Lihattoman makaronilaatikon ohje – Vegaaninen resepti

Tunnustan, etten ollut aiemmin tehnyt makaronilaatikkoa kokonaan vegaanisena, ja nyt kokeiltuani ihmettelen, että miksi ei. Lopputuloksena kasvismakaronilaatikosta tuli mehevä ja herkullinen.

Munamaidoton makaronilaatikko toimii häkellyttävän hyvin

Huomasin, että munamaidolle ei oikeastaan ollut mitään tarvetta makaronilaatikon kiinteyden luomisessa, vaan munamaidoton ratkaisu toimi häkellyttävän hyvin. Munamaidon pois jättämisen ansiosta resepti sopii myös ruokarajoitteisemmillekin, sillä resepti on täysin munaton, laktoositon ja maidoton. Ja tietty lihaton. Kuvittelin etukäteen että ilman munamaitoa makaronilaatikko ei jähmettyisi sopivan kiinteäksi, mutta jouiduin toteamaan olevani väärässä.

Raaka makaroni

Halusin kokeilla miten makaronilaatikko onnistuu keittämättä makaroneja etukäteen, antaen raakojen makaronien keittyä vasta uunissa. Totesin, etten taida enää jatkossa esikeittää makaroneja ennen uuniin laittamista, sillä nyt raa’at makaronit olivat imeneet itseensä kasvisliemen mausteet, sekä kaurakerman kermaisuutta. Lopputuloksesta tuli täyteläinen, ja kaikkea muuta kuin puun makuinen. Koin, että raaka makaroni myös säästi aikaa, tavallista mehevämmän maun lisäksi.

Juustoinen, mehevä ja runsas makaronilaatikko vegaanisesti

Vegemakaronilaatikon voi tehdä oman maun mukaan joko soijarouheesta, nyhtökaurasta tai vaikkapa härkiksestä. Itse käytin soijarouhetta, sillä se on edullista, herkullista, se imitoi mielestäni jauhelihaa kaikkein parhaiten, ja sitä sattui löytymään kotoa valmiiksi.

Itse käytin kaurakermaa lihattoman makaronilaatikon valmistukseen, mutta halutessasi hiukan kevyemmän vaihtoehdon, myös kauramaito toimii aivan yhtä hyvin. Halusin lopputuloksesta runsaan juustoisen ja kermaisen. Sitähän tällä reseptillä syntyi.

Vinkkaan, että jos tiedät sellaisen vegaanisen juuston joka sulaa nätisti uunissa, kokeile käyttää sitä. Itse käytin ensimmäistä Tallinnalaisessa lähikaupassa vastaantullutta (Nature & Moi) vege juustoraastetta, joka oli kyllä ihan hyvää uunin jälkeen, mutta ei se kyllä sulanut. Tästä huolimatta lopputuloksesta tuli ihanan juustoinen, ja etenkin olin tyytyväinen siihen, että olin sekoittanut vegaanista juustoraastetta suoraan makaronin ja soijarouheen sekaan.

Tämä resepti todistaa, että myös kasvismakaronilaatikolla lähtee nälkä, ja vegeversio voi olla äärimmäisen runsas ja herkullinen. Lisäksi iloitsin siitä, että vegemakaronilaatikko oli helppoa ja nopeaa valmistaa, koska käytännössä vain paistoin soijan, sotkin sen makaroneihin ja juustoon, kippasin kaiken vuokaan, ja heitin perään kasvisliemen ja kaurakerman. Ei sen monimutkaisempi prosessi.

Lihattoman makaronilaatikon ohje:

  • 400g pussi makaronia
  • 1,5 dl soijarouhetta
  • soijakastiketta
  • oreganoa
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 1,5 porkkanaa
  • kaurakermaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 1 pussi vegaanista juustoraastetta
  1. Sekoita soijarouheeseen pari ruokalusikallista soijakastiketta, murustele sen päälle yksi kasvisliemikuutio ja ripottele oreganoa noin ruokalusikallisen verran joukkoon. Lisää joukkoon vettä hiljalleen noin lasillisen verran, niin että se ehtii imeytymään soijarouheeseen, eikä rouhe jää lillumaan lammikossa.
  2. Kuori ja pilko sipulit ja porkkana, paista ne pannulla oliiviöljyssä soijarouheen kanssa. Kun sipulit ovat kypsyneet, laita pannu pois päältä.
  3. Keitä noin 1 litra kasvislientä toisesta kasvisliemikuutiosta.
  4. Sekoita raa’at makaronit paistetuun soijarouheeseen, ja lisää joukkoon pari kourallista vegaanista juustoraastetta.
  5. Kippaa soija-makaroni sotku vuokaan, ja kaada vuoka noin puolilleen juuri keittämääsi kasvislientä. Tämän jälkeen kaada mukaan purkki kaurakermaa. Varmista, että makaronit ovat peittyneet, jos eivät, lisää vielä kasvislientä.
  6. Ripottele pinnalle vegaanista juustoraastetta ja laita vuoka uuniin. Makaronilaatikon paistoaika on hiukan oman maun ja uunin tehokkuuden mukaan sovellettava juttu. Itse pidin kasvismakaronilaatikkoa uunissa noin 170°C lämmössä noin 40 minuuttia.

Mitä muita perinneruokia olet kokeillut vegaanisina versioina? Miten olet onnistunut? Jaa suosikkiherkkusi kommenteissa!

-Anna

_______________________________________

Luitko jo?

Pihlajanmarjahillo – Satokauden resepti

Näin valitset ekologista ruokaa – 9 vinkkiä

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

3 comments

  1. Vege ”liha”pullia, niidtä tuli tosi hyviä! Ja makaroonilaatikkoakin on testailtu 😋

    1. Kuulostaapa hyvältä! Millä ohjeella teit lihapullat? 🙂 Etsin niiden kanssa vielä sitä täydellistä mehukasta herkkua. Ja mikä toi sut Tallinnaan?

  2. Heitin hatusta vähän sekoitusta vanhasta lihapullareseptistä ja sit sovelsin https://www.k-ruoka.fi/reseptit/vegejauhispyorykat tota reseptiä! 😁
    Mut toi Tallinnaan opiskelu 3v sitten, mutta jäin vielä vuodeksi töihin kun sain sattumalta kivan työn.
    Ps. Sun blogi on tosi hyvin kirjoitettu ja ihana visuaalisuus! Eka blogi, jota jaksan lukea vuosiin! Keep up the good work! 😌

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Exit mobile version