Millä siivoan ekokotini? Ekologinen siivous käytännössä

Millä siivoan ekokotini? Ekologinen siivous käytännössä

Alun perin kiinnostuin “ekokodin” ekologisesta siivoamisesta hoksattuani luonnonkosmetiikan hyödyt kemikaalialtistuksen vähentämisessä. -Ei vienyt pitkää aikaa keksiä, että sama logiikka pätee myös ekologiseen siivoukseen. En ole kovin allerginen tai hajusteyliherkkä ihminen, mutta siitä huolimatta pyrin myöskin olemaan altistamatta itseäni turhaan yliherkkyyttä aiheuttaville aineille. Ekologinen siivous on kokemukseni mukaan hyvä tapa välttää turhaa kemikaalialtistusta lopputuloksesta tinkimättä. Lisätietoa hajusteiden ja muiden allergisoivien aineiden kanssa fiksummin pelaamisesta löytyy mm. Allergia-, Iho-, ja Astmaliiton verkkosivuilta.

En mielelläni kutsu kotiani ekokodiksi, sillä ihan koti se vaan on, eikä siivousvalintani mielestäni ole varsinaisesti mikään diippi steitmentti yhteiskunnan vallitsevaan tilaan liittyen. Ekokoti on sanana vähän kuin ilmaisu “tyttöbändi”. -Maailmassa menee hyvin sitten kun kyseistä etuliitettä ei enää tarvita. Ja ehkä vielä lisäksi olen sen verran sisäistettyjen ennakkoasenteiden uhri itsekin, että kuulostaisi omaan korvaani hiukan turhan härskiltä ihme ituhippeilyltä alkaa työpaikan kahvipöytäkeskustelussa selittää täysin pokkana: “No, mä käytän ekokotini siivoukseen ruoka-aineita ja muuta tosi hipin kuuloista tavaraa. Mutta jos tulisit käymään, et edes tajuaisi että mun kodissa ei Tolua käytetä.

Ekologinen siivous – Näin pääset alkuun

  1. Etikka

Halvin olemassaoleva ekologinen puhdistusaine. Itse puhdistan etikalla keittiön pintoja, käytän sitä pyykin huuhteluaineena, ja välillä lorautan sitä lattianpesusaaviin pesuaineen sijasta. Myöskin Tallinnassa on kalkkisin koskaan kohtaamani vesi, joten veden ja kahvinkeittimet ovat aivan tukossa jo parin keittelykerran jälkeen, jolloin vesi-etikka liuksen keittäminen, ja sen jälkeen vielä huuhteluksi yhden vesi kierroksen keittäminen laitteessa saa sen taas hehkumaan puhtauttaan hetkeksi. Myöskin kalkista pinttyneitä suihkukaappeja olen puhdistanut laittamalla laimentamatonta etikkaa suihkepulloon, ja suihkutellut siitä tasaisen kerroksen seinille, antanut etikan liota seinissä pari tuntia, ja sen jälkeen kalkkitahrat ovat lähteneet seinistä kevyesti ilman väkivaltaista ja voimia vievää hankausta ja hinkuttamista. Välillä olen myöskin lorauttanut ikkunanpesuveteen etikkaa, ja lopputulos on mielestäni ollut huomattavasti kirkkaampi kuin perus tiskiaineella.

2. Viina

Eestissä olen usein ostanut marketin halvinta ja vahvinta vodkaa, joka toimii niin rasva- ja meikkitahrojen tekstiileistä puhdistukseen kuin vessanpesuun, sekä viinahauteena haavojen desinfiointiin.

4. Sokeri

Sokeripalalla hinkuttamalla saa muuten ihan älyttömän näppärästi lieden puhdistettua ilman voimakkaampien kemikaalien käyttöä.

5. Eko-tiskiaine

Näitä ekologisemman tiskiaineen brändejä on useampia: löytyy Ecoveriä, ja itse tällä hetkellä käytän Tallinnassa helposti saatavilla olevaa Sonettia. Tällä hetkellä ilman astianpesukonetta tiskaan astiani käsin, ja siihen tottumuksen vuoksi helpoin ratkaisu on perusetikan sijaan hiukan tutumpi geelimäinen tiskiaine. Välillä tilanteesta riippuen käytän vastaavan tyylistä tiskiainetta myös lattioiden pesuun, ikkunanpesuveden pohjasaippuana, sekä oikeastaan kodin ekologisena puhdistusaineena vähän kaikkeen. Tämä on hyvä ja helppo ratkaisu etenkin jos etikan haju tökkii, eikä sen kanssa mielellään ole tekemisissä, mutta kodin hoidossa haluaisi silti toimia hiukan kestävämmin, luontoa ja omaa kehoa kunnioittaen.

6. Marseille-saippua

Marseille-saippua on oliiviöljystä valmistettua saippuaa, jota olen tykännyt käyttää herkempien alusvaatteiden käsinpesuun, nahkatuotteiden puhdistukseen sekä meikkisivellinten puhdistukseen. Marseille-saippua sopii myöskin kodin yleispesuaineeksi, jos sen jaksaa liottaa veteen. Marseillesaippuan ehdoton paras puoli on, että sitä saa palasaippua muodossa, jolloin logistiikka vaiheessa ei tarvitse kuljettaa painavaa vettä liuotetun saippuan seassa pitkin maita ja mantuja, kun olisi voinut kuljettaa pelkän saippuan kuivatuotteena, kuten Marseille-saippuan kanssa usein tehdään.

ekologinen siivous

7. Pesupähkinät

Olen itse tykännyt pestä pyykkini pesupähkinöillä, joissa toimiva saippua-aine on luonnonmukainen saponiini. Pesupähkinät heitetään pyykkikoneeseen pienessä pussissa ja saman pähkinän voi käyttää useamman kerran ennen kuin se tulee tiensä päähän. Pesupähkinät ovat täysin hajustamattomia, joten pyykkiin ei jää sellaista välillä jopa hiukan äksyä pyykinpesuaineen tuoksua joka pistää nenän vetistämään.

8. Pölypussiton imuri

Omilleni muutettuani käytin ihan tyytyväisenä vanhemmiltani saatua parikymmentä vuotta vanhaa Daewoon pörisijää, kunnes viime syksynä se viimein sanoi sopimuksensa irti. Tuli hetki ostaa aikuisen elämäni ensimmäinen oma imuri, joka oli jotenkin hämmentävä kokemus. Tiesin heti, että imuri tulee olemaan pölypussiton. -Miksi?  a) Pölypussit joiden ainoa funktio on mennä roskikseen maksavat yllättävän paljon rahaa b) Pölypusseja ei ole kotona varastossa koskaan silloin kun todella tarvitsisi c) Pölypussin metsästys kaupasta on aina tuntunut neulan metsästykseltä heinäsuovasta, sillä siinä saa lukea imureiden mallinumeroita silmät sikkuralla kun yrittää tulkita “niin sopiiko tämä siihen mun imuriin?”. Pölypussien kanssa sähläämiseen kypsyneenä hommasin sitten pölypussittoman imurin, ja noin vuoden kokemuksen jälkeen suosittelen lämmöllä: aina kun imu tuntuu hyytyvän, sen kuin kippaa vain säiliön sisällön roskikseen ja jatkaa imurointia. Vähemmän roskaa ja vähemmän kikkailua.

Hyviä lähteitä ekologiseen siivoukseen

Mikäli omassa kodissani käyttämistäni kodin puhdistusaineista ja vinkeistä jäi mielestäsi vielä uupumaan jokin kaipailemasi ratkaisu, Marttaliiton sivuilta löytyy myös aivan älyttömän hyviä luonnonmukaisempia siivousvinkkejä. Iloinen tuttavuus ekologisemman siivouksen saralta itselleni on myöskin ollut Facebookissa Ekokoti & ekopesuaineet ryhmä.

Mitä käytät kodin siivoukseen? Millainen on sinun ekologinen siivous rutiinisi?

-Anna

Kuvat: Flickr: Amy The Nurse: Cactu

_____________________

Luitko jo?

Ekologisempi muutto

6 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN



4 thoughts on “Millä siivoan ekokotini? Ekologinen siivous käytännössä”

  • Meillä kodin pesuaineet oli aikoinaan yksi ensimmäisistä askelista kohti hieman ekompaa ja vastuullisempaa elämistä. Meillä etikka rokkaa pesuaineena vähän joka puolella yleispesuaineena ja pyykinpesussa. Meillä on vuorotellen vähän eri ekomerkkien pesuainetta astianpesukoneeseen. Tiskissä ja pyykinpesuaineena me käytetään Ole hyvän täyttöpakkauksia, kun pakkauksetonta myyntiä ei enää ole. Hinkkaamiseen käytetään universal stonea. Sappisaippuapala on ihan voittamaton tahranpoistaja. 

    • Olen muuten kuullut sappisaippuasta ihan älyttömän paljon hyvää tahranpoistossa, pitäisi itsekin etsiä sitä käsiini ja pistää kokeiluun.

  • Itse menen pitkältikkin juuri noilla aineilla ja tavoin. Toisaalta astianpesuaine on pääasiassa tässä taloudessa.

  • Etikka ykkönen, sitten tiskiaineena Ecover ja ruokasooda, poistaa tukkeumia viemäreistäkin, kun antaa vaikuttaa ja lorauttaa kuumaa etikkavettä päälle. Sooda vie hajut kengistä, kun ripottelee illalla ja imuroi pois aamulla. Sitruunan kanssa on vähän ongelmia, se kun voi kiinnostaa kukkakärpäsiä, mutta ehkä sitruuna-etikkamix ei niinkään. Koko ajan ekompaan suuntaan, luonto on niin arvokas ja korvaamaton.

Leave a Reply

Your email address will not be published.