Olen utelias lihaa korvaavien tuotteiden testailija, sillä oman kasvissyöntini alkuaikoina ne olivat hurjan helppoja ja kivoja tapoja valmistaa entuudestaan tuttuja ruokia vegeversioina. Nykyisin syön lihan korvikkeita huomattavasti harvemmin, luultavasti makumieltymysten muututtua. Toisaalta grillibileissä on silti kivaa saada jotain enemmänkin kuin vain foliossa käristetty tomaatti, jolloin ainakin itse koen, että tietyissä tilanteissa lihankorvikkeilla on ehdottomasti oma paikkansa.

Alla selitän:

• miksi kasvissyöjäkin voi himoita lihan kaltaisia tuotteita,
• miksi lihankorvikkeet ovat täydellinen ratkaisu kasvissyönnin popularisoinnissa,

… ja jaan arvioni mielestäni markkinoiden uskottavimmista ja herkullisimmista lihankorvikkeista.

Miksi kasvissyöjät haluavat lihan korvikkeita?

Eikö kasvissyöjien pitäisi rakastaa vain vihanneksia?

On kohtuullisen harvinaista, että alkuperäinen syy kenenkään kasvissyönnille olisi lihan maun vieroksuminen. Jos on koko ikänsä syönyt lihaa ja päättää lopettaa lihansyönnin tänään, lihan makua jää kaipaamaan. Lihan syömisessä ei myöskään ole kysymys pelkästään lihan mausta, vaan myöskin niistä sosiaalisista syömistilanteista joihin liha “kuuluu”.

Varsin harvat meistä haluavat olla vastarannan kiiskiä ja huudella parasakaaliapullien perään, kun muut mussuttavat prinssinakkeja.

3 syytä lihankorvikkeiden syömiselle

• Liha on hyvää. Etenkin tuoreen vegetaristin tai vegaanin suussa liha yksinkertaisesti maistuu hyvältä. Miksi tinkiä mausta, kun voi jättää pois vain ne lihan syönnin negatiiviset vaikutukset? Keinolihan syöminen pudottaa oman ruokailun ympäristövaikutusta, eikä ainoakaan eläin kärsi ruoan tuotantoon liittyen.
• Lihan korvikkeet ovat monille sekasyöjillekin helppoja valmistettavia. Kun kasvisruoan valmistamista aloittelee ensimmäistä kertaa, on helpointa aloittaa pienin askelin itselle tutun oloisista ruoista ja tuotteista. Siirtymällä pelkkien palkokasvien sijaan lihankorvikkeisiin, oman ruokavaliomuutoksen ensiaskeleilla maailma ei käänny täysin ylösalaisin, vaan on olemassa vielä jotakin tutun oloista, kun kaikki muu tuntuu muuttuvan. Baby steps. Suurimman positiivisen muutoksen avaimet ovat juuri kasvissyönnin kanssa flirttailevien sekäsyöjien käsissä.
• Lihan syöminen liitetään yhdessäoloon ja mukaviin hetkiin. Pääsiäsenä syödään yhdessä lammasta. Juhannuksena grillataan makkaraa. Jouluna paistetaan kinkku. Moni kokee olonsa ilonpilaajaksi tarjotessaan kenellekkään linssimuhennosta lampaan viulun sijaan, tai tofumureketta joulukinkun sijaan. Riittävän uskottava lihankorvike pitää tunnelman korkealla eikä riko ruokaan liittyvää perinnettä.

Mitä eroa on tavallisella lihankorvikkeella ja pelottavan taitavasti toteutetulla lihankorvikkeella?

Uskon, että etenkin jos haluat viekotella paatuneen grilli-Jorman vegemmälle puolelle, sitä on ihan turha edes yrittää tehdä kesäkurpitsa-tofu-vartaan kautta. Pääset helpoimmalla, kun hankit niin uskottavan lihankorvikkeen, ettei “uhri” huomaa vahingossa syöneensä kasvisruokaa.

Pelottavan taitavasti toteutetut lihankorvikkeet saavat kaltaiseni pidempään kasvisruokaa syöneen tyypin pysähtymään pienen järkytyksen vallassa “Voihan paska. Tää ei ookkaan vege.” tutkiskelemaan ruokaa ja havaitsemaan tarkan koostumuksen analysoinnin perusteella, että kyseessä ei sittenkään ole liha, vaan pelottavan taitavasti toteutettu keinoliha.

Tavallinen keinoliha (sarjassa Nyhtis, Härkis, jne.) on herkullista ja toimii moniin ruokiin vaivattomana lihankorvikkeena. Kyseisten tuotteiden ei kuitenkaan ole edes tarkoitus hämätä harjaantunutta lihasieppoa. Niiden tarkoitus on tarjota terveellisiä kasvispohjaisia vaihtoehtoja lihan kokkaamiseen tottuneille sekasyöjille, mikä on tosi jees. Niistä maistaa pavun, mutta koska se on oletuksenakin, se tuntuu kivalta. Henk. koht. tykkään kyseisistä tuotteista juuri siksi, että ruokahetken ei tarvitse alkaa säikähdyksellä.

Hardcore-meat lover tai lihan vierotusoireidensa kanssa kärvistelevä tuore kasvissyöjä tuskin on kovin vaikuttunut papuisan terveellisestä lihattoman makuisesta elämyksestä, joka ei maistu naudan kankulta tai medium rare burger-pihviltä. Sitä varten tässä nyt on siis tämä lista. Koska pihvin voi syödä ja säästää.

…Ainoa paikka jossa keinolihojen kanssa ei pahemmin säästetä, on kaupan kanssa. Se halpa ja edulliseksi kehuttu kasvissyönti tapahtuu, kun siirtyy suosiolla prosessoimattomien palkokasvien ihmeelliseen maailmaan.

Pelottavan aidon oloiset lihankorvikkeet kasvissyöjälle ja kaikille muillekin

Beyond Meat

Tilasin ensi kertaa Beyon Meat pihvin meksikolaisessa ravintolassa burgerin väliin. Kun burgeri saapui, ja pääsin iskemään nälkäisenä haarukkani herkkuun, ja sain palan suuhuni, tunnustan järkyttyneeni hiukan. Ensireaktioni oli, että keittiössä on mennyt vahingossa tilaukset sekaisin.

Tutkiskelin burgeria tarkemmin, ja havaitsin, että se näytti silmään hivenen erilaiselta kuin liha. Beyond Meat pihvi oli siis herkullinen, mutta myös yksi varmimmista tavoista saada liki-vegaani kasvissyöjä kokemaan olonsa epämukavaksi. Jos en olisi tiennyt, että kyseessä todella oli kasvispohjainen vaihtoehto, se olisi mennyt täydestä kuin väärä raha.

Beyond Meat pihvien maku on aivan kuin naudan lihassa, ja koostumus tuntuu uskottavasti jauhelihalta. Itseäni häkellyttää myös pihvien muotoilu, joka todella näyttää jauhelihaisalta, massapötköstä leikatun sijaan. Beyond Meat pihvejä löytää ainakin K- ja Citymarkettien pakastealtaista.

Pouttu Muu kasvispyörykät

Pyrin jokaisella Suomi-reissullani maistamaan uusia vegetuotteita, joskin yhden reissun puitteissa on hankalaa maistaa kaikkia, kun valikoima on laajentunut viimevuosina niin paljon. Ostin Muu-pullia uteliaisuuteni tyydyttääkseni. Paistoin pullat pannulla, ja söin ne perunamuusin kaverina. Meillä oli jälleen käsillä “nyt kasvissyöjälle tuli epämukava olo” -tyyppinen hetki, sillä pullien koostumus tuntui aivan samalta kuin kaupan valmislihapyöryköissä, myös maku oli niin samanlainen, että jälleen kerran, jos en olisi tiennyt paremmin, olisin vaikkapa buffetissa kävellyt Muu-pullien luota jonkin aivan muun pariin.

Muu kasvispyöryköitä löytyy Prismoista ja K-kaupoista.

Bon Vegan kasvisnakit

Bon Vegan vegenakit ovat mielestäni tällä hetkellä uskottavin löytämäni nakin/ makkaran korvike. Nakit ovat Hodarinakin pituisia, ja maistuvat todella samalta kuin HK:n sininen. Ainoa tapa jolla Bon Soyan nakkeja voisi parantaa vielä nykyisestään olisi napsahtava kuori.

Lauantaimakkaran / HK:n sinisen maun helppo toistettavuus saattanee johtua lähtötuotteiden matalasta lihapitoisuudesta, jolloin suurin osa mausta tulee joka tapauksessa makkaran mausteseoksesta, ei niinkään lihasta.

Vinkkaan myös sen verran, että vaikka Bon Vegan nakit maistuvat satavarmasti myös lihansyöjälle, Bon Soyan grillimakkara puolestaan ei. Brändin grillimakkara on jostain syystä hyvin erilainen, ja saa lähinnä pettymyksen kyyneleen vierimään silmäkulmasta, jos odotuksena oli perinteisen grillimakkaran identtinen vege-kaksonen.

Bon Vegan kasvisnakkeja löytyy Prismoista ja K-kaupoista.

Bon Vegan grillipihvit

Bon Vegan (Miksi muistan, että brändin nimi olisi Bon Soya?) grillipihvit ovat oma lempparini. Ne on marinoitu tavallisessa tomaattisessa grillimarinadissa, ja ne sopivat älyttömän hyvin syötäväksi niin sellaisenaan kuin vaikkapa burgerinkin välissä.

Bon Soyan pihvipakettia avatessa sieltä löytyy pienempää murua itse pihvien lisäksi, jolloin en ole itse kokenut niin suurta shokkia siitä, että “onkohän tää varmasti vegeä?”. Pöytään katettuna näillä pihveillä saa silti toisen kasvissyöjän kysymään “Oletko sä aivan varma, että nää ei ole lihaa? Nää haisee ja näyttää juuri siltä itseltään.”

Bon Soyan grillipihvejä tai “grillikotletteja” on tällä hetkellä saatavilla ainakin K-kaupoista.

Naturli Schnitzelit

Eräänä perjantaina päätin, että nyt kokeillaan jotain uutta. Kaupan pakastealtaasta mukaani päätyivät Naturlin soijapohajiset snitselit. Jostain syystä en odottanut niiden olevan mitenkään hurjan erikoisia, lähinnä saman tyyppisiä kuin paneroidut soijasuikaleet yleensäkin, mutta jostakin syystä kun vegaaninen wiener-leikeannos oli viimein valmis, kokemus oli jälleen hämmentävän uskottava. Schnitselin lihaisa kuiturakenne ja possumainen mehukkuus tuntuivat häkellyttäviltä.

Vaikuttaisi siltä, että Naturlin Schnitzeleitä ei ole vielä toistaiseksi löydettävissä pakastealtaista Suomessa, mutta uskoisin, että omalta kauppiaalta ja tuotteiden maahantuojalta tiedustelemalla niitä voisi hyvinkin saada myös oman alueen ruokakauppaan. Koska Naturli’ Food Schnitzelit on ehdottomasti kokeilun arvoinen herkku. Innokkaimmat sipsikaljavegaanit pakkaavat seuraavalle Tallinnan reissulle kylmälaukut matkaansa.

Tällä hetkellä Tallinnassa tuotetta saa Rimeistä, ja joistakin Selvereistä. Suomen markkinoilla olevista Naturli-tuotteista voi tiedustella Naturlilta suoraan.

Next Level Vegejauhis

Next Level Vegejauhis on maultaan ja suutuntumaltaan mukavan lihaisa jauhelihan korvike, jota hyödynnetään juuri kuten jauhelihaakin. Lidleistä saatavilla oleva jauhelihan korvike sopii erityisen hyvin perinteisiin jauheliharuokiin kuten esim. makaronilaatikkoon, tortillojen täytteeksi, jauhelihakastikkeeseen, pasta bologneeseen, jne. Erona lihaa sisältävään jauhelihaan on, että Next Level jauhis ei hajoa pieniksi nuudelin näköisiksi palasiksi paistaessa, vaan pikemminkin pilkotuiksi kasvisjauhiksen paloiksi. Toteaisin, että Next level jauhis on kokonaisuudessaan lihaisasta menosta tykkäävälle vegeistäjälle nappiosuma.

Erityisen hyvin väitän, että vegejauhis toimii kotitekoisessa vegejauhelihapihvissä tai -pullissa. Tavallisessa vegebolognesessa puolestaan toimii mielestäni soijarouhekin.

Next Level vegejauhista ja saman sarjan burgerpihvejä löytyy Lidleistä.

Burger Kingin Rebel Whopper-pihvi

Rebel Whopper burgeri ei ole vegaaninen, sillä kyseisissä burgereissa käytetään kananmunaa sisältävää majoneesia. Itse Rebel-pihvi kuitenkin on.

Eräänä kauniina perjantai-iltana Woltitimme kotiin testiin Rebel Whopperit ja shokki iski jälleen ekan puraisun jälkeen. Koostumus on samalla tavalla kuituinen kuin naudanlihapihvissä ja maku on precis, aivan just eikä melkein, identtinen kuin perinteisessäkin naudanlihapihvissä. Ensireaktioni oli käskeä syömäseuraa odottamaan, että tarkastan pihvin. Pihvin on teräväreunaisen lieriön mallinen, eli päältä päin voi olla varma, että kyseessä on ollut vege-pötkö joka on viipaloitu. Silti maku oli niin perinteisen kaltainen, että se jäi hämmentämään.

Täysin yllätyksettömästi, Burger Kingin hampurilaisia saa ostaa Burger Kingistä tai Woltin tai Foodoran kaltaisten ruokalähettipalvelujen kautta.

Kommenteissa voit myös ilmiantaa oman suosikki lihankorvikkeesi lihaisia vegevaihtoehtoja kaipaaville!

-Anna

____________________________________________

Luitko jo?

Muoviton elämä? – Tältä näyttää muoviton ruokavalio

Ekologinen koiranruoka – Vertailussa 4 brändiä

Eettistä kananmunaa etsimässä – Miksi luomukananmuna ei ole täydellinen ratkaisu?

The post Vegaaniset lihankorvikkeet jotka maistuvat paatuneimmallekin lihansyöjälle appeared first on Ihme ituhippi.

Koiranruoan laatu on suoraan yhteydeyssä eläimen hyvinvointiin. Jokainen koiranomistaja toivoo koiransa voivan hyvin. Kun koiranomistaja on herännyt oman ruokavalionsa terveys- ja ympäristövaikutuksiin sekä alkanut pohtimaan omaa hiilijalanjälkeään, koiranruoka ei ole yleensä se ensimmäinen asia joka tulee mieleen. Ennen pitkää kuitenkin myös ekologinen koiranruoka alkaa usein pohdituttamaan.

Millaisia vaihtoehtoja markkinoilta löytyy? Onko ekologinen koiranruoka terveellistä koiralle? Ovatko jotkin brändit parempia kuin toiset ja miten erilaiset ekologiset koiranruokabrändit eroavat toisistaan? Miten hyvää ekologinen koiranruoka on tavalliseen koiranruokaan verrattuna? Ja tietenkin yksi iso kysymys: Onko ekologinen koiranruoka kallista?

Vastuullinen ja ekologinen koiranruoka yleisesti

Useimmiten ruoan valinnan ensisijaisena perusteena on se, mitä oma koira tarvitsee;

• onko kyseessä pentu vai ikääntynyt koira;
• sohvaperuna vai atleetti;
• minkä kokoista rotua koira edustaa ja;
• onko koiralla erityisiä terveyteen liittyviä ongelmia?

Terveyshaasteisiin ekovalmistajat eivät vielä toistaiseksi vastaa, mutta muuten valikoimaa löytyy todella hyvin koiran ikään, kokoon ja aktiivisuustasoon perustuen.

Koiranruoan hiilijalanjälki

Ekologisessa koiranruoassa hiilijanjälki näyttelee isoa roolia. Perinteisten koiranruoan reseptien klassikot nauta ja riisi on ekovaihtoehdoissa useimmiten vaihdettu vähähiilisempiin silakkaan ja kanaan sekä perunaan tai kauraan. Koiranruoan hiilijalanjälkeen pätee aivan sama logiikka kuin ihmistenkin ravintoon: ruoan ainesosat tuottavat sen hiilijalanjäljesta noin 95% ja kuljetusten tuottamat päästöt noin 5%. Siinä mielessä ei ole siis välttämätöntä valmistaa koiranruokaa Suomessa, jos ainesosat on valittu fiksusti.

Koiranruoan alkuperämaa

Koiranruoan valmistajalla ei ole velvollisuutta ilmoittaa ruoan alkuperämaata, ellei kuluttaja erikseen kysy asiasta. Ekobrändien valmistajat ovat kuitenkin keskimäärin hyvin avoimia raaka-aineiden alkuperästä ja tuotteidensa valmistusmaista. Se on kätevä keino erottautua tavallisemmista koiranruoista. EU-alueella ruokaa valmistettaessa jokaisessa maassa on omat säännöksensä siitä mitä koiran ruoka saa sisältää, useimmiten raaka-aineena on ihmisten ruoaksi hyväksyttyjä eläimiä, joiden tietyt ruhonosat eivät vain maistu ihmisille, mutta joissa on silti ravintoarvoa.

Paras = kallein?

Useimmiten koiranruoan hinta korreloi ruoan laadun kanssa, mutta hintalappua ei silti kannata tuijottaa ainoana hyvän koiranruoan määritelmänä.

Koiranruokaa valitessa kannattaa perehtyä ennen kaikkea koiranruoan ainesosaluetteloon: sisältääkö koiranruoka esimerkiksi vehnää, maissia tai soijaa, jotka eivät sovi useille koirille? Sisältääkö koiranruoka lihaa vai “eläinperäisiä tuotteita”. Kanaa vai “siipikarjaproteiinia”? Koiran ruoansulatus on erilainen kuin ihmisen: ihminen tarvitsee paljon kuitua, mutta koira puolestaan kaipaa enemmän rasvaa ja proteiinia ehtiäkseen saada ruoasta kaiken tarvitsemansa, ennen kuin ruoka on ehtinyt kulkea nopean ruoansulatuksen läpi.

Eikö vegaaninen koiranruoka olisi kaikkein ekologisinta?

Teknisesti varmaan juu. Ja löytyyhän sitä markkinoiltakin. Toistaiseksi kuitenkin uskon, että koira on ainakin hammaskalustonsa perusteella ihan oikeasti sekasyöjä, toisin kuin ihminen. Koiralla ei olisi teräviä kulmahampaita ja lihan repimiseen soveltuvia poskihampaita, jollei koiraa olisi tarkoitettu syömään lihaa esimerkiksi luonnosta löytyvien haaskojen muodossa tai metsästyksen lopputuloksena. On hyvä, että koiran ruokavalioon kuuluu monipuolisesti hedelmiä ja kasviksia, ja että koira saa syödä myös ruokavalioonsa sopivia ihmisten jämiä, mutta ainakin itse lähestyisin vegaanista koiranruokaa varovaisuuden kautta.

Moni vegaanista koiranruokaa valmistava brändi on tehnyt reseptin suunnittelussa yhteistyötä eläinlääkäreiden kanssa. Kantani asiaan saattaa muuttua tutkimustiedon lisääntyessä, mutta toistaiseksi pysyttelen tutussa ja turvallisessa tavallisemmassa ruoassa.

Onko koiranruoan hiilijalanjäljen kompensoinnissa mitään järkeä?

Ensialkuun ajattelin, että ei. “Siinähän se koirankin tuottama hiilijalanjälki kompensoituu, kun kompensoin omani. Muistikuvani mukaan, viimevuotinen noin 3,5 tonnia tuottamiani päästöjä maksoi noin kymmenisen euroa. Ei ole siis mitään järkeä maksaa ylihintaa hiilikompensoidusta koiranruoasta.“

Hetken asiaa pohdittuani muistin kuitenkin, että käyttämäni hiilijalanjälkilaskuri ei kuitenkaan huomioi koiran tuottamia hiilipäästöjä muuten kuin “muuna vapaa-ajan kulutuksena”, vaikka onhan sillä todellisuudessa selkeä ero onko kyseessä kierrätyskeskuksesta ostettu vanha lakana käsityöprojektiin vai pari kiloa lihaisaa koiranmuonaa. Tarkemmin asiaa katseltuani havaitsin myös, että ekologisten koiranruokien hinta ei synny vain ja ainoastaan ylihintaan ostetusta hiilikompensaatiosta, vaan myös oikeasti laadukkaasta ravintosisällöstä.

Ekologinen koiranruoka – Esittelyssä 4 brändiä

Vertailuun päätyivät yleisimmin saatavilla olevat neljä ekologista koiranruokarändiä: Yora, Saaga, Dagsmark ja Alvar. Kaikki taulukon vertailut on tehty sillä olettamalla, että ruoka valittaisiin 7,5 kiloiselle aikuiselle normaali-aktiiviselle mäyräkoiralle

Toukista valmistettua Yoraa on saatavilla Ruohonjuuresta, Saagaa ja Dagsmarkia päivittäistavarakaupoista kuten Prismoista ja Citymarketeista, ja Alvaria on saatavilla joko Woltin kautta ainakin pääkaupunkiseudulla, sekä Alvarin omasta verkkokaupasta tilaamalla.

1. Yora – Koiranruokaa toukista

Yora on Britanniassa valmistettu brittiläinen koiranruoka, jonka proteiini on peräisin farmatuista toukista. Aitoa hyönteisruokaa siis.
Yoran brittiläisen valmistajan sekä suomalaisen maahatuojan verkkosivuilla oli tarjolla rajallisemmin tietoa tuotteen ainesosien alkuperästä kuin muilla brändeillä. Tämän lisäksi tuotteen hinta on yli 2,5 kertainen verrattuna muiden ekologisten koiranruokabrändien hinnoitteluun.

Yora on hinnoittelunsa puolesta jo sen verran “out there”, että mäyräkoira ei ole tullut maistaneeksi kyseistä kuivamuonaa. Tavallisen koiranomistajan näkökulmasta koirabudjetissa olisi kiva olla väljää myös muitakin kuluja, kuten esim. puruluita, herkkuja, lääkkeitä ja eläinlääkäreitä varten. Itseäni ehkä hiukan myös epäilyttää ja häiritsee ajatus hyönteisten syömisestä, teinpä sitä sitten minä tai mäyräkoira. Tässä on ihan rehellisesti taustalla vähän sellainen: “En itse söisi toukkia, miksi siis tarjoaisin jotain niin ällöä rakkaalle mäyräkoirallenikaan?” -ajattelu.

Tietenkin, jos koiran saisi ruokittua hiilineutraalisti, olisihan se oivallista. Toisaalta hyönteisruoan kanssa uskon, että ongelma on enemmän kaltaiseni tavallisen kuluttajan psykologinen blokki. Suomessahan valmistettiin jossain vaiheessa mm. Sirkka-leipää ja muita hyönteisruokia ihmisten kulutukseen “tulevaisuuden ruokana”, mutta tuotteet katosivat hyllyistä vähin äänin, sillä kuluttajat eivät kokeneet hyönteisruokaa helposti omaksuttavaksi.

2. Dagsmark Pet Food – Kotimainen koiranruoka

Kiinnostavaa on, että täysin suomalainen Dagsmark on vertailujoukon edullisin, sillä se tuntuu olevan melko harvinainen ilmiö, jos kyseessä on suomalainen tuote. Toinen kiinnostava pointti on, että vaikka Dagsmark on panostanut mahdollisimman vähähiiliseen reseptiin ja jopa laskenut yrityksen hiilijalanjäljen, Dagsmarkin tuotteiden hiilijalanjälkeä ei ole kompensoitu.

Pääosin Dagsmark kertoo sivuillaan hyvin avoimesti tuotteidensa alkuperästä. Ainoa juttu joka jäi minulle alkuperän suhteen Dagsmarkin sivuilla epäselväksi, oli penturuoissa käytettävän kananrasvan alkuperämaa. Kaikkien muiden ainesosien kohdalla mainittiin kotimaisuudesta, mutta kananrasvasta tämä maininta jostain syystä puuttui (?) Kuvittelisin, että brändin filosofian mukaisesti sekin olisi kotimaista, ja asiaa ei ole mainittu itsestäänselvyytensä vuoksi, mutta avoin ja läpinäkyvä brändi varmasti vastaa mielellään kuluttajien tiedusteluihin. Jos asia kiinnostaa pennun omistajaa, sitä kannattaa tiedustella Dagsmarkilta.

Mäyräkoira ei ole (vielä) tullut maistaneeksi Dagsmarkia, mutta olettaen, että sen ainesosat ovat hyvin samanlaisia kuin Saagassa ja Alvarissa, on helppoa veikata, että Dagsmark olisi todennäköisesti mäyräkoiran hyväksynnän arvoinen.

3. Saaga – Ekompi super premium

Saaga on kotimainen koiranruokabrändi, jonka kuivamuonia mainostetaan ympäristöystävällisyyden lisäksi kuivamuonan korkealla laadulla. Mitä tulee raaka-aineisiin, tuote ei merkittävästi eroa Dagsmarkista tai Alvarista. Erona on ehkä, että Saagan brändi jää hiukan epäselkeämmäksi kuin kahdella edellä mainitulla, mutta brändin erottautuvuudella ei ihan rehellisesti ole mitään tekemistä itse ruoan laadun kanssa.

Saaga avaa nettisivuillaan ihanan selkeästi mistä joka ikinen yrityksen käyttämä raaka-aine on peräisin. Reseptejä voisi mahdollisesti rukata vieläkin vähähiilisempään suuntaan, korvaamalla riisin muilla jo käytössä olevilla raaka-aineilla, kuten ohralla ja kauralla?

Meillä on tällä hetkellä kokeilussa Saaga, sillä sen hiilijalanjälki on kompensoitu, raaka-aineet ovat ravitsevia ja harkiten valittuja, ja Saagaa on saatavilla Tallinnalaisen Prisman hyllystä. Tämän lisäksi Saaga on ekoruokien sarjassa keskihintainen. Ei halvin, muttei myöskään kallein.

Mäyräkoiran makutesti? Namskis.

4. Alvar – Muoviton vaihtoehto

Alvar on suomalainen koirien ekoruokaan keskittynyt start-up, joka valmistaa hiilikompensoitua koiranruokaa hävikkiaineksista. Alvarin suurin haaste on se, että tietääkseni sitä ei toistaiseksi ole saatavilla markettiketjuista, vaan sitä täytyy tilata erikseen Alvarin verkkokaupasta, eikä tilaaminen Viroon vaikuttaisi olevan mahdollista. Alvarissa omasta mielestäni ehdoton plussa on täysin muoviton pakkaus, sillä ruoka toimitetaan pahvilaatikkoon pakatussa paperisäkissä, jonka voi hyödyntää esim. bioroskiksena ruoan loputtua.

Jos Alvar toimittaisi Viroon, ryhtyisin mielelläni brändin asiakkaaksi, sillä muoviset koiranruokasäkit tuppaavat viemään häkellyttävän paljon tilaa keittiön kierrätyslaatikossa.

Mäyräkoiran makutesti? Namskis.

Tavallisimmat koiranruokabrändit suurennuslasin alla

Alle olen vertailun vuoksi taulukoinut muutaman myydyimmän “tavallisen” koiranruoan ravintosisällön, sekä valmistajien ja jälleenmyyjien sivuilta löytyvät alkuperätiedot. Jokainen vertailuun valittu kuivamuona on jälleen valittu olettamalla “7,5kg painava normaaliaktiivinen aikuinen mäyrinkäinen.”

Pedigree ja Purina – Globaalit jätit koiranruokahyllyssä

Pedigreen omistaa ylikansallinen Mars ryhmä (se sama joka valmistaa Mars-patukoita) ja Purinan omistaa Nestle. Nämä kaksi jättiä kertoivat ruokiensa ravintosisällöstä kaikkein vähiten muihin verrattuna.

Ruoan ainesosien alkuperämaita en löytänyt mistään, ja valmistusmaankin löysin hiukan ironisesti Prisman verkkokaupasta, vaikka asia on juuri sellainen, josta lukisin tosi mielelläni suoraan valmistajien verkkosivuilta. Molemmat Pedigree ja Purina sisältävät vehnää, jota useimmat koiranomistajat pyrkivät välttämään, sen yleisesti ilmenevän koiraa allergisoivan taipumuksen vuoksi.

Myöskään brändien ainesosalistoissa vilahtelevat “eläinperäiset tuotteet” ja “siipikarjaproteiini” eivät herätä kovin suurta luottamusta. On vain hyvästä, että lihan tuotannon sivuvirtana syntyvät vähemmän halutut ruhon osat hyödynnetään koiranruoassa, mutta toisaalta kuten YLE asian muotoili, en ole ihan vakuuttunut siitä haluanko tarjoilla koiralle “kanan nokkia ja jalkoja Kiinasta”. Jos valmistaja valitsee sisällysluetteloonsa muotoilun, joka ei kerro käytännössä mitään, on vain luonnollista olettaa totuuden olevan se vähiten mairitteleva.

Hauhau – Peruspupen murkina

Vertailluista tavallisista valmistajista kaikkein parhaiten tuotteensa alkuperästä kertoo suomalainen peruspupen brändi Hauhau.

Hauhaun kuivaruoat valmistetaan Tšekissä, josta myös hankitaan suurin osa ainesosista, ja tämän lisäksi esim. lohiöljy hankitaan Norjasta tai Skotlannista ja riisi Italiasta, ja niin edellen. Avoimuutensa kannalta Hauhau korjaa potin. Hauhaun aineksista ei löydy mitään erityistä kritisoitavaa: tuote on vehnätön ja soijaton, joskin se sisältää usein allergiaa aiheuttavaa maissia.

Toivoisin saavani Hauhaun verkkosivuilta vielä hiukan enemmän tietoa tuotteen ravintosisällöstä, esimerkiksi juuri kaliumin, natriumin ja omegoiden osalta. Muuten olen oikeastaan aika tyytyväinen avoimuuden ja läpinäkyvyyden tasoon.

Hill’s – Vain parasta

Hill’s on laadukkaaseen ja toiminnalliseen koiranruokaan erikoistunut brändi, ja Hill’sin tuotteita löytää pääasiassa eläinlääkäriasemilta sekä eläinliikkeistä.

Nettisivuillaan yritys oli avannut todella tarkasti koiranruokansa ravintosisällön sekä ainesosat. Koska brändin koiranruoan raaka-aineet ovat laadukkaita, Hill’sillä ei myöskään ole mitään syytä verhoilla niitä mutkikkaiden ja asiaa hämärtävien “teknisten” nimitysten taakse. Brändi kertoo omista sisäisistä laatustandardeistaan verkkosivuillaan, mutta ei avaa niiden konkretiaa sen tarkemmin. Toivoisin vielä enemmän lisätietoa juuri eri ainesosien alkuperästä. Hill’s koiranruoan hinta on varsin korkea, enkä ole täysin vakuuttunut, että se tarjoaa jotakin erityistä ekstraa, jota noin puolet edullisemmat ekobrändit eivät tarjoaisi.

-Anna

_________________________________________

Luitko jo?

Näin valitset ekologista ruokaa – 9 vinkkiä

Syitä joiden vuoksi ei kannata ryhtyä vegaaniksi

FACEBOOK / INSTAGRAM/ YOUTUBE

The post Ekologinen koiranruoka – Vertailussa 4 brändiä appeared first on Ihme ituhippi.

Disclaimerina haluan sanoa, että minulle on ihan sama mitä kukakin syö. Olen niin kiintynyt omaan napaani, että olen kaikkein kiinnostunein siitä, mitä itse syön ja millaisia vaikutuksia sillä on itseeni ja ympäröivään maailmaan. Yleisellä tasolla tietysti silti haluan kannustaa jokaista miettimään oman ruokailunsa vaikutuksia niin omaan terveyteensä, ympäristöön kuin tuotantoeläinten hyvinvointiinkin. Meistä jokaisella on myös hiukan toisistaan eroavat eettisyyteen liittyvät prioriteetit. Loppukädessä kukaan muu ei voi kuitenkaan myöskään tietää mikä toimii juuri sinun arkeesi. Jos siis syöt munia ja aiot syödä niitä tämän tekstin luettuasikin, älä siis koe oloasi syyllistetyksi.

Oma lakto-ovovegetaristin filosofiani

Olen ollut enemmän ja vähemmän kasvissyöjä siitä asti, kun muutin ensimmäistä kertaa kotoa pois. Arjessa olen ollut lähinnä lakto-ovovegetaristi, vaikka vegaanisuudenkin kanssa on tullut flirttailtua. Silti jouluna haluan kinkkua, ja jos joku tarjoaa ruokaa kodin ulkopuolella eikä vegevaihtoehtoja ole huomioitu, en ota liikaa stressiä asiasta.

En osta kotiini lihaa, koska haluan, että koti on “puhdas ja turvallinen” paikka, missä ei tarvitse murehtia. Jos yritän syödä lihaa arkiruokana, viimeistään viikon kuluttua iskee paha mieli. Väkisinkin mieleeni hiipii ajatus siitä, että jokin eläin eli todennäköisesti ikävän elämän ja päätyi teurastamolle vain keskinkertaisen makuista makaronilaatikkoa varten.

Asiaan liittyy lisäksi huoli punaisen lihan syöpä– sekä diabetesriskistä. Kolesterolin ja siten sydänterveyden näkökulmasta valkoinen liha (kala, kana) ei myöskään ole merkittävästi punaista lihaa terveellisempää. Ja lopuksi kuvioon liittyy eläinten hyvinvoinnin ja oman terveyteni lisäksi vielä ilmastonmuutos ja ympäristön hyvinvointi.

Lihantuotanto sen nykyisessä muodossa aiheuttaa suuret määrät hiilidioksidipäästöjä, ollen osallisena ilmastonmuutokseen. Lisäksi globaali lihantuotanto (tai tarkemmin ihmisten kuluttamat aikaisempaa suuremmat määrät) kannustaa rehun tehoviljelyyn, jossa hyödynnetään voimakkaita torjunta-aineita kuten glyfosaattia, joka puolestaan harventaa pölyttäjien esiintyvyyttä, siten vähentäen lintuja. Ja vielä viimeisenä on olemassa riski voimakkaiden myrkkyjen päätymisestä pohjavesiin ja varastoitumisesta maaperään.

Lihan arkiselle syömiselle en siis keksi kovin montaa hyvää syytä. Ymmärrän ihmisiä, jotka metsästävät tai tuntevat metsästäjiä ja kuluttavat riistaa. Eläin eli ainakin hyvän elämän. Tavalliselle supermarkettilihalle en puolestaan taida keksiä ainoatakaan muuta syytä, kuin että “se on hyvää”, mikä ei ole kovin vahva argumentti paremman tiedon valossa.

Miten olen perustellut kananmunien syömisen itselleni?

Mutta entäs ne kananmunat? Kana munii joka tapauksessa, eikä kanaa joudu tappamaan sitä varten, että siltä saataisiin muna. Tämän lisäksi kanamuna sisältää runsaasti proteiinia ja B-12 vitamiinia. Nykytiedon valossa munia on myös sydänterveyden näkökulmasta ihan turvallista syödä yhden kappaleen verran päivässä, sillä tuolla määrällä kananmuna ei vaikuta kolesterolia nostavasti.

Jos siis vetää oman eettisen rajan siihen, että kunhan eläin ei kuole prosessissa, on ihan mahdollista perustella kananmunien syönti itselleen, sillä kananmunilla on monia hyviä ominaisuuksia.

Olen syönyt kananmunia koko ikäni, lukuunottamatta eräästä vuosien takaisesta vegaanikokeilustani alkunsa saanutta vuotta, jolloin totesin, että oikeastaan kananmunien korvaaminenhan on tosi helppoa. Koska kyseinen vegaanikokeilu perustui lähinnä motivaatioon tutkia “Onko se mahdollista?”, kokeilu ei jäänyt loppujen lopuksi kuitenkaan elämään arkeeni, koska syvempi motivaatio “Miksi tämä on minulle tärkeää?” puuttui. Ja ovathan kananmunat helppoja ja herkullisia valmistaa.

Syötäväksi kasvatetut – Kurkkaus tuotantoeläinten hyvinvointiin Suomessa

Silmiäni avasi hiljattain lukemani Elina Lappalaisen kirja Syötäväksi kasvatetut. Maalta kotoisin oleva maatalousaiheista paljon kirjoittanut toimittaja avaa kirjassa faktoihin perustuen kuvaa eläintuotannosta Suomessa, antaen historiallista taustoitusta sekä kansainvälisiä vertailukohtia. Kirjassa erityisesti tykkäsin siitä, että se ei ole mitenkään villin asenteellinen sen suhteen mitä tulee eläintuotteiden kuluttamiseen, vaikka rivien välissä oleva teesi onkin, että tuotantoeläinten hyvinvointia tulee parantaa.

Vaikka kirja ei ole enää uunituore, moni asia ei oikeastaan ole muuttunut yhtään mihinkään. Useimmiten päädyn lukemaan eläinten hyvinvoinnista englanniksi. Kuitenkin amerikkalaisesta megaluokan tehotuotannosta lukiessani ajattelen jotenkin tämän suuntaisesti “Mutta eihän meillä EU:ssa. Meillä on lainsäädäntö tuollaisia kamaluuksia vastaan turvaamassa.” Mutta oikeastaan sitä ei sitten koskaan tule itse aktiivisesti selvittäneeksi miten tilanne omassa kotimaassa todella on.

Miten kananmunia tuotetaan?

Tiesin kyllä, että kanat asuvat isoissa teollisuuden tarpeita vastaavissa kanaloissa. Tiesin, että häkkikanaloiden perinteiset pienet häkit on kielletty. Ne on vaihdettu virikehäkkeihin, jotka ovat silti aika pirun ankeita, jos sellaisessa viettää koko ikänsä. Häkkikanalan munat tunnistaa munan kyljessä olevan punaisen leiman numerosta 3.

Tiesin myös, että okei, lattiakanalassa kanat eivät ole häkissä, vaan ne saavat vaeltaa vapaasti. Tästä johtuukin tuottajien käyttämä markkinointinimitys “vapaan” tai “onnellisen” kanan munat. Toisaalta en tiennyt, että lattiakanalassa on aika hiiskatin tiivistä, siellä ei useimmiten ole ikkunoita, eikä siellä ole oikein mitään mikä antaisi edes etäistä mielikuvaa kanalle antoisasta ympäristöstä. Lattiakanalan munat tunnistaa punaisesta leimasta numerolla 2.

Sitten tullaan siihen osaan jota en tiennyt. Kananmunan tuotannossa vain naaraspuoliset kanat ovat arvokkaita, koska vain naaraat munivat. Munintaan käytetyt kanat ovat myös sen verran sitkeitä, että niitä ei myydä broilerina, koska kukaan ei ostaisi sitkeää ja luista lintua. Tästä syystä tipujen kuoriuduttua urostiput erotellaan joukosta ja käytetään myllyn läpi, josta ne ilmeisesti päätyvät minkin rehuksi. En ollut tullut ajatelleeksikaan koko asiaa. Tämä jäi häiritsemään.

Keskimääräinen kana munii elämänsä aikana noin 330 munaa. Sen jälkeen kun kana on lopettanut munimisensa, se on lähinnä rehua mussuttava kuluerä, joten kana lopetetaan. Kana voi elää keskimäärin noin 5-10 vuotiaaksi, mutta nykyisen kaltaisessa tuotannossa se lopetetaan jo noin 14 kuukauden iässä.

Eivätkö luomumunat sitten ole eettisiä ja eläinystävällisiä?

• Luomukanaloissa kanat saavat olla vapaina kuten lattiakanalassa.
• Luomukanalassa kanoilla on enemmän tilaa, sillä luomutuotannossa sallittu kanojen määrä per neliö on 6 kpl, siinä missä lattiakanalassa se on 9 kpl.
• Luomukanalassa tulee myös olla ikkuna, josta päivänvalo pääsee sisään, eikä virikehäkki- ja lattiakanaloiden tyylisiä ikkunattomia halleja sallita.
• Tämän lisäksi luomukanat on päästettävä ulkoilemaan, jolloin ne saavat toteuttaa kanamaisia tarpeitaan, kuopsuttaa maata ja tutkiskella.

Tässä mielessä eläinten hyvinvoinnin kannalta luomu on siis huomattavasti parempi vaihtoehto kuin muun tyyppiset kanalat. Se mitä ihmiset mieltävät “vapaan kanan muniksi” toteutuukin siis oikeastaan lähinnä vain luomumunissa. Luomumunat tunnistaa kuoreen leimatusta punaisesta nollasta.

Luomu ei kuitenkaan ole hyväntekeväisyyttä, vaikka eläinten oloihin panostetaankin enemmän kuin muun tyyppisissä kanaloissa. Urostiput lopetetaan jo niiden elämän alussa ihan samoin kuin virikehäkki- tai lattiakanojenkin urostiput. Kun kana puolestaan lopettaa munimisen, se lopetetaan hiukan reilun vuoden ikäisenä aivan samalla tavoin kuin perinteisemmissäkin kanaloissa. Luomurehu on vielä perusrehua kalliimpaa, jolloin olisi vielä järjettömämpää pitää tuottamatonta eläintä varsin kirjaimellisesti syömässä tuottajan tilipussista.

Jos tuotannon taloudelliseen kannattavuuteen liittyvä eläinten lopettaminen ei sodi omaa arvomaailmaa vastaan, luomumunat ovat ehdottomasti paras tarjolla oleva vaihtoehto.

Millaisia kananmunia toivoisin, että kokisin kananmunien syömisen olevan okei?

Olen ehkä hiukan naiivi kaunosielu, mitä tulee eläimiin. Mitä siis haluaisin kananmunan tuotannolta? Ensinnäkin toivoisin, että kukkoja ei tapettaisi. Tosin en kyllä keksi niille mitään järkevää hyödyntämiskohdettakaan. Toivoisin myös, että sen jälkeen, kun kana on muninut munansa, se voisi jatkaa kanan elämäänsä kupsahtamiseensa asti.

Tällainen ratkaisu ei ole mitenkään järkevästi toteutettavissa teollisella mittakaavalla, niin että munia voisi ostaa marketista. Ruoan syöminen on nautinto, mutta ruoan tuotanto on bisnestä. Vain hyvin harva kuluttaja olisi valmis maksamaan vielä luomumuniakin korkeampaa hintaa “pitkäikäisen luomukanan munista”.

Haluaisin ottaa projektikseni selvittää, löytäisinkö mistään lähialueeltani pientä harrastelijaa, joka tuottaisi munia mielestäni hyväksyttävällä tavalla. Jos en, luulen, että taidan jättää kananmunat sikseen siihen asti, että jonain päivänä voin pistää pystyyn oman pienen kanalani, jonka taloudellinen järkevyys olisi täysi nolla.

Siihen asti taidan vaan hyödyntää Kamomillan konditorian erinomaista listaa siitä, miten kananmunan voi korvata niin leivonnassa kuin ruoanlaitossakin vegaanisilla vaihtoehdoilla herkullisuudesta ja koostumuksesta tinkimättä.

Oletko vähentänyt kananmunien kulutustasi, tai jopa lopettanut kananmunien syömisen? Millaiset asiat ovat sinulle kananmunan tuotannossa tärkeitä?

-Anna

_________________________________

Luitko jo?

Suomalainen ruoka ei ole aina vastuullisempaa

Näin valitset ekologista ruokaa – 9 vinkkiä

Miksi kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi? – 4 syytä

FACEBOOK / INSTAGRAM / YOUTUBE

The post Eettistä kananmunaa etsimässä – Miksi luomukananmuna ei ole täydellinen ratkaisu? appeared first on Ihme ituhippi.

Omia kokemuksiani aspartaamista

Aspartaami, hauska tutustua. Lapsuuden kodissamme meillä oli tiukka seula siitä, että aspartaamia tai muitakaan keinotekoisia makeutusaineita ei xylitol-purukumia lukuunottamatta talouteen ostettu. -No, kielletty hedelmä tietenkin houkutti, ja omilleni muutettuani kutakuinkin elin dieettikolalla ja pussinuudeleilla (ah, nuo syntiset ilot). Miten uskomattomalta tuntui että limonadia voi juoda kuin vettä, eikä se aiheuta sokerin seurauksena kariesta, eikä tarvitse harmitella nestemäisiä kaloreita. No, eihän sitä iloa tietenkään pitkään jatkunut. Ei mennyt kuin pari vuotta, kun havaitsin että ruoansulatukseni ei enää suostunut tekemään yhteistyötä aspartaamin kanssa, vaan siinä sitten ihmeteltiin mistä nämä infernaaliset vatsavaivat johtuvat. Olin jo varailemassa lääkäriaikaa, meiningillä “hei, mä oon rikki” kun jätin puolivahingossa keinotekoisesti makeutetut juomat pois ruokavaliostani. -Ja kappas kummaa, ongelma katosi siltä osin kuin tuhka tuuleen. Toisilla vatsa kestää paremmin kuin toisilla, ja meillä on kaikilla hiukan uniikki ruoansulatus. Ainakin itselläni tuo voimakas kipuilu ja muu oireilu pisti keinotekoisten makeutusaineiden kanssa hommailulle täyden stopin.

Tämänhetkisessä kotimaassani Virossa dieettikolaa lukuunottamatta kevyttuotteet eivät ole toistaiseksi oikein lyöneet läpi, joten vertailevaa tutkimustani varten jouduin odottelemaan seuraavaa Suomi-reissuani jolloin pääsin tutustumaan tarkemmin paikallisen supermarketin valikoimissa oleviin kevytjuomiin ja niiden sisällysluetteloihin. Tutkiskelin useampaa eri tuotetta, kotimaista, ulkomaista, suurta brändiä, suuren brändin kilpailijaa ja sitten vielä kauppaketjun omaa tuotesarjaa ja kaikkia light-juomia, jotka vain juomakäytävällä nenäni eteen osuivat. Sinällään ei tullut yllätyksenä, että ensisijaisena makeutusaineena näissä kaikissa tuotteissa toimi aspartaami ja hyvänä kakkosena tuli asesulfaami K.

Miten ja milloin aspartaami keksittiin?

Vuonna 1965 firmassa G.D. Searle, kaveri nimeltään James L. Schlatter yritti luoda lääkettä vatsahaavaan, ja vahingossa sotki sormensa lääkkeen välituotteseen, huomaten vatsahaavalääkkeen välituotteen häkellyttävän makean maun yrittäessään nuolaista sormeaan kääntääkseen sivua. Tämän jälkeen heppu nimeltään Torunn Garin osallistui tämän välituotteen, eli aspartaamin, kehitystyöhön keinotekoiseksi makeutusaineeksi.

Vuonna 1975 jenkkien FDA, eli Ruoka- ja lääketurvallisuusvirasto analysoi 11 G.D. Searlen lähettämää tutkimusta aspartaamista, ja totesi että firman tutkimuksen teon toiminnassa ja käytännöissä oli puutteita, ja pyrki todentamaan valmistajayrityksen tekemiä tutkimuksia tuotteesta. Vuonna 1979 sitten amerikkalainen Ruokaturvallisuuden ja sovelletun ravitsemuksen keskus (CFSAN) totesi, että vaikka tutkimuksissa oli virheitä, ne olivat aika pieniä eivätkä vaikuttaneet lopputuloksiin, joten tutkimuksia voitaisiin käyttää todisteena tuotteen turvallisuudesta.

Vuonna 1980 FDA kokosi komitean riippumattomia tutkijoita analysoimaan aspartaamin ja aivosyövän yhteyttä. Komitea totesi, että aivosyöpää aspartaami ei kyllä aiheuta. Se ei kuitenkaan suositellut tuotteen hyväksymistä kuluttajakäyttöön, johtuen useista tutkimuksissa epäselviksi jääneistä kysymyksistä liittyen labrarottien syöpätapauksiin. Näistä kahdesta hylkäyksestä huolimatta, FDA lopulta hyväksyi aspartaamin ensin kuivatuotteissa käytettäväksi vuonna 1983, sitten leivonnaisissa, makeisissa, ja hiilihapotetuissa sekä muissa juomissa käytettäväksi vuonna 1993 ja lopulta positi kaikki aspartaamin käytön rajoitukset vuonna 1996.

Useat EU maat hyväksyivät aspartaamin käytön 1980-luvulla. Koko EU:n laajuinen hyväksyntä makeutusaineelle saatiin vuonna 1994. Tämän jälkeen EU komission kasaama tieteellinen komitea on vielä kerran hyväksynyt aineen vuonna 2002. Myöskin, vuonna 2006 Euroopan ruokaturvallisuusvirasto totesi, että tutkimusten valossa esitetty päivittäinen saantisuositus oli sopivan suuruinen.

Vuonna 1985 monelle RoundUp torjunta-aineesta ja GMO-soijasta tuttu firma Monsanto osti aspartaamin keksineen yrityksen G.D. Searlen, ja perusti aspartaamiin keskittyneen tytäryhtiön nimeltä NutraSweet, joka on yhä yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista makeutusainebrändeistä. Vuonna 2000 Monsanto myi Nutrasweet yhtiön eteenpäin.

Aspartaamin eurooppalainen patentti umpeutui vuonna 1987 ja Yhdysvaltojen patentti puolestaan vuonna 1992. Tämän jälkeen alalle on tullut luonnollisesti monia kilpailevia yrityksiä.

Aspartaami osana arkea

Euroopan ruokaturvallisuusviraston antama päivittäinen saantisuositus aspartaamille on 40 milligrammaa kehon painokiloa kohden. Yhdsyvaltain FDAn päivittäinen saantisuositus on 50 milligrammaa päivässä painokiloa kohden. -Eri alueilla saantisuositukset eroavat toisistaan, vaikka molempien suositusten pohjana käytetty tieteellinen tutkimusaineisto on täsmälleen sama, mikä on tietenkin näin maallikon näkökulmasta varsin kiintoisaa.

Ainoat ihmiset joille aspartaami on itsessään luokiteltu suoraan vaaralliseksi, ovat fenyyliketonuria nimisestä geenivirheestä kärsivät henkilöt, joille fenyylialaniini on vahingollista, jonka vuoksi pakkauksiin merkitään aina “sisältää fenyylialaniinin lähteen”. Muut kykenevät käsittelemään kyseistä aspartaamin hajoamistuotetta aivan normaalisti ruoansulatuksessaan, eikä fenyylialaniini ole vaarallista mikäli ruoansulatuksesi toimii kutakuinkin normaalisti.

Aspartaamin tunnistaa myöskin e-koodista E951.

Aspartaamin mahdollisia haittavaikutuksia

Kohonnut diabetesriski

On tutkittu, että makeutusaineilla olisi yhteyttä diabeteksen kohonneeseen riskiin. Israelilaisen tutkimuksen mukaan makeutusaineet muuttavat suoliston bakteeristoa. Tutkimuksessa verrattiin hiiriä joille juotettiin 11 viikon ajan joko vettä, sokerivettä tai aspartaamilla makeutettua vettä. Kävi ilmi, että makeutusainevettä saaneiden hiirien verensokeri teki huomattavasti korkeamman piikin ylöspäin kuin verrokkihiirien, kun kaikille hiirille viimein annettiin sokeria kokeen päätteeksi reaktion mittausta varten. Tutkimuksen seuraava vaihe toteutettiin vajaan 400 ihmisen kyselytutkimuksella, jossa kävi ilmi, että ihmisillä jotka käyttivät paljon makeutusaineita, oli mitattavissa myös muita korkeammat verensokeriarvot. Tutkimus viimeisteltiin vielä sillä, että seitsemälle vapaaehtoiselle jotka eivät normaalisti käyttäneet makeutusaineita, annettiin viikon verran makeutusainetta. -Lopputuloksena koehenkilöistä neljän kyky käsitellä sokeria heikkeni tutkimusviikon aikana, jonka lisäksi heidän suolistojensa bakteeritasapaino muuttui merkittävästi. Tämän lisäksi eri tutkimuksessa havaittiin myös, että runsas ja jatkuva makeutusaineiden käyttö häiritsee ihmisen rasvaaineenvaihduntaa, siten aiheuttaen kohonneen todennäköisyyden kerryttää ylipainoa ja sen seurauksena nostaa riskiä sairastua erilaisiin kansantauteihin.

Mahdollinen kohonnut masennusriski

On myöskin tutkittu, että kevytjuomilla saattaisi olla yhteyttä jopa masennukseen. Terveille aikuisille annettiin päivässä 25mg per painokilo aspartaamia, ja tutkittiin sen vaikutuksia koehenkilöiden hermostoon. Työmuistiin aspartaamilla ei ollut vaikutusta. Kuitenkin koehenkilöt muuttuivat ärtyisämmiksi, raportoivat enemmän masentuneisuutta, ja he suoriutuivat tilan hahmottamista vaativissa testeissä huonommin kuin verratessa vähäaspartaamista ruokavaliota noudattaneeseen verrokkiryhmään. Tutkimuksessa huomionarvoista oli erityisesti se, että koehenkilöillä näitä sivuvaikutuksia aiheuttava määrä aspartaamia oli huomattavasti pienempi kuin terveysviranomaisten asettama päivittäinen saantisuositus, joka Yhdysvalloissa on 50mg per painokilo päivässä ja EUssa 40mg per painokilo päivässä. Vertaisarvioitu tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

IBS-oireet

Aspartaami voi myöskin pahentaa IBS-oireita, tutkittiin Oregonin yliopistossa Portlandissa. Tutkimuksessa fibromyalgiasta ja IBS-oireista kärsivien ruokavalioista karsittiin natriumglutamaatti ja aspartaami. 4 viikon jälkeen 37 tukimukseen osallistujasta 84% raportoi, että yli 30% heidän oireistaan oli poistunut. Tämä on ainoa konkreettinen sivuvaikutus josta koen itse kärsineeni. Olisi omalla tavallaan ollut kiva tietää jo huomattavasti aiemmin, että aspartaami voi olla omalle keholleni ongelmallinen käsiteltävä, jolloin olisin voinut välttää kuukausien tuskailun kivuliaiden vatsaongelmien kanssa.

Potentiallinen karsinogeeni

Italiassa vuonna 2014 tehdyn vertailevan tutkimuksen mukaan aspartaamin vaikutus syöpäriskiin olisi arvioitava täysin uudelleen ja siten sen elintarviketurvallisuus, sillä terveysviranomaisten tekemät turvallisuusarviot perustuvat pääosin G.D. Searlen 1970 luvulla tekemiin tutkimuksiin hiirillä ja rotilla, jotka yhdysvaltalainen FDA hylkäsikin jo kerran epäluotettavina. Viimeaikaisten tulosten valossa hiirillä ja rotilla on saatu viitteitä karsinogeenisestä potentiaalista elinikäisen kulutuksen seurauksena. -Nyt puhutaan tietenkin karsinogeenisestä potentiaalista, eli kuten muidenkin maailman kemikaalien kanssa. Logiikka on sama kuin tupakoinnissa. Tutkimus ei väitä että 100% tupakoitsijoista sairastuu keuhkosyöpään, mutta tupakoitsijoiden keuhkosyövän riski on silti huomattavasti muuta väestöä suurempi. Toisin sanoen tutkimus ei väitä että aspartaami olisi kaikkien maailman syöpien taustalla, mutta kohonnut syöpäriski on olemassa.

***

Oma suhteeni kalorittomiin makeutusaineisiin on vähän sellainen “vau olisi kyllä mahtava”, jos niissä ei olisi sivuvaikutuksia ja mahdollisia riskejä. Kukin arvioi oman riskinottohalunsa itse, toisille tuote sopii ja toisille ei. En nyt lähtisi suoraan demonisoimaan kyseistä ainetta, mutta kuten monien keinotekoisten lisäaineiden kanssa, jälleen kerran oma harkinta on paikallaan. Huomioiden ylle linkkaamieni ja auki selittämieni tukimusten määrän, terve skeptisyys aspartaamia kohtaan ei ole ihan pelkkää “huuhaata, uskomushoitojen tyrkyttämistä ja terveysvirastojen toimintaan liittyvää foliohattuista salaliittoteoriointia”.

Miten itse suhtaudut aspartaamiin ja muihin keinotekoisiin makeutusaineisiin?

-Anna

_______________________

Luitko jo?

Luomu on etuoikeutettujen hipsterien hifistelyä

Mitä ajattelen lääkkeistä?

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

The post Tätä et välttämättä tiennyt aspartaamista appeared first on Ihme ituhippi.

Aina välillä olen kuullut väitettä, että luomuviineistä ei saisi krapulaa, johtuen vähäisemmistä torjunta-ainejäämistä, mutta tämän suhteen olen aika skeptinen. Kyllähän juomalla saa krapulan aina jos ihan kunnolla lappaa, sillä alkoholihan se krapulan tuottaa eikä niinkään torjunta-aine? Eli ehkä viinin laatua tärkeämpi krapulantorjunnan hopealuoti olisi kuitenkin tylsästi se nautitun viinin määrä. Eli tuon väitteen leimaisin heti alkuun jo ihan höpöhöpöksi.

Luomuviineihin pätee sama kuin muuhunkin luomutuotettuun ruokaan, kaikki teolliset lannoitteet ja torjunta-aineet ovat kiellettyjä osana tuotantoprosessia. Kuitenkin mitä tulee viinin viljelyyn, luomuviinien viljelysprosessi ei välttämättä kuitenkaan aina eroa valtavasti normaalin viinin viljelyprosessista. Tämän lisäksi valmistusprosessin aikana lisätään samoja lisäaineita kuin ei-luomuihinkin viineihin. Kiintoisasti luomuviinien kohdalla Euroopan Unionin sallima lisäaineiden määrä luomuviinille olisi 30 lisäainetta, siinä missä normaalille viinille sallitaan 55 lisäainetta.

Viiniin lisätään säilyvyyden parantamiseksi useimmiten rikkioksidia, eli sulfiittia. Sulfiittia täytyy lisätä sitä enemmän, mitä enemmän sokeria viinissä on, joten sen vuoksi esimerkiksi valkoviineissä sitä on enemmän kuin punaviineissä. Ainakin Alkon oman infolehtisen mukaan, aina välillä rikkisulfideja syytetään viinipäänsäryn syyksi, mutta toisaalta samalla oman monopolimme toimesta selitetään kuinka suurimassa osaa tapauksia viinipäänsärky on vain psykkinen ilmiö. Anyhow, pointtina on, että ostamalla luomuviiniä et voi välttää krapulaa. Etkä myöskään täysin viinipäänsärkyä, koska rikkioksidia on luomuviinissä samalla tapaa, joskin säänneltynä hivenen vähemmän, kuin normaalissa viinissä.  Sulfiitittomiakin viinejä löytyy markkinoilta, ja niillä voi isolla todennäköisyydellä ratkoa ainakin viinipäänsärkyä, joskaan edelleenkään krapulan välttämiseen ne tuskin toimivat.

Tämän lisäksi, jos oikein haluaa lähteä hifistelemään, on olemassa vielä biodynaamisesti tuotettua viiniä. Sen viljelyssä seurataan kuun ja tähtien asentoa. Ja ei, se ei ollut vitsi, vaan ihan tosissaan. Kuulemma maku on jotenkin erilainen kun oikeat toimenpiteet tekee oikeaan aikaan. Tosin sitä en ole koskaan maistanut, joten en osaa sen tarkempaa mielipidettä aiheesta muodostaa.

Mutta siis, kannattaako luomuviinin ostaminen? – Siinä mielessä kyllä, että viljelyssä käytetään ympäristöystävällisempiä torjuntaaineita, jotka teoriassa tuhoavat maaperää vähemmän pitäen sen kohtuullisen viljelykelpoisena jatkossakin. Tämän lisäksi omaan lasiisi ei pitäisi päätyä yhtä paljon torjuntainejäämiä kuin normaalin viinin kohdalla. Tämän lisäksi tietenkin viinissäsi pitäisi olla vähemmän lisäaineita kuin normaalissa viinissä. Toisaalta sulfiitteja löytyy yhtä lailla luomusta kuin normaalistakin, eli jos haluat vältellä viinipäänsärkyä, luomu tuskin on yhtä hyvä vaihtoehto kuin sulfiititon viini.

Ehkä kokeilunhaluisena kulinaristina ottaisin tämän lopputuloksen hiukan 50-50. En suuremmin oirehdi normaaleista viineistä, niin kauan kun niitä ei tule juotua liikaa, jolloin välitön terveyshyöty luomuviineistä on kohtuullisen minimaalinen.

Myöskin tykkään kokeilla erilaisten tilojen erilaisia viinejä eri puolilta maailmaa. Siinä mielessä lähikaupassani toistaiseksi tarjolla olevalla valikoimalla, ei luomuviineillä kahden pullon kuukausivauhdilla selvitä kuin enintään kolme-neljä kuukautta. Sen jälkeen tulisi lähteä otollisemmille etsintäapajille jos luomuviinin parissa haluaisi jatkaa tutkiskelua. Kuitenkin kun miettii sitä, että luonnollisesti haluaisin kehooni mahdollisimman vähän mystisiä lisäaineita joiden kohdalla en ole itse voinut olla tekemässä etiketin perusteella valintaa “kyllä tuolle, mutta ehdoton ei tuolle”, luomuviini tuntuisi silti olevan tästä näkökulmasta fiksuin valinta.

Millaisia kokemuksia sinulla on luomuviineistä?

-Anna

Kuva: Wine reflections, by Matt B

_________________

Luitko jo?

Ekologinen joulu – Uhka vai mahdollisuus?

10 ideaa kestävämpään lahjontaan

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

The post Miten luomuviini eroaa normaalista viinistä? appeared first on Ihme ituhippi.

Jos olet jossain vaiheessa margariinia, pikaruokaa, sipsejä tai vaikka kahvikeksejä ostaessasi tullut vilkaisseeksi tarkemmin pakkauksen ainesosaluetteloa, huomaat useiden tuotteiden pakkauksista öljynä kurkistavan palmuöljyn. Pääosin Indonesiassa ja Malesiassa tuotettavaa palmuöljyä saadaan öljypalmu-kasvin hedelmistä, ja sitä käytetään ruokatuotteisiin sekä biodieselin valmistukseen. Miksi etenkin ruokateollisuus on innostunut palmuöljystä? -Öljy on luontaisesti kiinteässä muodossa huoneenlämmössä. Myöskin palmuöljy on esim. voihin tai oliiviöljyyn verrattuna halpaa kuin saippua. Ja miksi palmuöljyä pitäisi välttää, jos se on kerran kätevää ja edullista?

Miksi palmuöljy on haitallista, ja miksi palmuöljyä pitäisi välttää?

Ensinnäkin mitä tulee ruokatuotteisiin, palmuöljy on pääosin tyydyttynyttä eli kovaa rasvaa joka on haitallista sydänterveyttä ajatellen. Seuraava ongelma on, että ainakin Maaseudun tulevaisuudessa julkaistun artikkelin mukaan palmuöljy aiheuttaa syöpää, johtuen korkeisiin lämpötiloihin kuumennettaessa syntyvistä karsinogeenisista yhdisteistä, eikä palmuöljyn kuluttamista suositella alle 18-vuotiaille tai imeväisille. Suurimman osan käyttämästään kovasta rasvasta ihmiset saavat eläinperäisistä tuotteista. Tyydyttymätön eli pehmeä rasva saadaan yleensä kasviperäisistä tuotteista, enkä näe mitään erityistä syytä tukkia verisuonia enempää kuin välttämätöntä.

Suurin osa palmuöljyä sisältävistä valmistuotteista voitaisiin valmistaa laadukkaammistakin raaka-aineista kuluttajahintaan tai tuotteen makuun merkittävästi vaikuttamatta. Tehokkain tapa välttää palmuöljyä olisi luontaisesti tehdä kaikki ruoka itse kotona. Kuitenkin rehellisesti ainakaan itsessäni ei riitä lauantai-aamuna puhtia alkaa leipomaan keksejä vain autuasta teehetkeä varten, joten valmiiden keksien ostaminen on helpompaa. Ja vaikka keksit ja tee eivät olekaan mitään himoterveysintoilijan valmistautumista bikini fitness -kisoihin, siitä huolimatta on ihan hyvä idea pyrkiä fiksumpiin valintoihin edes kategorian sisällä.

Seuraava merkittävä syy palmuöljyn haitallisuudelle on juurikin se viljely itsessään, ja sen ympäristövaikutukset. Kaakkois-Aasiassa jossa tarkoitukseen soveltuja palmuja kasvatetaan on luonnostaan uskomattoman rikas ja monipuolinen luonto, ja huimia sademetsiä. Joka tapauksessa näitä sademetsiä jotka jo itsessään sitovat hiilidioksidia ja toimivat eläin- ja kasvilajeille koteina, kaadetaan aika surutta palmuöljyplantaasien tieltä. Tämä siksi, että sademetsät eivät varsinaisesti tuota mitään taloudellisesti mitattavaa toisin kuin palmut.

Esimerkiksi Singaporessa orangit ovat isossa vaarassa menehtyä sukupuuttoon laajoista metsänhakkuista johtuen. Ympäristönäkökulmasta seuraava iso ongelma on palmuöljystä valmistettu biodiesel. Esim. turvemaalla kasvatettu palmuöljy tuottaa jopa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin muuten likaisena pidetyn hiilen polttaminen.

Eli pähkinänkuoressa, tsekkaa tuote ennen ostopäätöksen tekemistä. Myöskin ottamalla valmistajaan yhteyttä ja toivomalla että oman suosikkituotteen saisi ilman palmuöljyä saattaa auttaa asiassa.

-Anna

__________________

Luitko jo?

Kartta sertifikaattiviidakkoon

Vaikuttaako ikäluokka ekologisuuteen?

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kuva: Phys.Org.

Kuva: Star2.com

The post Miten niin palmuöljy on pahasta? appeared first on Ihme ituhippi.