Paluumuuttaja kahdesti vuoden sisällä? Miksi?

Enää en ole varma olenko tuplasti paluumuuttaja vai tuplasti maastamuuttaja. Olen jo jonkun aikaa lupaillut, että kunhan tilanne hiukan rauhoittuu, kirjoitan siitä miksi muutin takaisin Viroon Suomessa vietetyn vuoden jälkeen. Tässä se postaus paluumuuttajan (vai maastamuuttajan?) syistä viimein on.

Miksi paluumuutin Suomeen vuoden 2018 lopulla?

Alunperin lukion jälkeen Viroon lähtöön syynä olivat luonnollisesti opiskelut. Olin yksi niistä tyypeistä joilla oli ideana “vietetään nyt 3-5 vuotta täällä, ja sitten voi lähteä takaisin omaan kotimaahan, hoitaa tutkinnon rinnastuskokeet pois alta ja aloittaa työura sitten siellä”. Koko opiskeluaikana en oikein uskaltanut raahata esim. kirjahyllyni sisuksia tai monia painavia mutta arkielämän kannalta turhia esineitä ensimmäiseen omaan kotiini Viroon, koska koko ajan takaraivossa oli mielessä “pitää koittaa pitää valmistumisen jälkeinen muuttokuorma kevyenä”.

5 vuotta kului aika väliaikaisissa merkeissä. Tutustuin moniin hyviin tyyppeihin, pääsin kokeilemaan useaa eri tyylistä  työtä opiskelujen sivussa ja muutin aika monta kertaa kaupungin sisällä. Tallinnaan muuttaessa piti hankkia uudet kaverit ja oma verkosto, ja kandin jälkeen kun iso osa porukasta lähti muualle jatkamaan, piti hoitaa sama homma uudelleen.  Sitä alkoi toivomaan elämäntilannetta, josta löytyisi tasapainoa, jatkuvuutta ja rauhallisuutta. Sitä, että voisi asua yhdessä kämpässä ilman muuttamista pidemmän aikaa. Ja että kaveri- ja tuttavapiiri olisi tasaisemmin olemassaoleva, eikä jatkuvassa muuttoliikkeessä maasta toiseen, eikä jatkuvasti tarvitsisi olla aktiivisesti luomassa uusia ystävyyssuhteita.

Ajattelin että olisi loogista tehdä kuten monet tuttuni tekivät, palata Suomeen opiskelujen jälkeen: alkaa luomaan uraa ja tasaista mukavaa tulevaisuutta siellä. Muuttaisin takaisin synnyinkaupunkiini Helsinkiin, löytäisin oman alan työn, korkeamman palkkatason ansiosta elämä olisi mukavampaa kuin opiskelijana Virossa ja “elämä lähtisi käyntiin”.

Tajusin vasta myöhemmin, etten ollut koskaan viettänyt aikuisen ihmisen elämää Suomessa, ja ehkä siksi minulla oli paljon ajatuksia siitä millainen Suomi on. Halusin tulla Suomeen, koska mielikuvissani Suomi oli ekologisuudessa huomattavasti innokkaampi edelläkävijä kuin Viro, Suomi oli tasa-arvoisempi, sekä vähemmän rasistinen ja homofoobinen paikka.

Huhtikuussa 2019 sain aloittaa uudessa työpaikassa Suomessa, joka ei ihan vastannut koulutustani, mutta jossa oli mukavaa ja sain tutustua moniin mahtaviin tyyppeihin. Jatkoin kuitenkin työnhakuani Suomessa helmikuusta tauotta aina lokakuuhun asti, yrittäen hakea jotain pätevyyksiäni vastaavampaa.

Miten tuotetaan hämmentynyt paluumuuttaja? 

Työelämän epävarmuus

Olin Suomessa tuuraajana muutaman sopimuksen putkeen. Ensin huolestutti, että olin töissä suhteellisen lyhyillä pätkäsopimuksilla. Töissä oletus oli, että “varmaan saan kyllä jatkaa täällä“. Vaikka tietäisi, että luultavasti saa jatkaa, siihen sisältyy silti epävarmuus joka syö arjen perusturvallisuutta. Henkilökohtaista taloudenpitoa piti jatkuvasti hoitaa sillä mallilla kuin olisi ollut jäämässä työttömäksi kuukauden tai kahden sisällä.

Tuntui aina yhtä vaivaannuttavalta selitellä esimiehelle miksi jatkosopimuksen allekirjoitus venyi aina viime tinkaan, koska olin juuri käynyt jossain vakituisemmassa paikassa haastattelussa ja odottelin vastausta. Tuntui myös inhottavalta, etten oikein uskaltanut heittäytyä työpaikan tarjoamiin kuvioihin syvemmin mukaan, koska laskeskelin koko ajan hiukan, että “mutta mä voin olla muualla jo parin kuukauden kuluttua, niin mun ei kannata aloittaa mitään mikä voi jäädä kesken, eikä mua ole järkeä kouluttaa koska jos tilanne liikahtaa pian, se on vaan hukattuja resursseja”.

