Kaunis kukkaseppele kesän juhliin – Helppo ohje!

Kaunis kukkaseppele kesän juhliin – Helppo ohje!

Tässä postauksessa jaan helpon kukkaseppeleen ohjeen juhannukseksi, sillä Virossa juhannusaattoa juhlitaan tänään 23.06 ja juhannuspäivää, eli Jaanipäevaa huomenna 24.06. Suomessa Juhannusaattoa juhlitaan tänä vuonna vasta perjantaina 25.06. Tiesitkö muuten, että aina 1950-luvulle asti Suomessa ja Ruotsissakin juhlittiin Juhannuspäivää aina 24.06, kunnes tuo ajankohta siirrettiin “kätevyyden” nimissä vuosittain 20.-26.06 väliin osuvalle lauantaille?

Tunnustan, että otan Juhannuksen kukkaseppeletouhuilun ehkä hiukan turhan vakavasti.

Kyse on yhdestä sellaisesta perinteestä jonka olen halunnut luoda itselleni. Voin viettää Juhannusta Suomessa tai Virossa, maalla tai kaupungissa, töissä tai vapaalla. Mutta. Se yksi asia josta en haluaisi hirveästi joustaa on kukkaseppele. Kukkaseppeleet ovat ihania ja tärkeitä. Niiden avulla saa kiva tekosyyn leikkiä keijuprinsessaa kesäyönä, enkä ihan rehellisesti keksi hirveän montaa juhlaa, joihin kuuluisi hauskempia tai kauniimpia asusteita.

Tänä vuonna vietän Juhannuksen Tallinnassa lomaillen. Ajatuksenamme on vaeltaa erään niemen kärkeen ihailemaan yötöntä yötä, enkä ole aikeissä lähteä matkaan hyttysten ja paarmojen syötäväksi ilman asianmukaista asustetta, eli juhannusseppelettä.

Vaikka tyylini on pääosin aika hillitty ja hallittu, ja tykkään siisteistä riveistä ja selkeistä linjoista, kukkaseppeleiden kanssa rakastan sellaista kunnon luonnonlapsimeininkiä. Luonnossa ruusut harvoin ovat suorassa rivissä kuin tinasotilaiden armeija. Hempeän helteisen kukkakedon fiiliksestä inspiroituneena, eivät muuten ole tämän kukkaseppeleen neilikatkaan. Tekemäni kukkaseppeleet ovat siis todella kaukana Lana Del Reyn promomateriaalien kukka kukalta rakennetuista yksityiskohtaisista (ja upeista!) kukkakruunuista. Omieni look on pikemminkin vähän rennompi ja luonnonläheisempi.

Näin valitset täydelliset kukat kesän kauneimpaan kukkaseppeleeseen!

Luonnonkukkia vai kaupan kukkia seppeleeseen?

Kukkaseppeleen tarvikkeita hankkiessasi kannattaa ensisijaisesti suosia luonnonkukkia jos niitä suinkin on saatavilla. Esimerkiksi lupiinit toimivat todella hyvin seppelettä varten, ja ne näyttävät aivan uskomattoman upeilta. Siankärsämö on herkkä ja hillitty kukka, jota esiintyy myös ympäri maita ja mantuja.

helppo kukkaseppele ohje

Mikäli asut kaupungissa kuten allekirjoittanut, omalta pihalta tai sen lähistöltä ei välttämättä ole mahdollista poimia kukkia juhannuksen kauneinta kukkakruunua varten. Tällöin kannattaa suosiolla suunnata joko kukkatorille, kukkakauppaan tai paikalliseen markettiin, ja valita sieltä kauden kukkakimppu. Erityisesti juhannuksen tienoilla useimmiten saatavilla on neilikoita sekä pioneja.

Jos kukkia ei ole saatavilla, kokeile rohkeasti toteuttaa seppele vihreistä oksista ja lehdistä. Tähän sopivat erityisen kauniisti mm. eukalyptus, puolukan ja mustikan varvut, vaahteran lehdet, jne.

Pitkäkestoisimpia kasveja kukkaseppelettä varten ovat:

  • Neilikat
  • Pionit
  • Harsokukka
  • Eukalyptus
  • Ruusu
  • Krysanteemit

Millaisen tunnelman ja millaiset värit haluat kukkaseppeleeseesi?

Yhteneväistä värimaailmaa noudattavat kukat tuovat harmonisen tunnelman. Esimerkiksi kerman, valkoisen, persikan ja vaaleanpunaisen sävyisessä kukkaseppeleessä ainoakaan väri ei hyppää silmään ja lopputulos on hallittu. Eri värisistä kukista puolestaan saa koostettua astetta rennomman boho-henkisen juhannusseppeleen. Kirkkaamman väriset kukat luovat leikkisämmän vaikutelman kuin loppuun asti laskelmoitu värikartta.

Se minkä tyyppistä värikarttaa omassa kukkaseppeleessä kannattaa suosia riippuu täysin tarjolla olevista materiaaleista, sekä tilaisuudesta, johon aiot laittaa kukkaseppeleen päähäsi. Jos kyseessä on häät, valmistujaiset, tai vaikkapa fiinimmät juhannusjuhlat, ehkä hillitty värimaailma sopii paremmin tilaisuuden henkeen. Jos kyseessä puolestaan on juhlat mökillä, kotona tai vaikka festareilla, kirkkaampi väri maailma saattaisi toimia erinomaisesti.

Näin teet kukkaseppeleen juhannukseksi – Ohje

Tällä ohjeella teet helposti ja nopeasti boho-henkisen ja rönsyilevä kukkaseppeleen neilikoista, niin juhannustansseihin kuin muihinkin kesän rientoihin.

Helppo kukkaseppele – Tarvikkeet:

  • Kukkakimppu
  • Sakset
  • Rautalankaa tai vihreällä muovilla päällystettyä “metallilankaa”
helppo kukkaseppele ohje kukkaruunu

Paljonko kukkia tarvitaan kukkaseppelettä varten?

Etkö ole varma paljonko kukkia tarvitset kukkaseppelettä varten?

Kuvan kruunua varten hankin itse kaksi 7 oksan kimppua neilikoita, mutta lopulta tarvitsin vain yhden kimpullisen. Toisin sanoen siis, yksi kimppu todennäköisesti riittää oikein hyvin. Itselläni toinen jäi koristamaan olohuonetta.

Kaunis ja helppo kukkaseppele – ohje:

  • Ota pari pitkää kukan vartta, ja taita ne ympyrän muotoon. Kiinnitä varret toisiinsa rautalangalla. Kun olet tehnyt rautalankakiinnityksen, jätä rautalangan päihin vähän väljää, jota voit hyödyntää kun alat lisäämään kukkia.
  • Ota yksi kukkavarsi kerrallaan ja kieputa kukkaset luomasi ympyrän ympärille. Jos kukkaset harottavat liikaa, voit kiinnittää yksittäisiä kukkasia pienellä pätkällä rautalankaa.
  • Saat tehtyä seppeleestä runsaamman ja rönsyilevämmän sitomalla mukaan kukkien lisäksi myös kukkien varsia lehtineen. Voit hyödyntää ekassa vaiheessa säästämiäsi pitkiksi jättämiäsi rautalangan päitä lisävarsien kiinnittämiseen, ja saat lisävarret automaattisesti mukailemaan luomasi ympyrän muotoa.
  • Ajattele, että seppeleelläsi on yläpuoli ja alapuoli. Sinä työstät alapuolta. Heh heh. Alapuoli näyttää epämääräiseltä kasalta, koska kaikki action tapahtuu alapuolelta käsin. Kaikki kiinnitykset ja pujottelu toteutetaan alapuolella, niin, että kukat jäävät sojottamaan ylös ja sivuille. Alapuolelta sinulla on hyvät mahdollisuudet pujotella yksittäisiä kukkasten varsia toistensa lomaan, sillä pääset näkemään missä varret kulkevat. Tämän lisäksi voit sitoa rautalankoja niin, että ne ovat mahdollisimman näkymättömissä päälipuolelta katsottuna.

Kun kukkaseppeleesi on valmis, seuraava askel onkin sitten vain nautiskella lämpimästä ja valoisasta kesäyöstä hyvässä seurassa.

tee itse juhannusseppele ohje

Miten saada kukkaseppele kestämään mahdollisimman pitkään?

Hyvällä hoidolla voit pidentää kukkaseppeleesi kestoa, ja parhaimmassa tapauksessa pitää seppeleen raikkaan näköisenä jopa pari päivää putkeen. Kuumana päivänä kukkaseppelettä voi suihkutella vesipullosta. Lisäksi kannattaa yrittää varmistaa, että myös kukkien varret saavat vettä. Jos uskallat riskeerata hitusen, voit tehdä kuvan kaltaisen neilikkakimpun illalla etukäteen odottamaan seuraavaa päivää. Ainakin kuvan kukkaseppele selviytyi todella hienosti yön yli raikkaan näköisenä, kun sen säilytti jääkaapissa vedellä täytetyssä kulhossa, niin että kukkien varret koskettivat vettä.

Kun Juhannus tai muut juhlat ovat ohi, ja uskallat viimein luopua kukkakruunustasi, muistathan laittaa kukat joko kompostiin tai biojätteenkeräykseen. Muista myös kerätä rautalangat talteen mahdollista tulevaisuuden käyttöä varten tai kierrättää ne metallijätteen mukana.

Teetkö perinteisesti juhannukseksi kukkaseppeleen, vai pitäydytkö mieluummin käytännöllisen sääskihatun suojissa?

-Anna

________________________________

Luitko jo?

Vertailussa 7 luonnonkosmetiikan aurinkovoidetta kasvoille

Palashampoo jättää hiukset tahmaisiksi – Apua!

Ekologiset kuukautissuojat – 5 ympäristöystävällistä vaihtoehtoa

FACEBOOK / INSTAGRAMYOUTUBE



4 thoughts on “Kaunis kukkaseppele kesän juhliin – Helppo ohje!”

  • Moikka! Haluaisin lukea postauksen geisha-sheiveristä, mutta jostain syystä linkki ohjaa aina tälle sivulle. Saisikohan ongelman kuntoon?:)

    • Apua! Näinpäs onkin.. kiitos tiedosta!
      Mä selvitän asiaa ja välissä voin laittaa sulle postauksen vaikka meilitse, niin pääset lukemaan sillä aikaa kun vielä itse ihmettelen miten asian fiksaisin 🙂

      -Anna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *