Sokerittomuus ja vähäsokerisuus on kova juttu. Viimeisen sadan vuoden aikana olemme syöneet huikeita määriä sokeria aikaisempaan verrattuna, helposta saatavuudesta johtuen. Sitten siitä roisista sokerin saannista on seurannut kansanterveydellisiä ongelmia: ylipainoa, sydäntauteja, diabetesta ja vaikka mitä muuta. Mutta tähän kaikkeenhan on ratkaisu! Miten olisi jos suuren yleisön rakastamista makeista tuotteista saataisiin makeita, mutta ilman niitä sairastuttavia liikakaloreita? Olisi melkein Nobel-palkinnon arvoinen keksintö! -Ja tämä keksintöhän tehtiin vuonna 1965. Aspartaami, tämä kansanterveysongelmien ratkaisun hopealuoti mukavuudenhalusta tinkimättä ei ole kuitenkaan aivan täysin ongelmaton.
Omia kokemuksiani aspartaamista
Aspartaami, hauska tutustua. Lapsuuden kodissamme meillä oli tiukka seula siitä, että aspartaamia tai muitakaan keinotekoisia makeutusaineita ei xylitol-purukumia lukuunottamatta talouteen ostettu. -No, kielletty hedelmä tietenkin houkutti, ja omilleni muutettuani kutakuinkin elin dieettikolalla ja pussinuudeleilla (ah, nuo syntiset ilot). Miten uskomattomalta tuntui että limonadia voi juoda kuin vettä, eikä se aiheuta sokerin seurauksena kariesta, eikä tarvitse harmitella nestemäisiä kaloreita. No, eihän sitä iloa tietenkään pitkään jatkunut. Ei mennyt kuin pari vuotta, kun havaitsin että ruoansulatukseni ei enää suostunut tekemään yhteistyötä aspartaamin kanssa, vaan siinä sitten ihmeteltiin mistä nämä infernaaliset vatsavaivat johtuvat. Olin jo varailemassa lääkäriaikaa, meiningillä “hei, mä oon rikki” kun jätin puolivahingossa keinotekoisesti makeutetut juomat pois ruokavaliostani. -Ja kappas kummaa, ongelma katosi siltä osin kuin tuhka tuuleen. Toisilla vatsa kestää paremmin kuin toisilla, ja meillä on kaikilla hiukan uniikki ruoansulatus. Ainakin itselläni tuo voimakas kipuilu ja muu oireilu pisti keinotekoisten makeutusaineiden kanssa hommailulle täyden stopin.
Tämänhetkisessä kotimaassani Virossa dieettikolaa lukuunottamatta kevyttuotteet eivät ole toistaiseksi oikein lyöneet läpi, joten vertailevaa tutkimustani varten jouduin odottelemaan seuraavaa Suomi-reissuani jolloin pääsin tutustumaan tarkemmin paikallisen supermarketin valikoimissa oleviin kevytjuomiin ja niiden sisällysluetteloihin. Tutkiskelin useampaa eri tuotetta, kotimaista, ulkomaista, suurta brändiä, suuren brändin kilpailijaa ja sitten vielä kauppaketjun omaa tuotesarjaa ja kaikkia light-juomia, jotka vain juomakäytävällä nenäni eteen osuivat. Sinällään ei tullut yllätyksenä, että ensisijaisena makeutusaineena näissä kaikissa tuotteissa toimi aspartaami ja hyvänä kakkosena tuli asesulfaami K.
Miten ja milloin aspartaami keksittiin?
Vuonna 1965 firmassa G.D. Searle, kaveri nimeltään James L. Schlatter yritti luoda lääkettä vatsahaavaan, ja vahingossa sotki sormensa lääkkeen välituotteseen, huomaten vatsahaavalääkkeen välituotteen häkellyttävän makean maun yrittäessään nuolaista sormeaan kääntääkseen sivua. Tämän jälkeen heppu nimeltään Torunn Garin osallistui tämän välituotteen, eli aspartaamin, kehitystyöhön keinotekoiseksi makeutusaineeksi.
Vuonna 1975 jenkkien FDA, eli Ruoka- ja lääketurvallisuusvirasto analysoi 11 G.D. Searlen lähettämää tutkimusta aspartaamista, ja totesi että firman tutkimuksen teon toiminnassa ja käytännöissä oli puutteita, ja pyrki todentamaan valmistajayrityksen tekemiä tutkimuksia tuotteesta. Vuonna 1979 sitten amerikkalainen Ruokaturvallisuuden ja sovelletun ravitsemuksen keskus (CFSAN) totesi, että vaikka tutkimuksissa oli virheitä, ne olivat aika pieniä eivätkä vaikuttaneet lopputuloksiin, joten tutkimuksia voitaisiin käyttää todisteena tuotteen turvallisuudesta.
Vuonna 1980 FDA kokosi komitean riippumattomia tutkijoita analysoimaan aspartaamin ja aivosyövän yhteyttä. Komitea totesi, että aivosyöpää aspartaami ei kyllä aiheuta. Se ei kuitenkaan suositellut tuotteen hyväksymistä kuluttajakäyttöön, johtuen useista tutkimuksissa epäselviksi jääneistä kysymyksistä liittyen labrarottien syöpätapauksiin. Näistä kahdesta hylkäyksestä huolimatta, FDA lopulta hyväksyi aspartaamin ensin kuivatuotteissa käytettäväksi vuonna 1983, sitten leivonnaisissa, makeisissa, ja hiilihapotetuissa sekä muissa juomissa käytettäväksi vuonna 1993 ja lopulta positi kaikki aspartaamin käytön rajoitukset vuonna 1996.
Useat EU maat hyväksyivät aspartaamin käytön 1980-luvulla. Koko EU:n laajuinen hyväksyntä makeutusaineelle saatiin vuonna 1994. Tämän jälkeen EU komission kasaama tieteellinen komitea on vielä kerran hyväksynyt aineen vuonna 2002. Myöskin, vuonna 2006 Euroopan ruokaturvallisuusvirasto totesi, että tutkimusten valossa esitetty päivittäinen saantisuositus oli sopivan suuruinen.
Vuonna 1985 monelle RoundUp torjunta-aineesta ja GMO-soijasta tuttu firma Monsanto osti aspartaamin keksineen yrityksen G.D. Searlen, ja perusti aspartaamiin keskittyneen tytäryhtiön nimeltä NutraSweet, joka on yhä yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista makeutusainebrändeistä. Vuonna 2000 Monsanto myi Nutrasweet yhtiön eteenpäin.
Aspartaamin eurooppalainen patentti umpeutui vuonna 1987 ja Yhdysvaltojen patentti puolestaan vuonna 1992. Tämän jälkeen alalle on tullut luonnollisesti monia kilpailevia yrityksiä.
Aspartaami osana arkea
Euroopan ruokaturvallisuusviraston antama päivittäinen saantisuositus aspartaamille on 40 milligrammaa kehon painokiloa kohden. Yhdsyvaltain FDAn päivittäinen saantisuositus on 50 milligrammaa päivässä painokiloa kohden. -Eri alueilla saantisuositukset eroavat toisistaan, vaikka molempien suositusten pohjana käytetty tieteellinen tutkimusaineisto on täsmälleen sama, mikä on tietenkin näin maallikon näkökulmasta varsin kiintoisaa.
Ainoat ihmiset joille aspartaami on itsessään luokiteltu suoraan vaaralliseksi, ovat fenyyliketonuria nimisestä geenivirheestä kärsivät henkilöt, joille fenyylialaniini on vahingollista, jonka vuoksi pakkauksiin merkitään aina “sisältää fenyylialaniinin lähteen”. Muut kykenevät käsittelemään kyseistä aspartaamin hajoamistuotetta aivan normaalisti ruoansulatuksessaan, eikä fenyylialaniini ole vaarallista mikäli ruoansulatuksesi toimii kutakuinkin normaalisti.
Aspartaamin tunnistaa myöskin e-koodista E951.
Aspartaamin mahdollisia haittavaikutuksia
Kohonnut diabetesriski
On tutkittu, että makeutusaineilla olisi yhteyttä diabeteksen kohonneeseen riskiin. Israelilaisen tutkimuksen mukaan makeutusaineet muuttavat suoliston bakteeristoa. Tutkimuksessa verrattiin hiiriä joille juotettiin 11 viikon ajan joko vettä, sokerivettä tai aspartaamilla makeutettua vettä. Kävi ilmi, että makeutusainevettä saaneiden hiirien verensokeri teki huomattavasti korkeamman piikin ylöspäin kuin verrokkihiirien, kun kaikille hiirille viimein annettiin sokeria kokeen päätteeksi reaktion mittausta varten. Tutkimuksen seuraava vaihe toteutettiin vajaan 400 ihmisen kyselytutkimuksella, jossa kävi ilmi, että ihmisillä jotka käyttivät paljon makeutusaineita, oli mitattavissa myös muita korkeammat verensokeriarvot. Tutkimus viimeisteltiin vielä sillä, että seitsemälle vapaaehtoiselle jotka eivät normaalisti käyttäneet makeutusaineita, annettiin viikon verran makeutusainetta. -Lopputuloksena koehenkilöistä neljän kyky käsitellä sokeria heikkeni tutkimusviikon aikana, jonka lisäksi heidän suolistojensa bakteeritasapaino muuttui merkittävästi. Tämän lisäksi eri tutkimuksessa havaittiin myös, että runsas ja jatkuva makeutusaineiden käyttö häiritsee ihmisen rasvaaineenvaihduntaa, siten aiheuttaen kohonneen todennäköisyyden kerryttää ylipainoa ja sen seurauksena nostaa riskiä sairastua erilaisiin kansantauteihin.
Mahdollinen kohonnut masennusriski
On myöskin tutkittu, että kevytjuomilla saattaisi olla yhteyttä jopa masennukseen. Terveille aikuisille annettiin päivässä 25mg per painokilo aspartaamia, ja tutkittiin sen vaikutuksia koehenkilöiden hermostoon. Työmuistiin aspartaamilla ei ollut vaikutusta. Kuitenkin koehenkilöt muuttuivat ärtyisämmiksi, raportoivat enemmän masentuneisuutta, ja he suoriutuivat tilan hahmottamista vaativissa testeissä huonommin kuin verratessa vähäaspartaamista ruokavaliota noudattaneeseen verrokkiryhmään. Tutkimuksessa huomionarvoista oli erityisesti se, että koehenkilöillä näitä sivuvaikutuksia aiheuttava määrä aspartaamia oli huomattavasti pienempi kuin terveysviranomaisten asettama päivittäinen saantisuositus, joka Yhdysvalloissa on 50mg per painokilo päivässä ja EUssa 40mg per painokilo päivässä. Vertaisarvioitu tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.
IBS-oireet
Aspartaami voi myöskin pahentaa IBS-oireita, tutkittiin Oregonin yliopistossa Portlandissa. Tutkimuksessa fibromyalgiasta ja IBS-oireista kärsivien ruokavalioista karsittiin natriumglutamaatti ja aspartaami. 4 viikon jälkeen 37 tukimukseen osallistujasta 84% raportoi, että yli 30% heidän oireistaan oli poistunut. Tämä on ainoa konkreettinen sivuvaikutus josta koen itse kärsineeni. Olisi omalla tavallaan ollut kiva tietää jo huomattavasti aiemmin, että aspartaami voi olla omalle keholleni ongelmallinen käsiteltävä, jolloin olisin voinut välttää kuukausien tuskailun kivuliaiden vatsaongelmien kanssa.
Potentiallinen karsinogeeni
Italiassa vuonna 2014 tehdyn vertailevan tutkimuksen mukaan aspartaamin vaikutus syöpäriskiin olisi arvioitava täysin uudelleen ja siten sen elintarviketurvallisuus, sillä terveysviranomaisten tekemät turvallisuusarviot perustuvat pääosin G.D. Searlen 1970 luvulla tekemiin tutkimuksiin hiirillä ja rotilla, jotka yhdysvaltalainen FDA hylkäsikin jo kerran epäluotettavina. Viimeaikaisten tulosten valossa hiirillä ja rotilla on saatu viitteitä karsinogeenisestä potentiaalista elinikäisen kulutuksen seurauksena. -Nyt puhutaan tietenkin karsinogeenisestä potentiaalista, eli kuten muidenkin maailman kemikaalien kanssa. Logiikka on sama kuin tupakoinnissa. Tutkimus ei väitä että 100% tupakoitsijoista sairastuu keuhkosyöpään, mutta tupakoitsijoiden keuhkosyövän riski on silti huomattavasti muuta väestöä suurempi. Toisin sanoen tutkimus ei väitä että aspartaami olisi kaikkien maailman syöpien taustalla, mutta kohonnut syöpäriski on olemassa.
***
Oma suhteeni kalorittomiin makeutusaineisiin on vähän sellainen “vau olisi kyllä mahtava”, jos niissä ei olisi sivuvaikutuksia ja mahdollisia riskejä. Kukin arvioi oman riskinottohalunsa itse, toisille tuote sopii ja toisille ei. En nyt lähtisi suoraan demonisoimaan kyseistä ainetta, mutta kuten monien keinotekoisten lisäaineiden kanssa, jälleen kerran oma harkinta on paikallaan. Huomioiden ylle linkkaamieni ja auki selittämieni tukimusten määrän, terve skeptisyys aspartaamia kohtaan ei ole ihan pelkkää “huuhaata, uskomushoitojen tyrkyttämistä ja terveysvirastojen toimintaan liittyvää foliohattuista salaliittoteoriointia”.
Miten itse suhtaudut aspartaamiin ja muihin keinotekoisiin makeutusaineisiin?
-Anna
_______________________
Luitko jo?
Hyvä hyvä!!!
Kiitos 🙂
Mielenkiintoinen, herätti ajatuksia.
Asiallinen haltuunotto kyseiseen aiheeseen. Vakavasti otettua ilmaisua.
Kiva blogikirjoitus keskustelua herättävästä molekyylistä. Aspartaamista on hyvä muistaa, että se hajoaa suolistossa todella nopeasti kahdeksi aminohapoksi: fenyylialaniiniksi ja asparagiinihapoksi, sekä metanoliksi. Näistä ainut, jolla on haittavaikutuksia (PKU:a sairastamattomalle ihmiselle) on metanoli ja sen mukaan turvallisen saannin ylärajat on määritelty.
Tieteellisiä tutkimuksia lukiessa pitää muistaa, ettei yksittäiselle tutkimukselle kannata asettaa suurta arvoa, vaan aiheen kokonaisnäyttö ratkaisee. Siksi aiheesta kannattaa mielummin etsiä meta-analyysejä ja koontiartikkeleita. Esimerkiksi tässä on yksi koontiartikkeli, jossa käsitellään aspartaamin yhteyttä diabetekseen ja ylipainoon: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/m/pubmed/28394643/#fft
Ekana täytyy todeta, että tykkään ihan sikana sun nimimerkistä; Moikka, Elintarviketeollisuuden kätyri!
Olen kanssasi aivan samaa mieltä tuosta tutkimusten tulkinnasta, ja siitä että tieteellisten tutkimusten kanssa on helppoa lukea kuin piru Raamattua, kuten itse postauksessa teen, ja tarkoituksellisesti ohittaa suurempi kokonaiskuva.
Syyni sille, että valikoin kyseisen tyyppisiä yksittäisiä tutkimuksia on, että vaikka kyse on pienistä osatekijöistä, ne auttavat rikkomaan useista elintarvikkeiden lisäaineista, tässä tapauksessa aspartaamista usein helposti syntyvää ruusuista kuvaa, joka menee hiukan ajatuksella “No, se on laillisesti hyväksytty, eli se on turvallista”. Keskimääräinen kuluttaja ei ole niin viitseliäs, että jaksaisi lukea tuhatta vertailevaa tutkimusta jokaisesta lisä-aineesta ennen ostopäätöksen tekemistä, ja sen vuoksi keskimääräinen kuluttaja luottaa elintarviketurvallisuusvirastojen luomaan turvaverkkoon. Sitten kun oma ruoansulatus ei toimikaan sen tilastollisen keskimääräisyyden perusteella, sitä päätyy joko kuvittelemaan olevansa luulosairas, tai jää fiilis “miten tämä aine voi olla luvallinen, jos se aiheutti minulle näin paljon vahinkoa? Eikö järjestelmä suojelekaan minua?”koska tietenkin meidän kaikkien elämä pyörii pääosin sen oman navan ympärillä.
Lähestymistapani johtuu siitä, että usein tutkimuksia luetaan jopa liiankin paljon tilastolliset keskiarvot etusijalla, jolloin tietyt tulokset joita saadaan harvemmin kuin sitä keskimääristä päälinjaa, leimataan suoraan tilastollisesti merkityksettömiksi. Keskiarvon perusteella toimiminen on tietenkin ihan fiksua esim. kansanterveydestä ja aika monesta muustakin asiasta puhuttaessa, eikä ole mitään järkeä rummutella maailman lopun rumpuja jos vain yksi sadasta saa sivuoireita, mutta muut kykenevät kuluttamaan tuotetta X ilman sen suurempia vaikutuksia. Tässä kuitenkin unohdetaan se, että se tilastollinen X% ihmisiä jotka sivuvaikutuksia saavat, ovat yhä olemassa, mutta koska ongelma ei ole tarpeeksi “vakava”, siihen ei viitsitä puuttua, koska virastoilla on rajalliset resurssit ja parempaakin tekemistä nk. “oikeasti vaarallisten” aineiden ja tuotteiden kanssa.
Tällä siis oikeastaan pyrin selittelemään omaa suhtautumistapaani aiheeseen: Mielelläni välttelen riskejä ja potentiaalisia ongelmia silloin kun se on mahdollista ja mukavuudenhaluiselle ihmiselle kohtuullisen helppoa, vaikka välteltävä potentiaalinen riski olisi tilastollisesti säälittävän pienikin, sillä en voi koskaan etukäteen kokeilematta tietää kuulunko siihen tilastollisesti merkityksettömään X määrään prosentteja. -Koska uskon että terveyteni on yksi tärkeimmistä ja suurimmista asioista elämässäni johon kykenen itse valinnoillani vaikuttamaan, ja harva asia on henkilökohtaisellaa elämän prioriteettilistallani yhtä korkealla kuin terveys, hyvinvointi ja toimintakyvyn ylläpitäminen.
Eli kyseessä on jopa ironinen yhdistelmä skeptistä pahinta skenaariota pelkäävää luolamieslogiikkaa perusteltuna omaan agendaani sopivalla tieteellisellä tutkimuksella, siinä suhteessa olet aivan oikeassa.
Kiitos ajatuksia herättävästä ja fiksusti perustellusta kommentista!
Tosi hyvä aihe ottaa esille! Tuntuu, että moni nykypäivänä ajattelee makeutusaineiden olevan oikotie onneen. Itse syön ennemmin sokerin sokerina, kuin päästän noita myrkkyjä kehooni 🙂
Vanhassa vara parempi:)
Olen jättänyt sokerin kahvista. Teen itse mehuja ja ne on sokerittomina parhaita.
Juon teetä jossa on sokeria ja limuja joissa on normi sokeri. En hyväksy aspartaamia tai muitakaan makeutusaineita syystä että ne on teollisesti tuotettuja ne eivät ole luonnonvaraisia.
Sokeri nykymittapuulla käytettynä on liiallista joten eikö olisi ihan vain yksinkertaista lopettaa sokerin käyttö. Kokeilisi kuinka terveys kohenee parissa vuodessa.
Luulen että tämän jälkeen suhtautuu toisin sokerista käytävään keskusteluun.
Nykyään ihmisten pahe on ahneus jota ympäristö tuputtaa. Kaikkia kannustetaan syömään ja samalla säätämään kakkua=ihan mahdoton yhtälö
Thän muuten sopii ihan älyttömän hyvin tuo ilmaisu “kakkua ei voi syödä ja säästää”, sillä makeutusaineethan tähtäävät juuri siihen että valintaa ei tarvitsisi tehdä, vaan kaiken voisi saada.
Itsekin kallistun enemmän normaalin sokerin käytn kannalle, sillä se on kuitenkin luonnosta peräisin, oli sitten kuinka valkaistua tahansa. Tosin sitten sokerinkin kanssa tulee väittely “no mutta mitenkäs inverttisokeri, tai glukoosi-fruktoosisiirappi?”, joiden käyttöä elintarvikkeiden valmistuksessa en taas katso erityisen hyvällä. -Fiksuin ratkaisu olisi varmastikin juuri syödä ihan aitoa luonnollista raaka-ainetta sokeria, mutta samalla pitää jäitä hatussa senkin kuluttamisen kanssa.
Tiesittekö että aspartaami sopii oikein hyvin muurahaisten tappamiseen. On kuulemma niille kunnon hermomyrkkyä.
Olen lukenut tuosta aihetta selvitellessäni, mutta ilmeisimmin kyseessä vaikutti olevan erääseen 2000-luvun lokakampanjaan liittynyt “fake news”, joka oli enemmänkin aspartaami-skeptikkojen ylilyönti syyttämällä kaikki maailman ongelmat aspartaamin syyksi. Todellisuudessa ilmeisesti muurahaiset eivät lopulta juuri välittäneet aiheesta tehtyjen lukemieni tutkimusten mukaan aspartaamista puoleen eikä toiseen, vaikkakin Fb-ryhmissä välillä lukee kuinka kokemusasiantuntija Pirkko Pihtijoelta on tappanut muurahaisia aspartaamilla vuodesta 1994.
-Tosin se, että aine on muurahaisille yhdentekevää, ei muuta sitä, että keskivertokuluttajan kannattaa silti olla tarkkana ruokakaupassa mikäli haluaa minimoida terveysriskinsä.