Kokemuksia mutteripannusta – vanhassa vara parempi

Kokemuksia mutteripannusta – vanhassa vara parempi

Tarina sijoittuu liki vuoden taakse, kun jäin pohdiskelemaan, että aamukahvissa on jotenkin ummehtunut sivumaku. Päätin pestä uskollisen Braunin kahvinkeittimeni: siinä keiteltiin vettä ja etikkaa, vettä ja etikkaa ja vielä pariin otteeseen vettä. Nihkuttelin vesitankin varmasti puhtaaksi kaikista kalkkitahroista. Seuraavana aamuna olin aivan varma, että no nyt on freshiä kahvia. Ja vielä mitä. Ihan yhtä tunkkaista kuin aiemminkin, vaikka olin uhrannut reilun tunnin puhdistusurakkaani. Päädyin kyselemään kaverilta kokemuksia mutteripannusta, ja kiinnostuin aiheesta.

Mietin yhä että mikähän siinä oli vikana, ja kahvinkeitin odottaa yhä kaapissa kiertoon laittamista, kun joskus saisin sen nettikirppari ilmoituksen aikaiseksi. Pohdin oliko kyse siitä, että oma makutottumukseni vain muuttui kuin taikaiskusta viikon sisällä? Vai olisiko keitin sittenkin tullut tiensä päähän ja alkanut erittämään kuuman veden vaikutuksesta jotain ihmeen muovi-aromia kahviin, mitä pidän mahdollisena, mutta epätodennäköisenä, sillä onhan kahvinkeittimen putkisto suunniteltu elintarvikekäyttöön. Tämä mysteeri omalla tavallaan vaivaa yhä, sillä olen vakuuttunut että keitin on niin puhdas kuin vaan voi olla. Ja ei, kyse ei edes ollut pavuista, jotka muuten kahviksi keiteltyinä eivät maistuneet mitenkään erikoisemmilta.- Joka tapauksessa, näiden tapahtumien jälkeen intoonnuin pohtimaan mitä oikeastaan kaipaan kahvinkeittimeltä.

5 toivettani kahvinkeittimelle

  1. Hyvää kahvia, tietenkin
  2. Ei mielellään olisi kauheasti muoviosia joista tarvitsisi olla huolissaan
  3. Mielellään ei lasista, hajotan sellaisen kuitenkin vahingossa aamu-unisena kolistellen
  4. Ei mielellään vaatisi kahvin valmistusprosessin aikana mitään yli-inhimillisiä kykyjä baristana
  5. Ei veisi hirvittävän paljon tilaa keittiön tasolla

Valinta päätyi ystävän suosituksesta Bialettin Moka Express mutteripannuun, johon mahtuu pari mukillista kahvia ja olen ollut yllättävänkin tyytyväinen. Keitin on muovista kahvaa ja silikonitiivistettä lukuunottamatta terästä, jonka lisäksi sen käyttäminen on nopeaa ja helppoa, ja sen putsaamiseen menee vähemmän aikaa kuin perusmallisen entisen Braunin kannun, keitin osien sekä kestosuodattimen puhdistukseen. Myöskin kahvinkeitin on huomattavan paljon pienikokoisempi kuin iso muovimöhkäle, joten keittiöön jää enemmän tilaa tasoille ja kaappeihin. Noin vuoden käytön jälkeen olen pohtinut, että pitäisiköhän tiiviste vaihtaa. Toistaiseksi se tosin toimii vielä, joten sen vaihtamiseen taidan palata vasta kun se tulee vielä ajankohtaisemmaksi.

Kuvittelin aina että ihme kahvivenkulat olisivat jotenkin erityisen hankalia käyttää, mutta yllätyin mutteripannun helppoudesta: Täytä alasäiliö nuppiin asti vedellä, laita suodattimeen haluttu määrä kahvia, ruuvaa kiinni ja heitä hellalle.  Sitten se päästää ihme porinan kun kahvi on valmista. Tadaa! (Tai oikeammin ilmaistuna mutteripannukielellä “blrblblrblrkrrhblrblrhkhhh!”)

Koko sukua ei sukujuhlissa ainakaan oman pannuni kokoisella vehkeellä kestitä, mutta realistisesti harvemmin minulla kuitenkaan on kylässä enempää kuin kahta vierasta kerrallaan, joten syntyvän kahvin määrällä ei ole niin suurta merkitystä, kunhan sitä on tarpeeksi omiin arkiaamuihini. Tietenkin jos tapaa emännöidä isompia kahvikekkereitä useammin, kannattaa joko investoida suurempaan mutteripannuun, tai kehitellä ihan erilaisia ratkaisuja.

Pieni voitto sarjassa kodin tarvikkeiden vaihtaminen muovisista nextimmälle levelille. Tosin yhä vanha erikoista makua uuttava kahvinkeitin istuu kaapissa odottamassa mitä sille kannattaisi tehdä. Ehkä sekin selviää ajallaan ja seuraavan kaappien minimointiurakan yhteydessä jaksan googlata mitä tuolle voisi tehdä ja uskaltaako sitä myydä tai antaa kenellekkään, vai onkohan se sittenkin tiensä päässä. Mutta se on myöhäisemmän ajankohdan ongelma.

Miten teillä keitetään kahvit?

-Anna 

________________________

Luitko jo?

Rehellistä kasvisruokaa Tallinnassa

Paakari, muoviton leipämaakari

 

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN



1 thought on “Kokemuksia mutteripannusta – vanhassa vara parempi”

  • Olen pohtinut mutteripannua sillä vahva kahvi tarvitsee vähemmän juomista kuin nykyinen keitin kahvi. Mutteripannulla tulee yllättävän hyvää kahvia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *