Farmageddon halvan lihan todellinen hinta – kirja-arvostelu

Liha on halpaa, ja se on ongelma. Tähän aiheeseen paneudutaan Philip Lymberyn ja Isable Oakeshotin kirjassa Farmageddon -Halvan lihan todellinen hinta (Into kustannus 2018), ja alkuun on pakko sanoa, että opus oli ehdottomasti yksi parhaista viime syksynä lukemistani kirjoista.

Kirja on jaettu lukuihin jotka perustuvat Philip Lymberyn matkoihin ympäri maailmaa tuotantoeläinten sekä ekosysteemin hyvinvointiin liittyen. Kirjassa vieraillaan ainakin Britanniassa, Kaliforniassa, Yhdysvaltain Etelävaltioissa, Argentiinassa, Ranskassa, Meksikossa, Perussa ja vaikka missä muualla. Jokaisessa paikassa Lymbery kertoo kohtaamistaan ihmisistä, tehomaatalouden vaikutuksesta heidän arkielämäänsä, sekä taustoittaa miten tilanteeseen on päädytty ja antaa rakentavia ideoita siitä miten tilanteita voisi parantaa, sillä vaikka useissa paikoissa on hankalaa, liian myöhäistä ei kuitenkaan vielä ole. Kirjassa itseäni erityisesti miellytti se, että kyse ei nimestä huolimatta ole mistään kiihkoilevasta “Nyt ryhdyt muuten sinäkin vegaaniksi ja maapallo pelastuu, muuten olet paha ihminen” tyyppisestä moralisoinnista, vaan rationaalisesti rakennetuista tieteeseen ja tilastoihin perustuvista syy-seuraus suhteista luonnon ja ihmisen toiminan välillä.

Farmageddon oli itselleni jotenkin yllättävä kurkkaus ympäri maailmaa. En rehellisesti ole aiemmin ole ollut erityisen huolestunut oikein muusta kuin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä, sekä tuotantoeläinten oloista, mutta kirja avasi silmäni myöskin paikallisten ihmisten elinolojen köyhtymisen ja elämän vaikeutumisen kannalta.

“..tehotuotannosta seuraa ruoan laadun laskemista, jolloin ruoan ravintoaineiden määrä suhteessa saatuihin kaloreihin laskee, joka puolestaan aiheuttaa terveysongelmia”

Kirjassa käsitellään muiden muassa mehiläiskatoa, useiden eri lintulajien häviämistä, maaperän hedelmällisyyden köyhtymistä, ja monia muita tehomaatalouden konkreettisia lieveilmiöitä. Kirjassa argumentoidaan vahvasti perinteisen vuoroviljelyn puolesta, jolloin maaperä saa levätä kun siinä kasvatetaan jaksoittain eri kasveja jotka tarvitsevat eri ravintoaineita. Tämän lisäksi suuri kritisoinnin aihe on, että Etelä-Amerikassa hakataan sademetsiä, jotta niiden alalla voitaisiin kasvattaa rehua joka sitten laivataan Yhdysvaltoihin sekä Eurooppaan, jotta voimme syöttää sen eläimille, kun voisimme myöskin laskennallisesti ainakin Lymberyn mukaan myös antaa eläinten laiduntaa ulkona ilmaiseksi tuhoamatta sademetsää ja aiheuttamatta rahdin aiheuttamia päästöjä mikäli eläinten tuotantotilat olisivat järkevän kokoisia eivätkä “Ameriikan-mallia” jossa kaikki on vähän suurempaa.

Koska lihan tuotantoa tuetaan valtioden toimesta voimakkaastikin, lihan hinta pysyy alhaisena, kysyntä korkealla ja tärkeintä on saada ripeästi makkaraa ja nugetteja putkeen. Yksi kiinnostava luku tähän liittyen paneutui ruoan ja terveyden suhteeseen, kuinka tehotuotannosta seuraa ruoan laadun laskemista, jolloin ruoan ravintoaineiden määrä suhteessa saatuihin kaloreihin laskee, joka puolestaan aiheuttaa terveysongelmia ihmisille joiden on kuitenkin pakko syödä ruokaa.

Yksi suurimmista tehomaatalouteen liittyvistä ongelmista ilmaston muutoksen näkökulmasta on, että se on toki todella tehokasta, paitsi että ei energiatehokasta. Raskaiden koneiden sekä lannoitteiden, polttoaineiden sun muiden lopputuotteiden saamiseen tarvitaan hurjasti öljyä, joka on ollut kallistumaan päin viime aikoina, joten myös tuottajille kannattavuuden näkökulmasta luonnonmukaisempiin menetelmiin siirtyminen tulevaisuudessa saattaisi olla sekä tuotantokustannuksia ajatellen edullisempi ratkaisu, sekä tietenkin myös hellempi ratkaisu eläimille sekä luonnolle, ja muutenkin tällä tavoin tuotettua ruokaa syövien ihmisten terveydelle.

Kirja on mielenkiintoinen tarina tieteellisesti todistettavasta omiin muroihin kusemisesta, joskin sitten on tietenkin oma asiansa, kuinka moni Lymberyn ratkaisuehdotuksista olisi todella toteutuskelpoisia. Vaikka suuri osa ratkaisuista ovatkin ainakin tällä hetkellä olosuhteiden ajamina aika trendikkäitä, kuten lähiruoan suosiminen, lihan syönnin vähentäminen, luomun suosiminen, sekä ruoan itse kasvattaminen tai vaikkapa omien kanojen pitäminen. Toisaalta kirjan lopussa on myöskin yhteenveto liittyen siihen mitä kuluttaja itse voi tehdä ollakseen osa ratkaisua, ja uskon että pitkästä listasta löytyy jokaiselle jotakin mikä olisi mahdollista toteuttaa omassa arjessa, vaikka ei aivan valtavaa täyskäännöstä tekisikään. Hiljaa hyvä tulee. Parempi jonkin verran tasaisesti pitkällä aikavälillä, kuin kuukauden hurahdus jonka jälkeen lyödään hanskat naulaan.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kenelle tahansa olit, sitten kiinnostunut ympäristöasioista, eläinten hyvinvoinnista, tai vaikka vaan yleisesti suuriin yrityksiin liittyvistä poliittisista linkeistä ja lobbauksesta. Mikäli kirjan lukemisen jälkeen (tai miksei sitä ennenkin) luomutuotanto kiinnostaa entistä enemmän, kannattaa käydä kurkkaamassa myös aiempi blogipostaus luomuruoasta.

Vinkkaa postauksen kommenteissa oma suosikkikirjasi aihepiiriin liittyen, tai jos olet lukenut kirjan niin kerro mielipiteesi kommenttikentässä 🙂

-Anna  

____________________

Luitko jo?

Hetkinen – kirjallakin on hiilijalanjälki?

Lähiseutumatkailu on aliarvostettua