Hiilineutraali vuosi elämässäni – Näin onnistuin
Voiko ihan tavallinen tyyppi ryhtyä hiilineutraaliksi? -Tammikuun 2020 alussa lupasin, että leikkaisin hiilijalanjälkeni noin 8000 kilosta 3500 kiloon, ja kompensoisin jäljelle jäävät päästöt, ollakseni hiilineutraali yksilö vuonna 2020. Pääsinkö tavoitteeseeni, millaisia muutoksia tein, ja miten hiilineutraali vuosi kului?
Miten laskin vuoden 2020 hiilijalanjälkeni?
Uskon että meillä jokaisella on varmasti hiukan taipumusta kaunistella omia paheitamme egoamme suojellaksemme. Siksi sitä muistelee juoneensa vähemmän kahvia, syöneensä vähemmän karkkia, ja ajaneensa vähemmän autolla kuin mitä todellisuudessa tuli tehtyä. En halunnut että hiilijalanjälkilaskelmani perustuisi itsearmoa hehkuvaan mutuiluun, joten:
- Kaivoin esiin vuoden sähkölaskut, ja ynnäsin koko vuoden kilowattitunnit
- Avasin arjessa käyttämäni pankin verkkopankista kuluerittelyn, josta näkee paljonko rahaa vuoden aikana on kulunut esim. kenkäkauppaan, kirjakauppaan, tai kahviloihin.
- Auton mittarilukema on helppoa tarkastaa säännöllisin väliajoin omien vuotuisten ajokilometrien hahmottamiseksi.
- Pengoin sähköpostista esiin jokaisen vuoden aikana ostetun juna- ja laivalipun.
Käytin hiilijalanjälkeni laskemiseen Suomen Ympäristökeskuksen Ilmastodieetti -laskuria, joka on tarkin ja yksityiskohtaisin suomeksi saatavilla oleva laskuri.
Onnistuinko pienentämään hiilijalanjälkeäni ja saavuttamaan tavoitteeni?
Kyllä!
Olen tosi iloinen siitä, miten hyvin hiilijalanjälkeni pieneni aikaisempaan verrattuna, vaikka vähennykset eivät aivan koko aikaa tulleetkaan ihan niistä lähteistä kuin olin viime tammikuussa suunnitellut.
Vuodelle 2020 aikomani ilmastoteot:
- Laivamatkojen vähentyminen Tallinnaan paluumuuton takia
- Työmatkojen kulkeminen julkisilla
- Auton käyttö vain viikoittaisiin ruokaostoksiin, arjen pakollisiin askareisiin & lähimatkailuun
- Vihreään sähköön siirtyminen
- Kodin lämmittäminen pääasiassa takkaa polttamalla
Vaatteidenostolakko näkyi hiilijalanjäljessä vuonna 2020
Vuonna 2019 tavaroiden ja palveluiden aiheuttama hiilijalanjälkeni oli 1000 kiloa.
Kasvua on tapahtunut edellisestä vuodesta noin 100 kilon verran. Vaatteet muodostivat vuoden tavaran kulutuksesta myös noin 40%. Olin blogissakin raportoimassani vaatteidenostolakossa 2018 lokakuusta 2019 lokakuuhun asti. No, ne sinä aikana loppuun kulutetut vaatteet piti sitten kuitenkin korvata lopulta arjen sujuvuuden varmistamiseksi.
Olen aiemmin valitellut sitä, että en meinaa löytää omassa koossani (noin 44-46) Tallinnassa vaatteita käytettynä, koska keskimääräinen paikallinen vaatekoko on paria numeroa pienempi kuin Suomessa. Toisaalta tänä vuonna koen, että minulla kävi ihme munkki, jonka ansiosta löysin jopa niitä hyväkuntoisia ja siistejä työpaitoja, joita aikaisemmin en ole löytänyt käytettynä tai oikean kokoisena mistään.
Ilokseni en joutunut ostamaan elektroniikkaa koko vuonna, tosin siihen saattaa vaikuttaa myös se, että vuonna 2019 jouduin vaihtamaan sekä puhelimen että tietokoneen. Vuonna 2021 saatan joutua hankkimaan blogi- ja Youtube hommiin paremmin sopivan kameran (luonnollisesti käytettynä), mutta koitan selvitä olemassa olevalla vielä toistaiseksi. Nykyinen Canon on palvellut minua viimeiset 11 vuotta moitteettomasti, mutta ajan kanssa ja touhuni muututtua ehkä astetta aiempaa vakavammaksi, se ei enää täytä kaikkia arjen tarpeita, ja aiheuttaa päänvaivaa niin kuvaa ottaessa kuin kuvia käsitellessäkin.
Puulämmitys pienensi hiilijalanjälkeä huomattavasti – mutta miten kävi vihreän sähkön?
Vuonna 2019 asumisen hiilijalanjälkeni oli 2300kg, josta 73% muodostui lämmityksestä.
Yksi juttu josta olin tosi innoissani vuoden alkaessa oli juurikin se, että vaikka asumme kerrostalossa meillä on kaksi takkaa ja puuvaja käytettävissämme, jolloin kotia on mahdollista lämmittää pääosin puulla, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin aikaisemman Helsingin kotini kivihiilellä syntynyt kaukolämpö.
Riippuen siitä kuinka kylmä sattuu olemaan, käytämme kahta takkaa ensisijaisina lämmityksen lähteinä, ja sähkölämmitystä tukemassa mikäli takasta saatava lämpö ei tunnu riittävän. Huonelämpötila meillä on talvella noin 19 astetta. Lattiat ovat rehellisesti varsin kylmät, mutta sitä varten villasukat on keksitty.
Kotiin tehtiin pintaremontti sisään muutettaessa, ja sitä viimeisteltiin vielä kevään aikana, joten jonkin verran maalia, silikonia, yms. kului vuoden aikana. Huonekaluja tai muitakaan kodintarvikkeita ei ollut tarvetta ostaa.
Aikomuksenani oli pyytää vuokranantajaa vaihtamaan asuntomme sähkösopimus vihreään sähköön, mutta kävi ilmi, että meillä on käynnissä toisen asunnon kanssa jaettu kahden vuoden määräaikainen sähkösopimus, joten tässä vaiheessa noin vuoden kuluttua asiaa voi katsella uudestaan. Vaikka vihreä sähkö jäi turhaksi haaveeksi, olen iloinen miten voimakkaasti puulämmitykseen siirtyminen vaikutti hiilijalanjäljen suuruuteen kaukolämpöön verrattuna.
Söin hiilijalanjälkeni suuremmaksi vuonna 2020
Ruokailujen hiilijalanjälkeni nousi 100kg vuodesta 2019, jolloin se oli 700 kg.
Ruokavalioni ei ole sisällöllisesti muuttunut mitenkään aikaisemmasta. Uskon, että pääasiallinen vaikutus syömisen aiheuttaman hiilijalanjäljen suuruuteen on ollut erilaisen elämäntavan mahdollistamalla erilaisella rahankäytöllä. Kun ei ole tarvinnut pohtia riittääkö rahaa bensaan, on voinut syödä ulkona enemmän, joka puolestaan näkyy hiilipäästöjen nousuna ruokapuolella.
Korona + liikenteen hiilijalanjälki = hiilijalanjäljen leikkaajan voittotarina
Vuonna 2019 liikennöintini aiheutti 4100kg CO2 päästöt. Tallinnaan paluun, ja koronavuoden seuraksena liikenteen saralla muutos on ollut aivan valtava vain vuodessa.
Tallinnaan palaaminen todella vähensi laivamatkojen määrää huomattavasti. Myös autoilun määrä romahti aikaisempaan verrattuna, jopa riippumatta autolla tehdystä Kuldigan kesälomareissusta. Työmatkojen tekeminen julkisilla (ne 4 kuukautta koko vuonna kun lähitöihin kuului mennä) muutti arkeani stressittömämmäksi ja vähensi etenkin liikkumisen hiilijalanjälkeä todella paljon.
Korona toki vaikutti liikkumiseen paljon: Suunniteltuja matkoja jäi tekemättä, ja 7kk vuodesta etätöissä ollessa päivittäisiä työmatkoja ei kertynyt lainkaan.
Yksityishenkilön hiilipäästöjen kompensointi
Hiilipäästöjen vähentäminen tulisi ensisijaisesti toteuttaa omia päästöjä vähentämällä, ja vasta toissijaisesti kompensoimalla. Tämä johtuu siitä, että vähennetty päästö on varmasti vähennetty päästö: liha jota ei syöty, tavara jota ei ostettu ja kilometri jota ei ajettu. Kompensoitaessa on puolestaan useampia epävarmuustekijöitä:
- Eri puut eri kasvupaikoissa sitouttavat eri määriä hiilidioksidia jos kyse on metsäkompensaatioista.
- Kauanko kompensaatiometsän annetaan kasvaa, miten on varmistettu ettei sitä hakata?
- Miten on varmistettu, ettei samaa kompensaatiota myydä kahteen kertaan?
- Onko kompensaatio sertifioitu esim. WWF:n tai YK:n toimesta? Ts. onko varmaa, että kompensaatio todella menee aiottuun kohteeseensa?
- Kannustaako kompensointi jatkamaan nykyisen kaltaista kuluttamista, koska “sen voi kompensoida”?
Olen tyytyväinen siihen miten hyvin onnistuin leikkaamaan hiilijalanjälkeäni vuoden aikana. Jäljelle jääneen 3,5 tonnia kompensoidakseni ostin YK:n sertifioiman päästökompensaation jolla rakennetaan tuulivoimaa maailman toiselle puolelle. Lopputuloksena vuoden 2020 hiilijalanjälkeni tosiaankin on 0.
Hiilineutraali yksityishenkilö on mahdollinen yhtälö
Koen, että vuoden mittainen projektini todisti, että on ihan mahdollista olla hiilineutraali yksilö, ja silti elää ihan mukavaa elämää. Ja tietenkin tämän jälkeen aion jatkaa samalla polulla myös vuonna 2021.
Mitä tulee hiilijalanjäljen tietoiseen leikkaamiseen, on itsestään selvää, että en olisi voinut leikata hiilijalanjälkeä yhtä paljon asumalla Helsingissä ja pysymällä aikaisemmassa työssäni jonne työmatkat olivat pitkät. Ja vaikka hiilijalanjälki vaikutti jollakin tasolla paluumuuttopäätökseen, suurimmat tekijät päätökselle olivat kuitenkin arjen sujuvuus, sosiaalinen tukiverkko, elämänlaatu sekä mielenkiintoinen työ Tallinnassa.
Kuitenkin mitä tulee arjen muutoksiin, en luopunut autosta, en ryhtynyt täysin vegaaniksi, en käyttänyt vihreää sähköä, tai ollut ostolakossa. Meistä jokaisen arki on erilaista, ja meillä on erilaisia tarpeita sekä riemun lähteitä, joista tinkiminen ei ole mahdollista tai fiksua. Yllä olevan perusteella kuitenkin uskoisin, että oman elämän raameissa arkeen on kuitenkin usein mahdollista vaikuttaa jollakin itselle sopivalla tavalla, ja sitä kautta pienentää omaa hiilijalanjälkeä ilman että sillä on sen suurempia vaikutuksia arjen sujuvuuteen tai elämänlaatuun.
Pienillä muutoksilla vaikutuksetkin ovat pieniä, mutta puroista syntyy meriä. Jos jokainen tekee pari pientä muutosta arjessaan, vaikutus on paljon suurempi kuin se, että pari ihmistä heittää arkensa päälaelleen.
Hiilijalanjäljen kompensointi on vaihtoehto johon voi halutessaan tarttua, sillä sertifioitu kompensoitu tonni on aina kompensoitu tonni. Jos ylle linkattuja YK:n sivuja kurkkii sillä silmällä, huomaa, että sertifioidutkaan päästökompensaatiot eivät välttämättä ole järjettömän kalliita. Itse ajattelin etukäteen, että vuoden elämisen kompensointi olisi huomattavasti kalliimpi projekti, mutta ei se sitten lopulta ollutkaan. Eli kompensointi onkin ihan tavoitettavissa oleva juttu vaikka budjetissa ei olisikaan hurjasti löysää.
Onko sulla hiilijalanjälkeen liittyviä tavoitteita vuodelle 2021, tai oletko pohtinut kokonaan hiilineutraaliksi ryhtymistä?
-Anna
_______________________________
Luitko jo?
MISSIO: hiilineutraali kansalainen vuonna 2020
Ekobloggaajan hiilijalanjälki on liian suuri
2 thoughts on “Hiilineutraali vuosi elämässäni – Näin onnistuin”