Olen turhamainen ekominimalisti – Tuottaako ekoelämä ulkonäköpaineita?

Tässä postauksessa käsittelen turhamaisuutta ja ekologisempaa minimalistin elämää. Olen miettinyt aihetta aina välillä. Turhamaisuus sanana liittyy mielestäni lähinnä sanontoihin “Rumat ne vaatteilla koreilee”, “Moni kakku päältä kaunis”. Kyseessä on jotenkin perisuomalainen ajatus, joka on iskostettu meihin jo pienenä. Koreilu, turhamaisuus, ja “tällääminen” ovat pahasta. Tärkeintä on vaan syödä kiltisti se harmaa kaurapuuro ja tehdä kovasti töitä.

Mielestäni turhamaisuuden paheksuminen kulkee jotenkin vähän käsi kädessä blondivitsien kanssa. Nainen (tai vaikka mieskin) joka huolehtii ulkonäöstään, ja tykkää kauniista asioista omaa jotenkin automaattisesti vain sen puolitoista aivosolua. Miksi ihmeessä näin olisi?

Tunnustan itse suoraan, että olen aivan helvetin turhamainen ihminen, enkä oikeastaan ole edes aikeissa muuksi muuttua. Uskon, että jokainen eläköön arkeaan omalla tavallaan. Alla selitän miksi.

Mistä turhamaisuus tuli mieleen?

Kirjoitan ekoilustani avoimesti, ja asetan sen osan itsestäni julkisesti ihmisten arvioitavaksi. Koen, että se aiheuttaa itselleni painetta jotenkin asettua siihen tiettyyn muottiin jota kuvittelen, että minulta odotettaisiin, mutta jota en ole. En ole mikään täydellinen ekoihminen. Olen enintään joku, joka todella yrittää, ja on toivottavasti siinä mielessä samaistuttava. Olen myös paljon muuta kuin vain ekobloggaaja. Olen tytär, sisar, kumppani, ystävä, koiranomistaja, juristi, lukutoukka, ahmatti, höpöttelijä ja nautiskelija.

Usein ajatellaan, että ulkonäköpaineet ovat sitä, että ulkopuolelta tulevien odotusten takia pitäisi näyttää jotenkin laitetummalta kuin itse haluaisi. Itse koen sen ehkä jotenkin toisinpäin, koska kuten kuka tahansa ihminen joka on antanut itsensä kritiikille avoimeksi, sitä alkaa vatvomaan tuntemattomienkin ihmisten reaktioita liikaa, ja pohtimaan että pitäisi asettua johonkin muottiin.

Itse ehkä lähinnä koen, että täydellisen ekoihmisen muotti on sellainen askeetti joka syö meditaatiota ja viherjauhetta omista nokkosista aamupalaksi, ja kieltäytyy turhamaisuuden maallisista iloista lounaaksi. Täysin luonnollinen. Sen seurauksena mietin, että näyttääköhän tämä 2nd hand paita nyt kuvassa jotenkin liian uudelta, että siitä voisi erehtyä. Tai että koskahan joku kuittaa siitä, että hän ei tarvitse kasvovoidetta tai shampoota yhtään mihinkään, koska hän on siten jotenkin huomattavasti ansioituneempi ekoilija.

Turhamaisuus ja minimalismi

Monelle minimalismi on sitä, että arjesta karsitaan ylimääräiset häiriötekijät, jotta olisi mahdollisuus keskittyä sellaisiin asioihin joista saa oikeasti nautintoa. Monelle tällaisia ylimääräisiä häiriötekijöitä ovat mm. meikkaaminen, liian useat vaatekappaleet, tai vaikkapa hiusten värjääminen.

Jos laittautumisesta ei erikseen nauti, silloinhan on ihan kiva vaan hankkiutua eroon sellaisesta asiasta elämässä joka ei tuota iloa. Toisaalta itse ainakin koen, että kauniit asiat ovat juuri niitä juttuja jotka piristävät elämääni, ja sen vuoksi en näe mitään syytä miksi ikinä edes kuvittelisin luopuvani juuri niistä asioista jotka tuovat minulle iloa. Jollekulle muulle hiusten värjäämisestä, meikkaamisesta, tai vaikka silittämistä vaativista paidoista luopuminen voi edustaa minimalismia, mutta itse kokisin sellaisen arjen hiukan ankeana ja askeettisena. Se olisi vähän kuin kirjoista tai kirjahyllystä luopuminen. Jollekulle se sopii, mutta ei minulle.

Turhamaisuus ja ekologisuus

Jos mietitään ekologisuutta, äärimmilleen vietynä Linkolahan on ihan oikeassa. Jos kukaan ei ikinä tee yhtään mitään, ja kaikki lakkaavat olemasta, maailma pelastuu. Teknisesti totta, mutta jos olemassaoloa ajattelisi vielä jatkaa edellä esitetyn ajatuksen lukemisen jälkeenkin, harvempi meistä haluaa edelleenkään asua sähköttömässä mökissä ilman vesijohtoja, ja pyyhkiä peräsimensä puuceessä rahkasammaleeseen. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat?

Etenkin vaateteollisuuden ja kosmetiikan kanssa uskon, että myös useat erilaiset ongelmat tulisi erottaa toisistaan, ja käsitellä niitä erillisinä ongelmina. Pikamuodin ongelmia ovat epäinhimilliset työolot, suuret hiilidioksidipäästöt sekä tekstiililannoitteiden ja käsittelykemikaalien ympäristöä tuhoava vaikutus.

Kosmetiikka puolestaan vilisee mikromuoveja, aiheuttaa terveysongelmia, ja sitä varten tuotetaan paljon muovipakkauksia. Todennäköisesti yksittäinen massatuotettu tuote saattaa kuitenkin omata valtavan skaalaetunsa vuoksi pienemmän hiilijalanjäljen kuin yksittäinen käsin tehty tuote, vaikka käsin tehty luonnonkosmetiikka olisikin muuten kaikilla mittareilla ekologisempaa ja vastuullisempaa.

Yllä olevat ongelmat ovat kuitenkin eri osa-alueita: on hiilijalanjälki, maaperän köyhtyminen, epäeettiset työolot, muovisaaste, sademetsien tuhoutuminen, jne.

Toisin sanoen siis: ilmastoteko ei ole aina sama asia kuin ekoteko. Ja ekoteko ei ole aina sama asia kuin ilmastoteko.

On hankalaa löytää ainoatakaan tuotetta joka ei olisi jossakin suhteessa huonompi kuin jokin toinen, ja toisessa suhteessa parempi kuin toinen. Useimmiten siltikään kaikesta kieltäytyminen ei ole vaihtoehto sekään.

Turhamaisuus ja ekosome

Aika usein törmään somessa ihmisiin jotka ovat luopuneet mm. juuri hiusten värjäämisestä, meikkaamisesta, karvojen poistosta ja vaatteiden ostamisesta juuri kyseisen ekologisuusnäkökulman vuoksi. Mielestäni se on oikein, jos kyseisen jutun tehnyt ihminen kokee sen itselleen sopivaksi, ja kokee, että se on ollut yksi juttu josta luopuminen ei harmita. Sellainen juttu, että muutoksen kanssa oikeasti haluaa elää pitkällä tähtäimellä. Kyseinen valinta on voimakkaasti sidoksissa jokaisen henkilökohtaisiin arvoihin ja persoonallisuuteen. Toiset luopuvat lihasta, toiset ripsiväristä. Kolmas molemmista, ja neljäs ei mistään.

Usein kuulen argumentin siitä, kuinka kaikkien tulisi kantaa kortensa kekoon ja luopua jostakin. Toki, periaatteessa voin olla samaa mieltä. Toisaalta ulkopuolelta käsin kenenkään on hyvin vaikeaa todella arvioida mistä joku muu on luopunut. Eikä se oikeastaan kuulu kenellekään muulle. Ja miksi asiat pitäisi välttämättä esittää edes väkinäisen luopumisen kautta?

Jos joku omaksi ilokseen kulkee kaikkialle fillarilla, kuluttaa vähän, suosii käytettyä tavaraa ja vegaanista ruokaa, eikä lennä, mistä sen ihmisen pitäisi vielä muka luopua? Onko olemassa jokin ilmastoahdistuneiden klubi, jossa saa ylevämmän tittelin vain sillä, että omat ilmastoteot tekevät arjesta ankeaa? Omia tekoja ja valintoja on helppoa pitää muiden valintoja parempina, ja harrastaa tietynlaista moraaliposeerausta. Kukin tekee omat ratkaisunsa, ja aika usein ne eivät näy arjessä päälisin puolin mitenkään silmiinpistävästi.

Itse lähestyisin turhamaisuutta ekologisuuden näkökulmasta mieluummin näin: En halua luopua asioista jotka tuottavat minulle suurta iloa, joten pyrin siis mieluummin toteuttamaan asian paremmin. Panostan luonnonkosmetiikkaan ja zero waste kosmetiikkaan, ostan vaatteeni pääosin käytettynä, ja suosin luonnollisempia vaihtoehtoja siellä missä ne toimivat.

Tuen mielelläni pieniä ja suurempiakin yrityksiä, jotka onnistuvat ratkaisemaan asioita ekologisesti kestävästi, ja kauniisti. Ironisesti vastuullisuusnäkökulmasta omien arvojensa mukaisia tuotteita kuluttamalla myös ylläpitää paikallista työllisyyttä, ja kasvattaa vastuullisten tuotantojen markkinaa, joka syö elintilaa vähemmän vastuullisesti tuotetuilta tuotteilta. Kuluttamista ei pääse pakoon, ellei ryhdy täysin omavaraiseksi. Ja silloinkin kulutusta syntyy, erona, että silloin toimii myös tuottajana itse. On mielestäni järkevää olla kulutuskriittinen, mutta mustavalkoinen suhtautuminen myös siihen aiheeseen on laiskaa. Kuluttaminen ei ole automaattisesti hyvää tai pahaa, vaan välttämätön arjen asia.

Tapoja joilla pyrin toteuttamaan turhamaisuuttani vastuullisemmin

• En osta uusia tuotteita ennen kuin vanhat ovat kuluneet loppuun. Tästä syystä en usko että joudun hankkimaan uusia luomivärejä tai silmänrajauskyniä vielä vuosiin.
• En osta uusia tuotteita “kokeiltaviksi”. Käytän aikaa googlaten sopisiko tuote itselleni ja millaisia arvioita se on saanut, jonka jälkeen hyödynnän kosmetiikkaliikkeistä saatavia näytteitä. Tällä tavoin en ole enää vuosiin esim. ostanut vääränlaista meikkivoidetta.
• Sitä mukaa kun tuotteita loppuu, pyrin siirtymään luonnonkosmetiikkaan. Toistaiseksi itselleni merkittävimmät muutokset ovat olleet mm. meikkivoiteen ja kaikkien ihonhoitotuotteiden ja shampoon sekä muiden hiustuotteiden vaihtaminen. Tosin uusi ruusukulta/vaaleanpunertava tukka hoituu kyllä luonnonkosmetiikan hoitoaineeseen miksatulla kotimaisella Biozell Raspberry sävytteellä, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta lähellä tuotettu ja useista tarjolla olevista vaihtoehdoista nähdäkseni vastuullisin. Vedenkestävästä ripsiväristä en usko luopuvani niin kauan kuin en löydä vastaavaa vaihtoehtoa luonnonkosmetiikkana.
• Suosin kotikosmetiikkaa, jos koen että tuote on toimiva. Valmistan paljon kosmetiikkaa kotona, oli kyse sitten deodorantista tai hiushuuhteesta. Se, että itsensä hoitamiseen ja hemmotteluun haluaa panostaa, ei automaattisesti tarkoita kauppareissuja.
• Ostan vaatteeni pääosin käytettynä. Itselleni käytetty tarkoittaa joko vintagea, kirpparia tai kierrätyskeskusta. Jos ostan vaatteita uusina, pyrin panostamaan siihen, että ne olisivat laadukkaita, pitkäikäisiä, ja mahdollisuuden (lue: rahatilanteen) salliessa mielellään pieniltä kotimaisilta merkeiltä.
• Ostan vaatteita tarpeeseen, ja korjaan vanhaa. En osta vaatteita ajatuksella “no kun tää oli halpa”, “jos lihon/laidun tämä olisi kiva jos se olisi oikean kokoinen”, jne. Ostan vatteita vain sitä elämää varten jota elän, siinä koossa jossa olen. Kun jotain hajoaa, ensisijainen ratkaisu on korjata uuden ostamisen sijaan.

Turhamaisuus on syntiä?

Henkilökohtaisesti en koe, että harkiten toteutettu turhamaisuus vahingoittaisi yhtään ketään. Jokainen elää omaa elämäänsä.

Etenkin naisen ulkonäössä on aina jotakin väärin, ja on ihan sama millainen se on, se on jonkun mielestä väärin. Erikoisinta on lähinnä se, että näitä tarkkoja väärän tunnistajia löytyy naisistakin, vaikka on itse myös joutunut kuulemaan koko ikänsä että mikä siinä omassa ulkonäössä on tällä viikolla väärin. Sellainen make love not war, ja antaa kaikkien kukkien kukkia -henki harvoin löytää tiensä nettikeskusteluihin, oli aihe mikä tahansa.

Oma tapa olla on se ainoa oikea tapa. Joko niin, ettei ei tee ulkonäkönsä eteen mitään, koska turhamaisuus on pahe, ja tärkeintä on se mitä löytyy sisältä. Millään muulla ei kuulu tai saa olla merkitystä, ja vain ylevät ajatukset tuovat iloa tässä elämässä. Eikä niitä yleviä tai älykkäitä ajatuksia voi olla, jos on joskus koskenut ripsivärihylsyyn tai nähnyt vilahduksen korkokengästä. Tai sitten niin päin, että olet laiska ja sotkuinen paska, jos et yritä ulkonäkösi eteen riittävästi, jotta voisit tulla harkituksi seuraavaan Miss Suomi kisaan.

Värjäät harmaasi piiloon, eli yrität epätoivoisesti pitää nuoruudesta kiinni. Et värjää harmaitasi piiloon, eli et jaksa enää välittää itsestäsi. Poistat karvojasi, eli olet siis huono feministi, ja tottelet yhteiskunnan vallitsevia alistavia kauneusnormeja täysin aivottomasti. Et poista karvojasi, ja olet siis varmasti jotenkin likainen. Vain linnakundeilla ja merimiehillä on tatuointeja. Liian lihava, ruoka on selvästi maistunut. Liian laiha, tulee mieleen keskitysleirit. Olet varmaan vähä-älyinen kun kävit kiristyttämässä tai täyttämässä naamaasi, ikääntymiseen liittyen ei saa kokea oloaan epämiellyttäväksi. Et ole tarpeeksi treenattu. Olet ällöttävän lihaksikas. Hankit rintaimplantit, olet siis bimbo. Imetit lapset, etkä tehnyt mitään rinnoillesi sen jälkeen? Kansallispuvun taskut ja ajokoiran korvat! -Meikkaat liikaa, nainen on kauneimmillaan luonnollisena. Et meikkaa lainkaan, oletko masentunut tai sairaana? Käytät vain korkokokenkiä, oletkohan jotenkin munankipeä? Käytät vain tasapohjaisia kenkiä, oletko lesbo vai onko sulla polvivamma?

Muiden mielipiteillä omasta ulkonäöstä voi heittää vesilintua

Ainoa turhamaisuuteen liittyvä asia jonka olen elämästäni minimalismin nimissä eliminoinut lähes täysin, on niiden helkkarin pitkien kommenttiketjujen lukeminen, joissa jokainen kertoo sen oman totuutensa muiden ulkonäöstä, ja kaikesta siitä mikä muissa on rumaa ja väärin. Jokainen katsokoon ihan sinne omaan peiliinsä, useimmiten työsarkaa löytyy lähinnä niiden omien korvien välistä.

Kauneuden rakastamisessa ei ole mitään pahaa, rumaa, häpeällistä, turhaa tai syntistä. Eikä kauneuden rakastaminen automaattisesti tarkoita pinnallisuutta yhtään mitenkään. Pinnallisuus liittyy siihen mitä liikkuu korvien välissä, ei siihen millainen spakkeli kasvoilla tänään on, tai on olematta. Kukaan ei muutu yhtäkkiä hengellisemmäksi tai syvällisemmäksi ajattelijaksi huulipunasta luopumalla. Lopulta kauneus on katsojan silmässä. On yleisiä totuuksia siitä millaisia kasvojenmuotoja ihmiset pitävät kauniina ympäri maailman, mutta toisaalta pääosin muut esteettiset mieltymykset ovat aivan kiinni yksilön mieltymyksistä ja halusta itseilmaisuun. Ja niiden kansa en ole törmännyt mihinkään absoluuttiseen totuuteen.

Jokainen ihminen elää omaa elämäänsä ihan vain itselleen, eikä ole henkilökohtaisista valinnoistaan, jotka vaikuttavat vain häneen itseensä, mitenkään tilivelvollinen muille. Kukaan ei ole velvollinen näyttämään “kauniilta” yhtään ketään varten. En myöskään usko, että kenenkään pitäisi ikinä luopua itseilmaisustaan ja hyvää mieltä tuottavista jutuista sen takia, että jonkun mielestä täysin au naturel on ainoa oikea totuus. Kukin toteuttakoon itseään parhaaksi kokemallaan tavalla. Ja silmät voi aina sulkea jos jonkun harmaat hiukset, täytetty huuli tai vaikkapa kulmakarvojen muoto eivät miellytä.

Mitä mieltä olet turhamaisuudesta, minimalismista ja ekologisesta elämäntavasta? Jaa ajatuksesi kommenteissa.

-Anna

____________________

Luitko jo?

Milleniaaleja ahdistaa ja masentaa – Miksi?

10 vaatemerkkiä jotka myyvät eettisiä ja ekologisia vaatteita pluskoossa

FACEBOOK / INSTAGRAM / YOUTUBE