Elämäni ratin takana

Arkeni Helsingissä ei ollut kovin toimivaa. Olin tottunut, että pystyin vetämään kaikki matkani julkisilla tai kävellen ilmaiseksi, ja matkalle tulisi kestoa enintään 45 minuuttia. Että voisin hörppiä aamukahvia ratikassa kuunnellen eilisen Aamulypsyä ja selaten päivän uutisotsikoita. -Siinä minä sitten olin yhtäkkiä joka aamu Lahdenväylällä aamuruuhkassa; kahvit rinnuksilla ratin takana, nostamassa stressi- ja ärtymystasoja päivän startiksi, ihan vaan koska sellaista se on. Sitten iltapäivisin puolestaan nostelin niitä ihan samoja tasoja kotimatkalla; kun sitä jotenkin kuvittelee, että jos se edessä ajava ei olisi niin saamarin hidas tai sählä, sitä pääsisi itse jotenkin nopeammin kotiin. Julkisissa sellaisia ei tarvitse stressailla. Perillä ollaan sitten kun ollaan perillä, ja siinäpä se.

Lähimpään kohtuuhintaiseen ruokakauppaan (lue: Lidliin) oli matkaa, ja sitten sinne piti taas ajaa. Arkiliikunnan määrä putosi hirveän matalalle. Kuljin kaikki matkani keskustaan ja takaisin julkisilla, mutta eivätpä ne paljoa siinä konkurssissa painaneet. Myös julkisten liput Helsingissä oli ainakin omien silmälasieni läpi katsottuna aika suolaisen hintaisia.

Pienet suuret uudet jutut

Ruokakaupassa itselleni isoja juttuja olivat, että omia suosikkejani ei oikein joko löytynyt tai ne olivat suhteettoman kalliita. Lempi raejuuston sijaan vain rasvatonta pyyhekumin paloilta maistuvaa muumi-raastetta. Myöskin eksoottiset hedelmät sai hintansa puolesta unohtaa aika nopeasti. Ja turha kuvitellakkaan käyväsi budjetin sallimissa rajoissa parilla lasillisella viiniä kaverin kanssa kivassa paikassa.

Vaikka en olekaan mikään lämpimien naapurisuhteiden suurin fani, sen liki vuoden aikana en hirveästi oppinut mitään naapureistani. Kaikki vain hiihtivät ohi mumisten “moi”, eikä kenenkään kanssa tullut koskaan jäätyä jutulle niistä näistä. Mielestäni Virossa se oli oikeasti aika kivaa. Kerrostalossa tuskin tulee ikinä tuntemaan kaikkia naapureitaan (enkä ole varma edes haluaisinko), mutta omalla tavallaan tulee jotenkin yhteisöllisempi fiilis, kun on jutellut seinän takana asuvan pariskunnan tai yläkerran mummon kanssa ja tietää että sielläkin on ihmisiä.

Myös suomalaisten viranomaisten kanssa asiointi oli ainakin oman kokemukseni mukaan melkoista tervassa tarpomista. Äidinkieleni on suomi, ja olen koulutukseltani oikeustieteilijä, mutta se kapulakielen määrä mitä erilaisissa Kelan, verottajan ja Opetushallituksen lapuissa kysellään vaatii kyllä minultakin hiukan pidempää vilkaisua, ja sitä että istuu alas ja todella perehtyy.

Miten päätin paluumuuttaa takaisin Viroon loppuvuodesta 2019?

Kesän kuluessa viimeistään alkoi tökkimään. Arkeni oli sitä, että ajoin autolla töihin ja sieltä takaisin, joka toinen viikko kävin heittämässä koiran hoitoon ja noutamassa koiran kotiin 50 kilometrin päähän, ja sitten istuskelin laivassa joka toinen viikko Tallinnaan. Myöskin työssäkäyvänä ihmisenä uusien kavereiden hommaaminen uudesta kotikaupungista on aika hidasta puuhaa.

Lokakuussa aloin hakea tosissani töitä Virosta, koska olin väsynyt ravaamaan laivoilla Tallinnaan ja ajamaan 100km kierroksia porukoille koiran kanssa. Halusin myös päästä eroon stressistä joka aiheutui siitä, että olin duunissa jossa pelotti että oma paikka oli liipaisimella joka toinen kuukausi. Halusin olla lähellä poikaystävää, käydä tottumallani tavalla ruokakaupassa, kävellä päivän aikana paikasta toiseen. Halusin elää ilman että kaikki tuntuu kalliilta ja saada rahaa säästöön. Halusin olla samassa kaupungissa kavereiden kanssa.

Tajusin myös, että yllättäen ei Suomi oikeastaan ollut käytännön tasolla yhtään sen tasa-arvoisempi tai vähemmän rasistinen paikka kuin Virokaan. Kahdessa asiassa Suomessa kuitenkin menee mielestäni paremmin; Suomessa ongelmat elämäntapamme ekologisuuden kanssa otetaan vakavammin kuin Virossa, ja Suomi ei mielestäni ole yhtä homofoobinen paikka kuin Eesti.

Sitten joulukuussa sain varmistuksen siitä, että uusi duuni Tallinnassa on plakkarissa. Sitten laitoin hösseliksi, ja jo viikko työsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen olin jälleen paluumuuttaja  uudessa kodissa Tallinnassa. Remppailimme ja fiksailimme tiiviin viikon jouluun asti, ja joulusta vuodenvaiheteeseen olikin pari päivää lomaa ihmetellä uus-vanhaa elämää ja koittaa saada arkea pyörimään. Sitten tammikuussa alkoikin uusi työ, ja olen ollut tosi iloinen julkisilla kuljetuista työmatkoista ja monipuolisesta duunista joka tarjoaa onnistumisen elämyksiä. Enkä ole joulun jälkeen astunut jalallanikaan laivaan, enkä viime vuoden ravaamisen jälkeen ihan pieneen hetkeen aiokaan.

Helsinki plussat

• Vanhemmat oli lähellä pitkästä aikaa
• Oli kivaa viettää aikaa tutuissa lapsuudenmaisemissa
• Oli jännää kerrankin ymmärtää kaikki ympärillään näkyvä teksti
• Helsinki on kaupunkina tosi siisti ja laitettu
• City-asuminen. Helsingin voi oikeasti laskea kaupungiksi isolla K:lla; on monen tyyppisiä ihmisiä todella erilaisista taustoista, eivätkä kaikki ole vanhoja luokkakavereita ala-asteelta.
• Todella monipuoliset vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet
• Mahtavat kierrätys- ja lajittelumahdollisuudet
• Todella hyvät mahdollisuudet ostaa tavaraa kierrätettynä
• Aivan älyttömän ihana kirjastojärjestelmä.
• Alkossa saa asiakaspalvelua, mikä on tosi kivaa. Virossa jos etsit jollekin tietyn tyyppiselle ruoalle viiniä, niin saat itse tehdä omat taustatutkimukset netissä, sillä Tallinnalaisen Prisman hyllyjen välissä ei ole ketään joka tietäisi viinihyllyn syvemmästä olemuksesta.

Helsinki miinukset

• Jähmeät viranomaisprosessit
• Ei oikeastaan kovin kansainvälinen, tai käytännön tasolla kansainvälistymistä edistävä ilmapiiri. Jos korkeakoulutetulle EU-kansalaiselle on haastavaa löytää töitä Suomesta, kolmannen maan kansalaiselle siihen tulee vielä päälle raskas maahanmuuttoprosessi.
• Ainakin Helsingissä asuessa kaikki on yllättävän kallista suhteessa keskimääräisen tyypin tulotasoon. Kuvittelen olevani ihan hyvä ja systemaattinen rahan käyttäjä, mutta ainakin itse koin Helsingissä elämisen vaativan jatkuvaa laskelmointia. Palkat ovat eurooppalaisittain isot, mutta normaalien arjen kulujen jälkeen sitä ei kyllä huomaa käytännössä.
• Korkea ja sekava verotusjärjestelmä.
• Ei oikeastaan mikään uniikki satulandia tulevaisuuden perhehaaveiden näkökulmasta. Koulutusjärjestelmä ei käsittääkseni ole enää sillä tasolla jolla se oli kun itse olin koululainen. Samalla sain vahvasti myös sellaisen kuvan, että jatkuvasti huudellaan “vauvatalkoista”, mutta se jää huuteluksi, ilman käytännön kannustimia tai tukea tuleville perheille.
• Autoilua suosiva kaupunkien infrastruktuuri.
• Tuntui että yleinen suhtautuminen innovaatioihin oli käytännössä varovaisen hylkivää. Mitään ei uskalleta oikein tehdä eturintamassa, vaan odotellaan että joku muu muualla tekee ensin ja sitten tarkastellaan miten se meni puihin ja sitten mietitään uudelleen.

