Stuffocation – Kirja-arvostelu

Eräänä kauniina loppukevään koulustressin täyteisenä päivänä, eksyin kirjakauppaan etsimään jotakin joka veisi ajatukset pois käsillä olevasta reaalitodellisuudesta. Mukaani tarttui James Wallmanin minimalismia ja ihmisten tavarasuhdetta käsittelevä kirja Stuffocation: Living more with less.  Kirjaa lukiessa päädyin viimein uteliaisuudesta laskemaan montako yksittäistä esinettä omistan. Se oli ihan hauskaa, ja omalla tavallaan kiintoisaa, joskin en usko että elämänlaatua voi tiivistää siihen montako esinettä omistaa niin kauan kuin ei omista mitään turhaa.

Nokkelasta ja näppärästä nimestään huolimatta, olin aika pettynyt. Kirjan suurin ja nokkelin anti olikin puhtaasti sen nimi. Kirja oli hiukan tahmeaa luettavaa, sillä siinä missä anekdootit ihmisten elämästä ja elämänmuutoksesta ovat inspiroivia sopivissa määrin annosteltuna, kirja tuntui koostuvan niistä 70 prosenttisesti. Se kävi aika tylsäksi lukiessa.

Vaikka ihmisten minimalismiin liittyvissä tarinoissa on eroja, yleensä kuitenkin tuppaa olemaan, että ihmisten syyt minimalismin tavoittelulle ja ihmisten siitä saamat hyödyt ovat myös aika samanlaisia keskenään.

Itseäni hiukan myös ärsytti jatkuva viittaaminen Ryan Nicodemukseen, amerikkalaiseen kaveriin joka pitää erittäin tunnettua minimalismi aiheista blogiaan ystävänsä kanssa ja kiertää puhumassa aiheesta ympäri maata. -Muuten ihan kiva, mutta koska silloin tällöin eksyn lukemaan kyseistä blogia ja olen katsonut Youtubesta pari keikkaa, sekä parivaljakon tekemän minimalismi aiheisen dokumentin, se viittauksien määrä tuntui omalla tavallaan jotenkin turhalta ajanhaaskaukselta ja kirjoittajan laiskuudelta esitellä omia näkökulmiaan ja mielipiteitään. Mielestäni siinä vähän ratsastettiin tunnetun ja suositun figuurin toiminnan ja puheiden esittelemisellä.

Stuffocation kirja modernin elämän stressin selättämiseen:

1. Minimalismi?

Liian vähän tavaraa ja jotenkin ikävää ettei tavarasta saisi nauttia. Pitäisi tavoitella elämää joka on kuin munkilla, joka omistaa vain vaatteet päällään. Tästä kohdasta olen ehkä tiettyyn pisteeseen eri mieltä. Ainakin itse nautin tavarasta, enkä edes enää tavoittele merkittävästi matalampaa roinan määrää. Kyse on enemmän siitä, että elämä ei perustu onnen ostamiseen tai siihen että joka nurkka hukkuu romuun jonka selvittämiseen ja siivoiluun menee aikaa ja vaivaa.

2. “Medium chill” eli “hidastaminen”?

-Käy turhauttavaksi ajan kanssa. Mikään ei tapa kunnianhimoa ja innovaatioita tehokkaammin kuin se, että ei edes yritä. Eikä kukaan halua pohjimmiltaan olla keskinkertainen, vaan että omalla elämä tuntuu merkitykselliseltä.

3. “Vanhanaikaisen” elämäntyylin toteuttaminen sivilisaatiosta kauas muuttamisella ja olemalla ruoantuotantonsa suhteen omavarainen ja hankkimalla tulot työskentelemällä netin välityksellä?

-Liian vaivalloista, ja liian stressaavaa olla huolissaan sadon tilasta: riittääkö ruoka, ei jätä juuri vapaa-aikaa, sillä se kaikki kuluu elämän ylläpitämiseen.

Kirjailija elää vakaassa uskossa, että mikään yllä esitetyistä ratkaisuista ei ole ratkaisu. Hänestä oikea ratkaisu olisi elämäntapa nimeltään eskperientialismi, eli kokemusten tavoittelu tavaran hamstraamisen sijaan. Hänen mielestään se parantaisi ihmisen jokaisen elämänhallinnan ongelman ja stressikin lentäisi ikkunasta.

Omalla tavallani olen tiettyyn pisteeseen asti samaa mieltä, että on parempi ajatus kerätä muistoja kuin esineitä, mutta siitä huolimatta koen, että tähän teesiin päädyttäessä kirjan nimi on hiukan harhaanjohtava, sillä vaikka kirja käsitteleekin ihmisen tavarasuhdetta ja kritisoi kerskakulutusta, se tavallaan samalla kannustaa kerskakulutukseen ihan samalla tapaa, joskin kuluttamisen kohde on vaan ravintolaillallisia ja lentoja eksoottisiin kohteisiin.

Miten reagoin kirjaan?

Mitä itse kaipaan elämässä on juuri sitä, että rajallisella vapaa-ajalla saisin ihan rauhassa tehdä puhtaasti ei-mitään, ja vaan stressaannun kun kalenteriin on merkattuna jotain, oli kyse sitten kivoista vapaa-ajan aktiviteeteista, koulusta tai töistä, koska jotenkin koen että elämässä pitäisi mukamas aina olla jotenkin menossa.

Oman sukupolveni ongelma on FOMO, Fear Of Missing Out. Eli pelko siitä että menettää jotain sen vuoksi ettei ole läsnä sosiaalisissa menoissa kun kaverit postaavat someen siloiteltuja kuvia siitä kuinka mahtavaa ja jännittävää matkustelun ja tyylikkäiden illallisten täytteistä elämää he viettävät. Koen, että siinä mielessä pelkkä kulutuksen siirtäminen kokemuksiin ei mitenkään selätä tätä status-ahdistusta, vaan ruokkii sitä ainoastaan eri muodossa.

Koulun ja työn suhteen nautin siitä että on tekemistä ja saan aktiivisesti osallistua, mutta vapaa-ajasta itselleni muodostuu VAPAA-aikaa juuri siten ettei sitä ole aikataulutettu mitenkään, vaan saa ihan rauhassa kuolata ja tuijottaa seinää pesemättömässä tukassa ja villasukissa kun siltä tuntuu.

Kirja on ihan hauska näkökulman vaihto ja aiheeseen esittely, jos ei ole koskaan aiemmin aihepiiriin törmännyt. Valitettavasti kuitenkin ihmiselle joka on ollut minimalismista ja kulutuksesta aiemminkin kiinnostunut ja pyrkii jo elämäntapojensa muutokseen, kirja ei tarjoa mitään uutta. Opus on varsin puiseva tuhlatessaan 350 sivua sanoakseen asiat, jotka tiivistin tähän postaukseen. Seuraavan kerran kun käyn kirjahyllyäni läpi, tämä kirja päätyy minimoitavaksi, koska se muistuttaa vain pettymyksen kitkerästä lukukokemuksesta, joka todella alitti odotukseni lupaavasta nimestään huolimatta.

Oletko lukenut kirjaa, tai herättikö arvio muita ajatuksia? Päätyikö Stuffocation kirja tämän perusteella sinun lukulistallesi? Keskustellaan kommenteissa 🙂

-Anna

________________________

Luitko jo?

Kulttuurikulmaus: Suomalaisen ekologinen jalanjälki on pienempi kuin virolaisen

Minimalistin luottovaatteet

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN