Kurpitsakeitto  – Satokauden resepti

Kurpitsakeitto – Satokauden resepti

Kurpitsakeitto on lokakuun satokauden vegaaninen resepti, joka lämmittää ilmojen viiletessä. Kurpitsakeiton hurma syntyy sen syksyisestä väristä, mutta myös makuhermoja hellivästä pehmeydestä. Kurpitsan sesonki on syys-lokakuussa, ja se onkin yksi perinteisimmistä vuodenajan herkuista.

Pihlajanmarjahillo – Satokauden resepti

Pihlajanmarjahillo – Satokauden resepti

Sain ajatuksen pihlajanmarja reseptiin äidiltäni, joka pohti, että olisi ihanaa saada pihlajanmarjahilloa kuten hänen äitinsä teki hänen lapsuudessaan.
-Tajusin, etten ollut eläessäni maistanut koko herkkua, joten päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Ainoa kosketuspintani pihlajanmarjoihin on ollut iki-inhokkini kettukarkit, ja ilmeisesti niissäkään ei ole 80-luvun jälkeen enää käytetty oikeaa pihlajaa sen vaihtelevan saatavuuden vuoksi.

Näin valitset ekologista ruokaa – 9 vinkkiä

Näin valitset ekologista ruokaa – 9 vinkkiä

Ruoka aiheuttaa 16 prosenttia suomalaisen hiilijalanjäljestä, 30% ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa ja keskiverto suomalainen kuluttaa vuodessa myös noin 81 kiloa lihaa.
-Postauksen luettuasi olet guru ekologisten ruokaostosten tekemisessä.

Raparperimehu – Satokauden resepti

Raparperimehu – Satokauden resepti

Raparperimehu. -Meillä kotona ei koskaan ollut perinnettä sen keittämisestä, ja keksin koko touhun vasta aikuisiällä. Olin melkein yllättynyt kun hoksasin että sehän on ihan mahdollista. Tästä lähtikin liikkeelle yhden naisen “mehutehdas”.

Voiko voikukkia syödä? RESEPTI: Voikukkakeksit

Voiko voikukkia syödä? RESEPTI: Voikukkakeksit

Voikukkia kannattaa poimia keittiöön alkukeväästä ja kesästä, sillä etenkin lehdet ovat silloin vielä kevyemmän makuisia, verrattuna loppukesän hiukan kitkerämpään makuun. Vaikka olen nähnyt lehtiä käytettävän eniten, itse kuitenkin innostuin hunajaisen makuisista terälehdistä. Kesäistä fiilistä voi nauttia myös sisäisesti voikukkakeksien muodossa.

Miksi kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi? – 4 syytä

Miksi kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi? – 4 syytä

Tiesitkö että keskimääräinen suomalainen syö vuodessa 81 kilogrammaa lihaa? Se on aikuisen miehen verran. Vuonna 1950 sama määrä oli tilastojen valossa noin 29 kiloa ja 1970 määrä oli 50 kiloa. Aina sanotaan että “millä sitä muka sitten ennen pärjättiin kun ei ollut kaiken maailman härkiksiä ja nyhtökauroja”, mutta kun miettii ikäluokkia jotka olivat tuolloin ruokaa kuluttamassa, ei sitä lihaa laitettu pöytään kuin sunnuntaisin.

Syitä joiden vuoksi ei kannata ryhtyä vegaaniksi

Syitä joiden vuoksi ei kannata ryhtyä vegaaniksi

Vegaani, tuo kaikista kasvissyöjistä jaloin. Pidin jossain vaiheessa kokeilun vegaanisesta kuukaudesta ja tämä on postaus jossa jaan kuukauden herättämiä ajatuksia. Myös lihaton lokakuu alkaa taas ensi viikolla, joten viikonloppu on loistava hetki pohdiskella aihetta. Kyllähän tietysti selvisin sen läpi, olenhan normaalistikin 97% ajasta lakto-ovo vegetaristi. 

Resepti: Sovellettu bors keitto

Resepti: Sovellettu bors keitto

Hekumoissani nautin napata kaupasta kauden kasviksia, ja sitten jää yllättävän usein mysteeriksi mitä näistä saisi tehtyä. Satokausien mukaan elämiseen pyrkiminen on yllättävän usein haasteellisempaa kuin olisin alkuun kuvitellut. Aika usein ratkaisuni on keitto, sillä keskimääräisen keiton valmistusprosessi vaatii vaivannäköä vain sen verran, että pilkkoo ainekset, 

Tätä et välttämättä tiennyt aspartaamista

Tätä et välttämättä tiennyt aspartaamista

Sokerittomuus ja vähäsokerisuus on kova juttu. Viimeisen sadan vuoden aikana olemme syöneet huikeita määriä sokeria aikaisempaan verrattuna, helposta saatavuudesta johtuen. Sitten siitä roisista sokerin saannista on seurannut kansanterveydellisiä ongelmia: ylipainoa, sydäntauteja, diabetesta ja vaikka mitä muuta. Mutta tähän kaikkeenhan on ratkaisu! Miten olisi jos suuren 

Puolukkasmoothie – Tymäkkä punainen flunssanyrkki

Puolukkasmoothie – Tymäkkä punainen flunssanyrkki

  Syksyn flunssakauden iskiessä sitä muistaa, että omallakin kehon vastustuskyvyllä on rajallisuutensa. Itse olen vielä toistaiseksi välttynyt flunssan salakavalalta yllätykseltä, ja mielelläni nautiskelisin viilenevistä ilmoista terveenä. Siihen liittyen popsin kiltisti aamuisin sinkkitablettini ja otan d-vitamiinini, mutta ravinteet imeytyvät parhaiten kuitenkin ihan oikeasta ruoasta, kuten vaikkapa