsenäisyyden juhlarahastolla Sitralla on myös oma Elämäntapatestinsä, jossa voi hiukan raflaavammin testata onko itse uhka vai mahdollisuus, mutta mielestäni testi ei ole laskennallisesti yhtä tarkka. 

“Jokaisen elämään kuuluu valintoja, ja erilaisia elämäntilanteita. Ei ole olemassa yhtä kaikille toimivaa patenttiratkaisua.”

Rakastan esimerkkiä Alepa-fillaria käyttävästä matkustelua rakastavasta vegaaniopiskelijasta joka asuu vaatekaapin kokoisessa yksiössään Kalliossa ja tyyppiä joka asuu jossain Köyliössä omakotitalossa ja tarvitsee autoa siihen että voi poistua kotoaan, ja jonka perhe on vähintäänkin skeptinen kasvisruoan suhteen.  Kyseiset ihmiset saattavat olla saman ikäisiä, mutta elämäntilanne on vain valtavan eri. Molemmilla on ihan omat elämän osa-alueet jotka ovat heille tärkeitä ja joista he eivät halua tai voi tinkiä. 

On turha yrittää istuttaa samaa muottia täydellisestä ilmasto-kansalaisesta kaikkien päälle. Joissain asioissa on helpompaa tehdä ekologisia valintoja ja toisissa asioissa se on voi olla esim. oman ympäristön vastustuksen tai muun tilanteen vuoksi aivan hillittömän vaikeaa. Eli kaikkein viimeinen mitä haluan tehdä on tuomita ketään siitä että jonkun ekoteko on väärin. Haluan uskoa ihmisyyteen sen verran, että suuri osa ihmisistä todella yrittää parhaansa kukin omalla tavallaan. 

Kuinka suuri ekoblogin kirjoittajan hiilijalanjälki on ja mistä se koostuu? 

Oma hiilijalanjälkeni nykyisellään, laskettuna keskimääräisen kulutukseni ja nykyisen elämäntilanteeni mukaan, on 8100 kiloa. Se on alle suomalaisen keskiarvon, 10 300 kiloa hiilipäästöjä vuodessa, mutta koen että omassa elämäntavassani on aivan valtava määrä nipistettävää. 

Viime vuonna tähän aikaan hiilijalanjälkeni oli huomattavasti matalampi, sillä kotini lämmitysmuoto oli puu, enkä omistanut autoa koska julkisilla pääsi näppärästi kaikkialle. Laivamatkailuakaan ei varsinaisesti kertynyt, koska asuin pääasiallisesti Tallinnassa, eikä minulla ollut erityisiä syitä ravata jatkuvasti Suomeen. Muuten kulutukseni on pysynyt kutakuinkin samana, syön samaa ruokaa ja pyrin ostamaan vain arjessa välttämättömiä tarvikkeita. Nykyään olen panostanut enemmän tavaroiden ostamiseen käytettynä. Lentämistä lähelle tai kauas en harrasta kuin muutaman vuoden välein. 

Miksi haluan jakaa hiilijalanjälkeni?

Haluan että toimintani on läpinäkyvää. Haluan tehdä lukijalleni selväksi, että pyrin elämään kuten opetan. Että olen asian suhteen ihan tavallinen pulliainen, joka tosissaan yrittää. Haluan elää ekologisemmin, mutta osittain olosuhteista johtuen se ei ole aina kohtuullisella vaivalla toteutettavissa tai mahdollista. En halua teeskennellä että oma hiilijalanjälkeni olisi olematon lehmän pieru aavalla niityllä, koska ei se oikeastaan ole. Ja ainoa tapa jolla sekin kutistuu on, että katson itse kriittisesti omia kulutusvalintojani ja todella vähennän kulutustani vielä nykyisestä, valiten fiksummin niissä kohdissa joissa se on mahdollista. 

On tietty määrä asioita joita yksittäinen kuluttaja voi tehdä ja kuinka paljon omalla kuluttamisellaan voi vaikuttaa. Ja ne ovat tärkeitä juttuja. Mutta samalla olisi tärkeää myös muokata ympäröivää yhteiskuntaamme, esim. lopettaa kivihiilen lämmöksi tupruttelu ja toki omasta mielestäni ehdottomasti rakentaa se Helsinki-Tallinna tunneli.

Mielestäni on tosi positiivinen juttu, että isommissa yhteisruokailuissa siirrytään hiukan ehkä hitaasti, mutta kuitenkin, kasvispainotteisempaan ruokaan. Toivon että suurempi massa ihmisiä pohtisi omia kulutusvalintojaan laajemmin. Yksi tärkeistä tavoista joilla ilmastonmuutosta voi hillitä on jopa ehkä hieman karu itsetutkiskelu. Meidän tarvitsee kuluttaa vähemmän. 

Asuminen 

Ajattelin että asumisen hiilijalanjälkeni olisi kohtuullinen. Käytän sähköä selkeästi keskiarvoa vähemmän. Kun mietin, että pienen asuntoni yhdelle ihmiselle laskettu keskimääräinen sähkönkulutus olisi noin 1400 kWh vuodessa, se kuulosti aika paljolta. Itselläni kuluu alle 900. Jäin miettimään että mitäköhän ne ihmiset oikein tekevät kotona että sähköä saa kulumaan niin paljon.

Pohdin että omaan lukuuni saattaa vaikuttaa se, etten omista televisiota tai pyötätietokonetta.  Mielestäni kokkaan ja pesen pyykkiä ihan kuten kuka tahansa. Valoja pidän päällä silloin kun sattuu tuntumaan pimeältä. Tällä hetkellä olen metsästänyt mahdollisimman edullista vihreän sähkön tuottajaa, jonka sähkö olisi sertifioitua ja tuotettaisiin esim. tuulivoimalla, jolloin olisin mukana tukemassa tuulivoiman lisärakentamista.

Toistaiseksi sähkösopimukseni on “sitä mitä sieltä pistokkeesta sattuu tulemaan”, koska havaitsin vasta nyt, etten ole vieläkään saanut keväisen muuton jäljiltä hankittua fiksumpaa sähkösopimusta. -Tämä menee tehtävälistalle. 

Enemmän kuin sähkö, minua jäi mietityttämään kaukolämpö. Edellisessä asunnossani lämmitin puulla, ja sitä ennen kaikissa asunnoissani on ollut sähkölämmitys. Kaukolämmön hiilijalanjälki oli kunnon shokkihoitoa. Etenkin kun se on asia johon en voi vaikuttaa yhtään mitenkään kulutusvalinnallani. Vaikka kääntäisin patterini termostaatin nollille, vesi virtaa silti taloyhtiöön ja taloyhtiö maksaa käsittääkseni aivan saman summan lämmityksestä. Ja lopputuloksena palelisin itse tuottaen hyvin pienen konkreettisen hyödyn. 

Liikenne

Liikenteen osuus oli itselleni rehellisesti hitusen verran yllätys. Olin omalla tavallani myös huojentunut siitä, että sen osuus oli pienempi kuin olin ennen laskelman tekoa kauhistellut. Liikenne on omalta osaltani ehdottomasti suurin ilmastosyntini. Kuitenkin elämäntilanteeni on sellainen, että se on asia josta en voi tinkiä. Helsinki-Tallinna junatunnelia ei ole vielä olemassa jolla tuon 80 kilometrin matkan hiilijalanjälki kutistuisi huomattavasti, ja toisaalta ihan rehellisesti minulla ei ole varaa sähköautoon. 

“Tuo nainen asuu pääkaupunkiseudulla, mitä se horisee autosta, siellähän pitäisi päästä julkisilla?! Laiska ja tekopyhä paska.” -Käyn päivätöissä Helsingin ulkopuolella, eikä perheenikään asu pk-seudulla.

Vaikka töihin pääsisi kyllä teknisesti ottaen bussillakin, matka pysäkille veisi noin 10 minuuttia, jonka lisäksi siellä kannattaa aina kuitenkin olla noin 10 minuuttia etuajassa johtuen siitä, että HSL ei ole ihan yhtä tarkka kuin Tallinna Linna Transpordi johon olen tottunut. Sitten matkan aikana tulisi vielä yksi vaihto, joka itseni tuntien voi hyvinkin mennä reisille. Autolla matka taittuu noin 20-25 minuutissa. Julkisilla matkaan menisi loppujen lopuksi noin tunti.

Jos reitille olisi suora bussi olisin halukkaampi kokeilemaan josko se onnistuisikin. Toisaalta olen silti miettinyt, että voisi tehdä hyvää kokeilla nykyiselläkin systeemillä, edes pari kuukautta vuodessa. Se olisi rehellisesti helppo ja tehokas tapa saada liian suuri hiilijalanjälki kuriin. Se olisi sitä todellista luopumista. 

Auton hiilidiokdsidipäästöjen vähentäminen bioetanolilla?

Toisaalta pyrin vähentämään liikkumiseni päästöjä esim sillä, että ainakin esihistoriallinen Toyotan raatoni ilmeisesti hyväksyy R85 bioetanolia n.10% yhdessä tankillisessa. Kuitenkaan en suosittele kikkailemaan polttoaineen laadulla, ennen kuin selvität valmistajalta onko osa normaalista bensiinistä mahdollista korvata juuri sinun automallissasi bioetanolilla. En nimittäin takaa ollenkaan että kyseinen temppu toimisi juuri sinun autossasi.  

Autoliitto on varoittanut omatoimisen bioetanoli-bensa-cocktailin sekoittamisen riskeistä ja varoitusta kannattaa kuunnella. Etenkin uudemmissa autoissa kokeilu jota valmistaja ei suosittele, voi johtaa moottorivikaan. Ja siinä vaiheessa jos koittaa hitusen vihertää liikennöintiään, mutta päätyy tuottamaan autostaan käyttökelvottoman, voi vaan laskeskella kuinka suuri negatiivinen vaikutus sillä on tuotteeseen joka muuten olisi ollut käyttökelpoinen vielä vuosia. Eikä korjauskaan ole halpa tai erityisen ilmastoystävällinen toimenpide. 

Uskon että vuoden parin sisällä, kun elämäni asumisjärjestelyt ovat asettuneet paremmin raiteilleen myös laivamatkojen määrä vähenisi. Ennen pitkää toivon että joskus hamassa tulevaisuudessa kyseisen matkan voisi taittaa junalla. Loppujen lopuksi kyse on vähän siitä kuin menisi laivalla Helsingistä Tampereelle: matka veisi check-inin kanssa 2,5-3 tuntia, ja aiheuttaisi huomattavan määrän päästöjä. Silti jos elämä on puoliksi siellä Tampereella, niin paska munkki. 

Tosin kun laskeskelin, mitä tapahtuisi jos esim. asumistilanteeni muuttuisi ja autolla tulisikin ajettua enää vain 5000km vuodessa ja laivamatkoja tarvitsisi tehdä enää vain joka toinen kuukausi, liikenteen hiilipäästöjen osuus putoaisi kohdallani roimasti vain noin 1200 kilogrammaan vuodessa. Tosin toivomalla hiilijalanjälki asiassa ei kutistu. Mutta ihan rehellisesti hiukan hävettää. 

Ruoka

Syön kasvispainotteisesti. Suurimman osan ajasta syön kasvisruokaa, mutta käytän myöskin maitotuotteita sekä kananmunia. Pyrin ostamaan satokauden tuotteita, ja syömään satokauden mukaisesti. 

Maitoa en juo lainkaan, mutta silloin tällöin kun johonkin sitä tarvitsee valitsen mieluiten kauramaidon. Sama pätee ruokakermaan, jonka kanssa niin Planti kuin Lidlin Oattiskin ovat todistautuneet suosikeikseni. Kauravispiä en käytä, vaan mieluummin oikeaa kermaa luomuna, palmuöljystä johtuen. 

Tunnustan olevani juuston ystävä. Juustolla tunnetusti on valitettavan suuri hiilijalanjälki. Vaikka pyrin hallitsemaan etenkin perus-edamin kulutusta leivän päällä ja kokkauksessa, kuitenkin puroista syntyy meriä: hiukan parmesaania siellä, hitunen homejuustoa täällä ja hiukan tuorejuustoa tuolla. 

Kanamunat puolestaan ovat itselleni jostain syystä suuri herkku. Jossain vaiheessa elin pidemmän aikaa ilman kananmunia, mutta valuin niiden käyttöön takaisin, sillä en ole löytänyt maailmasta mitään mikä korvaisi kananmunan niin rasvan, vitamiinin kuin proteiininkin lähteenä yhdessä helpossa ja herkullisessa paketissa. 

Kulutus

Kulutukseni laskin keskimääräisen vuoden mukaan. Nyt kuluneen vuoden aikana en ole ostanut uusia vaatteita, ja se oletettavasti vaikuttaa hiilijalanjälkeeni aika paljonkin. Toisaalta sitten on niitä arjen kuluja joita ei voi välttää. 

Kun pohdimme muuta kulutusta joka aiheuttaa 55% hiilijalanjäljestäni, voi pohtia aiheuttavatko kaikki palvelut todella yhtä paljon hiilipäästöjä kuin tavaran ostaminen. Tavaroiden ja palveluiden hiilijalanjälkeen olen laskenut rehellisesti kaikki vuoden kuluni, esim. kirjanpidon, eläinlääkärit ja hammaslääkärit, joiden ainakin voisi kuvitella palveluina tuottavan vähemmän hiilipäästöjä kuin jos olisin käyttänyt saman rahan tavaroihin. Ehkä kaipaisin laskuriin mahdollisuuden laskea erikseen elämän pyörittämiseen vaadittavat palvelut eri kategoriassa kuin tavarat.

En käytä mitenkään erityisen paljoa rahaa elektroniikkaan tai vapaa-ajan viettoon, mutta itselleni on tärkeää, että nettiyhteys toimii ja rakastan käydä metsästämässä kirjoja luettavaksi kierrätyskeskuksesta. 

Jätteenkäsittely 

Jätteenkäsittely on aika pieni meno omassa hiilibudjetissani. Kierrätän muovit, lasit, paperin, kartongin ja biojätteet. Eniten itseäni harmittavat loppuun kulutetut sekoitekuitua olevat vanhat vaatteet joita kuitenkin vuosittain jonkin verran syntyy, sillä niille ei ole muuta oikeaa paikkaa kuin sekajäte. 

Pyrin tuottamaan ylipäänsä mahdollisimman vähän jätettä, mutta jos ruokakaupassa haluaa käydä, etenkin syntyvän muovijätteen määrä harmittaa, vaikka kuinka välttelisi niitä kuuluisia hedelmäpusseja. 

En pahemmin harrasta take-away ruokaa, jos satunnaista pizzaa ei lasketa. Pizzaboksi on ihanan helppo kierrättää. Tosin se ei ole pizzailulle syy, vaan ihan se, että joskus elämässä vaan tulee päiviä kun noutopizza on juuri se juttu jonka elämässä tarvitsee juuri sillä hetkellä. Toisaalta koen aina oman tunnon vihlaisun kun joudun käyttämään kertakäyttömukia kahvia varten, kun oma KeepCup on unohtunut matkasta. 

Oletko laskenut oman hiilijalanjälkesi? Millaisia ajatuksia se herätti? -Keskustellaan kommenteissa aiheesta lisää. 

-Anna 

_____________________

Luitko jo?

Miten vähentää ilmastopäästöjä arjessa?

Tänään: Suomen ylikulutuspäivä ja 4 tapaa vaikuttaa omaan ylikulutukseesi

The post Ekobloggaajan hiilijalanjälki on liian suuri appeared first on Ihme ituhippi.

Yhtä vaatetta käytetään keskimäärin noin 160 kertaa, mikä on yli kolmanneksen vähemmän kuin esim. vuonna 2000. Vuonna 2015 keskimääräinen suomalainen osti vuodessa noin 20 kiloa vaatteita, eikä ole mitään syytä epäillä että tahti olisi varsinaisesti hiipunut. Vuonna 2017 suomalainen käytti noin 660 euroa vuodessa vaateostoksiin, aktiivisimpana vaatteiden ostajien ryhmänä kunnostautuivat Helsingissä asuvat naiset. Muotiteollisuus tuottaa 10% koko maailman hiilidioksidipäästöistä, mikä on enemmän kuin koko maailman lento- ja laivaliikenteen yhteenlaskettu hiilijalanjälki.

Poikkeuksina karuun sääntöön uusista vaatteista minulle toimivat valmistujaismekko, sekä työvaatteet. Valmistujaismekon hankin, ja nyt se menee jatkossa muissa juhlatilaisuuksissa, ja töihin hankin kahdet housut ja yhden hameen.

Tunnustan että myös hairahduin täydellisestä suorituksesta, sillä minimalistin vaatekaapissani oli vapaa-ajalle 5 t-paitaa ja yhdet farkut, joista 4 t-paitaa kuluivat siivousräteiksi ja farkut reikiintyivät ja saivat uuden elämän shortseina. Koska olin liian laiska keksimään villejä viritelmiä ja halusin että minulla on myös vapaa-ajalla vähintään normaalin mukava olla, hommasin vastaavat uudet farkut, ja 4 t-paitaa paikkaamaan tiensä päähän tulleet. Ja haasteen viimeisellä viikolla törmäsin kierrätyskeskuksessa vanhaan Suomessa valmistettuun trenssiin joka näyttää ulospäin kuin uudelta vaikka pesulaput kertovatkin omaa tarinaansa. Tuon trenssin hankin ihan vaan puhtaasta himosta.

Vuoden vaateostosten saldo:

• Mustat farkut
• 4 t-paitaa: 2 mustaa, 1 valkoinen, 1 beige
• 2 suorat housut töihin
• 1 siisti hame töihin
• Valmistujaismekko
• Ajaton trenssi, jonka uskon kestävän vielä pitkään

-> Eli kun vietin vuoden ostamatta uusia vaatteita, päädyin kuitenkin ostamaan yhteensä 10 vaatekappaletta, joista 4 olivat suunniteltuja hankintoja ja yhden ostin kierrätettynä.

Mitä opin vuoden aikana?

• Aika harva halpavaate on tehty kestämään jatkuvaa käyttöä tai pesua. Se on ongelma siinä vaiheessa kun tavoitteena on minimalistin vaatekaappi. Itselläni turhia vaatteita ei todella ole.
• Arvostan vaatteita enemmän ja vaadin laadukkaampia vaatteita. Tuntuu pettymykseltä joutua ostamana sama perusvaate uudelleen ja uudelleen ainoastaan, koska se ei kestä pesua.
• Tuntui hyvältä käyttää vaate oikeasti loppuun. En muista koska viimeksi olisin oikeasti kuluttanut vaatteita puhki, farkkuja lukuunottamatta.
• Haluan jatkossa ostaa vaatteni kierrätettyinä, tai jos on pakko hankkia jotakin uutta, haluan ostaa yksittäiset vaatteet laadukkaina, jolloin minun ei tarvitsisi vaivautua ostamaan samaa vaatekappaletta enää uudelleen.
• Haluaisin oppia neulomaan ja ompelemaan paremmin, jolloin voisin itse vaikuttaa huomattavasti enemmän vaatteideni materiaaleihin ja työn laatuun.

Millainen fiilis vuodesta jäi?

Omalla tavallaan vuosi ei mielestäni ollut liian haastava, koska en aiemminkaan ole ollut erityisen harrastunut vaatekauppapyöriäinen. Toisaalta koen silti, että tein ostokseni tämän vuoden aikana todelliseen tarpeeseen ja erittäin harkiten. Rehellisesti olen hieman pettynyt siihen, että ne ostamani korvaavat t-paidat ovat sitä kuuluisaa pikamuotia, ja sen huomaa jo muutaman kuukauden pesukertojen jälkeen. Kun kyseiset paidat viimein kuluvat puhki, olen pohtinut, että muistan ainakin lapsuudestani silloin inhoamiani Nanson trikoopaitoja jotka vain kestivät ja kestivät ja kestivät. Sitten oli niitä Fruits of Loom merkkisiä marketti t-paitoja myös, mutta niissä oli ahdistava o-kirjaimen mallinen kaula-aukko.

Koen että vuosi oli itselleni enemmän herätys kuin pelkkä väliaikainen testi. Myös mitä tuli vuoden kierrätysostokseeni, siihen yllä mainittuun trenssiin, koen että se oli oikeasti hyvä ostos. Yleensä arvioin kirppariostokseni sen mukaan “maksaisinko tuotteesta uuden hinnan”, ja jos vastaus on kyllä, tuotteen ostaminen on lähellä. Aiemmin muistan hiukan haalineeni vaatteita kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista ja 2nd hand liikkeistä ihan vain siksi että “tämä oli edullinen ja ehkä tälle tulee vielä käyttöä”. Vuoden aikana en ostanut ainoatakaan “ehkä” vaatetta, enkä aio ostaa enää jatkossakaan.

Kannattaisiko minunkin kokeilla?

Mielestäni vuoden ihmiskoe oli todella hyvä hetki ottaa naisesta mittaa. Kun tottumuksen opettelu oli viimein muuttunut uudeksi rutiiniksi, ei ostolakko tuntunut enää missään. Koen myös että kokemus oli niin silmiä avaava, että suosittelisin sitä ehdottomasti jokaiselle “jonka vaatekaapista ei vaan löydy mitään puettavaa”. Pieni itse asetettu pakko saa luovuuden hyrräämään. Uskon myös että vuosi oli todella tehokasta aikaa oman tyylin selkeyttämisessä.

Jotenkin nyt hahmotan itse entistä paremmin millaiset leikkaukset ja materiaalit sopivat mukavuusalueelleni ja elämäntyyliini, ja mikä näyttää mielestäni kivalta. Jotenkin koen myös aivan uudenlaista innostusta siitä kun tajuan olevani puettu päästä kantapäähän enemmän tai vähemmän kierrätystavaralla, eikä se näytä siltä. Myöskin mielestäni tyylini on muuttunut persoonallisemmaksi ja hauskemmaksi kun yhdistelen vaatekappaleita estottomasti eri aikakausilta.

Itseäni kutkuttaa myös se ajatus, kuinka paljon rahaa mahdoinkaan säästää vuoden aikana, mutta myöskin kuinkakohan paljon hiilijalanjälkeni kutistui tempauksen surauksena. Sinällään harmillista, että tuollaisia asioita ei voi vielä laskea kovin näppärästi. -Jos olet jonkin sortin tutkija aiheen tiimoilta, tästä saa aivan vapaasti ottaa inspiraatiota seuraavaan hiilijalanjälki-projektiin.

Olisitko valmis kokeilemaan elämää vuoden verran ilman uusia vaatteita? Oletko kokeillut? Lähditkö mukaan haasteeseen? Miten vuosi sujui? Kerro kommenteissa!

-Anna

_________________________

Luitko jo?

Pikamuotia ja prosenttilukuja

Miten selvitään vuosi ilman uusia vaatteita?

The post Miten onnistuin olemaan vuoden vaatteiden ostolakossa? appeared first on Ihme ituhippi.

Anna – Nimeni, josta en jostain syystä pitänyt lapsena. Nykyään koen että minua ei olisi paremmin voinut nimetä.

B-vitamiini – Aina pohdituttaa saanko sitä tarpeeksi.

Corona – Maissiolut, joka vie mielen lämpimiin ja huumaanvan tuoksuisiin kesäiltoihin. Etenkin kun mukaan tunkee siivun limettiä.

Digiloikat – Suhtaudun näihin ristiriitaisesti. Kyseenalaistan miksi esim. lukio-opintoja ei enää nykyään saa hoitaa kynällä ja paperilla. Toisaalta inhoan sitä, että kun pitää olla viranomaisten kanssa tekemisissä voi olla että ensin rummutetaan miten kaikki hoituu näppärästi netissä ja sen jälkeen löydänkin itseni maksamassa naurettavan kallista postimerkkiä läjälle paperisia lomakkeita jotka menisivät nopeammin perille jos vain veisin ne itse viraston postiluukkuun, ihan vain siksi että “digiloikka” otettiin näemmä osittain muttei kokonaan.

Elokuvat – Rakastan elokuvia. Etenkin Scifiä, erilaisia indie-draamoja ja eurooppalaisia elokuvia. Mietin että nykyään minulla on liian vähän aikaa etsiä kiinnostavia elokuvia, jolloin päädyn useammin tankkaamaan keskinkertaisia valmiiksi pureskeltuja Netflix sarjoja “koska sattu väsyttämään”.

Feminismi – Uskon tasa-arvoon. En koe olevani raivokas kolmannen (tai jopa neljännen?) aallon feministi joka tykkää uhriutua kaikesta, vaan olen ehkä hiukan maltillisempi. Toisaalta koen, että minulla on tasa-arvon kannattajana ihan yhtä suuri oikeus käyttää ajatusmallistani löyhästi nimitystä feministi, vaikka jonkun mielestäni olisinkin seksistinen sika kun nautin hameiden käytöstä, ja arvostan sitä että joku avaa mulle herrasmiesmäisesti oven. Koska mun mielestä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa oleellisinta ei ole vain pinnallinen räpeltäminen, vaan syvemmät asenteet. Saavatko kaikki olla sitä mitä he todella haluavat olla ja kokevat olevansa? Saavatko kaikki todellisuudessa samat mahdollisuudet?

Google – On mun ensimmäinen vastaus jokaiseen ongelmaan. Mietin joskus että mitähän “aikuisuudesta” (tai aikuisen leikkimisestä) tuli joskus kolmekymmentä vuotta sitten, kun jos ei todella tiennyt jotain, piti joko soittaa vanhemmille tai mennä kirjastoon tuntikausiksi selvittämään miten vaihdetaan kattovalaisin tai puhdistetaan suihkun viemärikaivo, tai vaikka ihmetellään miten pyörän kumi vaihdetaan.

Huominen tai Helsinki – Se päivä joka on keskimäärin aina jotenkin mukamas parempi kuin tänään ja just nyt. Tai synnyinkaupunkini, jonka lasken varsinaiseksi kotikaupungikseni, vaikka välillä ihmetyttää miksi. Teknisesti ottaen olen asunut täällä yksittäisistä kaupungeista kauimmin.

Ilmastonmuutos – Yhtäaikaa konkreettisesti havaittava ilmiö ja hankalasti lähestyttävä valtava klöntti joka aiheuttaa huolta tulevaisuudesta, mutta samalla kannustaa tiedostavampiin tekoihin arjessa.

Joulu –  Ehdoton lempijuhlani vuoden kulussa.

Kurkuma – Luin jostain tutkimuksesta, että sitä pitäisi syödä enemmän ja nyt tungen kohtuullisen mautonta, mutta räikeän väristä kurkumaa vähän kaikkiin kokkauksiini.

Lempi – Maailman ihanin pieni ruskea pötkyläeläin. Koti on mulle siellä missä Lempi on.

Maanantait – Pääsee takaisin rutiiniin, joka tuo mukavaa turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta elämään.

Nukkuminen – Jos pääsisin nykyään joka päivä päikkäreille, olisin ikionnellinen. Myöskin olen sitä onnellisempi ja tasapainoisempi mitä tarkemmat nukkumaanmenoajat mulla on.

Oikeustiede – Koulutukseni, ja silloin tällöin nykyään myös työni. Erityisesti teknologiaan liittyvät hommat ja immateriaalioikeudet kutittavat sisintäni, mutta tykkään todella myös EU-oikeudesta.

Perjantait – Vaikka normaalit viikonpäivätkin on ihan kivoja, perjantaissa on aina pientä juhlan tuntua. Työpäivä hujahtaa ohi vauhdilla ja illalla ei tarvitse mennä nukkumaan ajoissa.

Qwerty näppäimistö? – En keksinyt mitään muuta. Mutta toisaalta käytän näppäimistöjä päivittäin. Kerrassaan villiä, ja selkeää kohtalon johdatusta.

Rakkaus – Parasta on rakastaa, olla rakastettuna, ja rakastaa vielä vähän lisää. Elämässä ei voi rakastaa liikaa.

Suomen kieli – Maailman kaunein ja nokkelin kieli.

Tallinna – Koti, joka välillä tuntuu maailman ihanimmalta paikalta, ja välillä turhauttaa ja raivostuttaa. Vähän niinkuin kaikki maailman paikat. Toisaalta jos mun pitäisi valita paikka jossa oikeasti koen olevani kuin kotonani, niin se on Tallinnassa.

Unissapuhuminen – Kuulemma kuuluu harrastuksiini.

Viini – Etenkin kuiva italialainen tai espanjalainen punaviini. Hyvästä viinistä on elämän pienet nautinnon hetket tehty.

Whatsapp – Käytän mieluummin Whatsappia kuin Facebook Messengeriä.  En myöskään oikein koskaan puhu oikeita puhelinverkon kautta tehtyjä puheluita jos Whatsapp-puhelu on vaihtoehto.

Xylofoni – Inhoan xylofoneja ja sitä raivostuttavan kimakkaa pimuputusta joka niistä lähtee. Muksuna ne päinvastoin olivat parasta mitä musaluokasta löytyi.

Yllätykset – Jotenkin en tykkää yllätyksistä, ne ovat liian ennalta-arvaamattomia. Paitsi jos mulle tuo yllärinä kauppareissulta Coca-Cola Zeroa, joka on aina ihan paras yllätys.

Zorro – Oli pienenä mun mielestä ihan älyttömän cool. Sit opin isompana espanjan tunnilla, et se tarkottaa kettua. Toisaalta on Zorrossa vieläkin sitä jotain.

Åland? Åbo? – Olen käynyt molemmissa kai kerran tai kaksi, ja ihan kivoja, mutta ei mitenkään ihmeellisiä?

Äkkinäisyys – Toivottavasti jossain vaiheessa tulen sinuiksi elämän äkkinäisyyden kanssa, sillä etenkin opiskeluista työelämään siirtyessä, maata vaihtaessa ja vielä omaa juttua etsiskellessä kaikki suuret ja pienet muutokset tuntuvat tulevan äkkinäisesti ja hieman puun takaa.

Ötökät – Pelkään ja inhoan kovasti. Muistan vieläkin, kun makoilin sängyllä lukemassa ja jossain vaiheessa nousin hakemaan teetä, tulin takaisin ja 20cm tyynyn yläpuolella kellui seitissään iso hämähäkki joka olisi päätynyt pian hiuksiini. Silloin hirvitti. Tai muuten etenkin kesäaikaan Tallinnan sataman terminaalin putkien katon kulmat on täynnä isoja hämiksiä jotka vauhdittavat putken juoksuani huomattavasti.

Tälläista hiukan kevyempää tänään. Pian palailen jo kirjoittamaan ihan todellisistakin aiheista, mutta toisaalta tää on aina omasta mielestä hauskaa lukea muiden täyttämänä, koska se kuitenkin aina antaa hiukan tarttumapintaa bloggaajaan. Muista, että Ihme ituhippiä voi seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta 🙂

–Anna

Kuvat: Saumya Tyagi

______________

Luitko jo?

Maaliskuun rehellisiä kuulumisia 

Ihme Ituhippi esittäytyy

The post Kuka kirjoittaa ekoblogia? – Elämäni ABC appeared first on Ihme ituhippi.

Kuvassa Ihme Ituhippi on eksynyt luontaisen urbaanin habitaattinsa ulkopuolelle etsimään uuden vuoden inspiraatiota. Kuva: Saumya Tyagi

Rakastan jokaisen uuden vuoden aloitusta, koska uuden kalenterivuoden alku antaa raikkaan mahdollisuuden itsetutkiskeluun, omien tavoitteiden suunnitteluun ja tulevan vuoden ihmettelyyn. Vaikka elämä ei usein mitenkään dramaattisesti muutukaan, kerta toisensa jälkeen tuntuu hyvältä ajatella, että pääsee lähemmäs itselle tärkeitä asioita, oli kyseessä sitten uuden taidon oppiminen, tai vaikkapa terveyteen liittyvä pitkäaikaisempi projekti. Uusi vuosiluku, oli se sitten kuinka keinotekoinen tapa jakaa aikaa tahansa, on hyvä hetki pohtia mikä tekee omasta elämästä merkityksellistä ja miten pyrkiä juuri tuota merkityksellisyyden lähdettä kohti.

Vaikka aina jankutan, että henkilökohtaiseen elämääni liittyen en ole kenellekkään velkaa ainoatakaan selitystä, silti haluan vuoden aluksi pienen synninpäästön liittyen loppusyksyn huomattavasti aiempaa leväperäisempään postaustahtiin: marraskuu ja joulukuu olivat itselleni kaistapäinen cocktail täyspäiväistä työharjoittelua, opintourani viimeisiä kokeita ja kirjoitelmia, töitä, sekä Suomeen muuttoon valmistautumista ja muuttamista. Joulun pyhinä puolestaan ihan reilusti annoin itselleni luvan vain olla ja rentoutua, vaikka blogi takaraivossa kolkuttelikin.

Blogin kannalta uusi vuosi on myös ehkä aika hyvä hetki pitää pieni katselmus tulevaan. Nyt kun loppusyksy on hoidettu pois alta, pyrin päivittämään blogia tasaisesti noin 4 kertaa kuukaudessa, eli suurin piirtein viikoittain, mutta tämän kanssa koitan antaa itselleni hivenen liekaa, sillä en tiedä vielä kuinka rennosta vuodesta saan nauttia (vai saanko?). Tänä vuonna mielelläni käsittelisin erilaisia teemoja suurempina muutaman postauksen paketteina tai sarjoina. Itseäni tällä hetkellä kiehtovat yhä laaja kirjo ympäristöaiheita, ruokavaliomme vaikutukset itseen ja ympäristöön, stressin hallinta ja sen minimointi, pyrkimys tunnistaa missä kohti omassa elämässä on turhia energiasyöppöjä, tavoitteiden asettaminen ja niiden järkevä toteuttaminen, sekä vielä hippunen yleistä pohdiskelua liittyen elämän merkityksellisyyden tutkiskeluun ryydittämään muuten kohtuullisen asiapitoista blogia, mikäli Ihme Ituhippiä sellaiseksi voi kutsua.

Parin kuukauden pituisen “melkein tauon” jälkeen kirjoittaminen on alkuun hiukan tahmeaa kunnes se lähtee taas rullaamaan omalla rutinoituneella painollaan, mutta toisaalta ilmiön varmastikin tunnistaa jokainen omista kokemuksistaan. Tärkeintä on että homman saa uudelleen käyntiin reippaasti ja kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Uuden vuoden lupauksen sukuinen

Tehdään vuodesta 2019 yhdessä ekompi, stressittömämpi ja muutenkin vielä kaikin puolin parempi kuin edellisestä vuodesta. Asetetaan tavoitteita, pyritään niitä kohti fokusoituneesti ja muistetaan olla myös itselle armollisia vaikka aina ei ihan menekään kuin Strömsössä.

Myöskin kannustan ehdottomasti kommentoimaan postauksen alapuolelle tai vaikkapa Facebookin kommenttibokseihin, mikäli mieleen tulee toivepostausaiheita tai -teemoja joista mielelläsi kuulisit enemmänkin jatkossa. 🙂

Toivon että tammikuusi on alkanut täynnä energiaa ja hyvää mieltä!

-Anna 

Luitko jo?

Maaliskuun rehellisiä kuulumisia

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

The post Ituhipin talviunet ovat ohi appeared first on Ihme ituhippi.