Tallinna plussat

• Hintataso-suhteessa palkkaan on kuluttajalle edullisempi. Ei tarvitse menettää yöunia sen takia, että osti sen jännän hedelmän, niitä paremman makuisia kaurahiutaleita, tai kuukauden kukkakimpun.
• Elän varmasti omassa kuplassani, mutta se, ettei puhu viroa äidinkielen tasoisesti ei ole erityisen suuri hidaste työelämässä (ellei halua valtiolle).
• Virossa halutaan kehittää yhteiskuntaa raivokkaalla vauhdilla eteenpäin, ja myös innovaatioihin suhtaudutaan mahdollisuuksina, eikä uhkina. (Vaikka ne digitaaliset allekirjoitukset onkin ihan perseestä)
• Julkinen liikenne kulkee tiuhaan ja sillä on hyvä saavuttavuus. Ja se on ilmaista. On mahdollista yhtäaikaisesti säästää luontoa ja saada arkiliikuntaa. Ja ottaa ihan rennosti ruuhka-aikoina.
• Julkinen terveydenhuolto ja lapsiperheiden asiat on hoidettu häkellyttävän hyvin ja kannustavasti.
• Kaikki viranomaishommat henkkarin ensimmäistä luomista lukuunottamatta voi hoitaa netissä, ja prosessiin saa vastaukseen yleensä viikossa tai parissa.
• Vaihteleva kaupunkimaisema: on merenrantaa ja luonto on kaikkialla lähellä. Keskiaikainen vanha kaupunki, Neuvostoliiton aikaiset rakennukset, uudet hipsterikulmat ja kaupungin lasiset tornitalot elävät sulassa sopuisassa sekamelskassa keskenään.

Tallinna miinukset

• Kirjoitan eestiä todella huonosti. Väkerryksistäni saa selvää, mutta eivät ne kyllä mitään kieliopin riemuvoittoja ole, ja aina kun pitää kirjoittaa joku meili johonkin viroksi, se on vähintään puolen tunnin projekti.
• En puhu kuin ehkä hurjat kolme sanaa venäjää, ja se taito helpottaisi päivittäistä elämää yllättävän paljon. Olisin utelias tietämään mitä vihaiset mummot jupisevat kanssaihmisille.
• Viro on maana aika pieni. Helsingissä on noin 600 000 asukasta, ja Tallinnassa noin 400 000. Viron pienuus tulee esiin siinä, että tuo vajaa puoli miljoonaa Tallinnan asukasta on noin 30% koko maan väestöstä. Maan pienuudesta johtuen aika usein verkko-ostosten yhteydessä törmää siihen, ettei tuotteita kuljeteta tänne. Myös isot ketjut joihin on tottunut Suomessa niiden kätevyyden vuoksi, eivät myöskään välttämättä toimi näin pienellä markkinalla “normaalisti”. (Terveisiä Lasnamäen Ikeasta..)
• 2nd hand vaatteiden löytäminen on aika haastavaa. Ihmiset ovat keskimäärin hoikempia kuin allekirjoittanut, eikä koon 44-46 naista mahduteta koon 36-38 vaatteisiin sovituskopissa ilman mustaa magiaa.
• Vaikka nykyisessä taloyhtiössäni kierrätysmahdollisuudet ovat paremmat kuin aiemmissa Tallinnan kämpissäni, haikailen silti Helsingin tuhannen roskalaatikon systeemin perään.
• Vuokralaisella on enemmän vastuita kuin Suomessa. Lain mukaan vuokralainen maksaa tasan vuokran ja kommunaalimaksunsa (vesi + sähköt + jätehuolto+ yms. yhtiövastike), mutta käytännössä vuokralainen maksaa 95% tapauksista myös kiinteistövälittäjän laskun, sekä taloyhtiön remonttilainan lyhennykset. Tätä toki kompensoi vuokratason mataluus, mutta ei se nyt silti ihan oikein mene.

Kannattiko paluumuutto?

Molemmissa paikoissa on puolensa ja puolensa. Naisen voi viedä pois Suomesta tai Virosta, mutta kumpaakaan ei oikein vaikuta olevan mahdollista viedä pois naisesta. Shangri-La:ta en ole vielä löytänyt, missä kaikki olisi hattaraa ja kuppikakkuja kakkivia yksisarvisia, mutta koen että nyt olen pitkästä aikaa löytänyt aika hyvän tasapainon elämässä. Sellaisen paikan ja elämäntilanteen jossa on jeppis olla. Eikä tunnu enää siltä, että “tämä on nyt vaan väliaikaista”, kuten ekat 5 Viron vuotta tuntuivat olevan, ja myös edellinen Suomen vuosi tuntui olevan.

Kaikkialla on aina hyvät ja huonot puolensa, elämässä tärkeintä on vaan löytää se paikka jossa viivan alle jää enemmän omalta kannalta sitä positiivista.

Millaisia ajatuksia tarina herätti? Oletko itse paluumuuttaja tai maastamuuttaja? Jaa oma tarinasi kommenteissa! 

-Anna 

________________

Luitko jo?

Tylsän tavallinen vuosi? – Tilinpäätös vuodesta 2019

Kuka kirjoittaa ekoblogia? – Elämäni ABC

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN