Viskoosi on puusta valmistettu muuntokuitutekstiili, joka mielletään usein automaattisesti ekologiseksi valinnaksi. Yleisiä viskoosin raaka-aineina käytettäviä puita ovat koivut, kuuset, bambu, sekä eukalyptus. Vaikka viskoosi valmistetaan puusta, se ei ole luonnonkuitu tai luonnonmateriaali, sillä voimakkaan prosessoinnin lopputuloksena se käyttäytyy lähinnä keinokuidun tavoin. Puukuidusta syntyy tekstiiliä monivaiheisen viskoosiprosessin kautta.

Noin 84% maailmassa valmistetusta viskoosista on peräisin Kiinasta, Indonesiasta ja Intiasta. Viskoosi ja muut selluloosapohjaiset tekstiilit ovat maailman kolmanneksi kulutetuimpia tekstiilejä, ja niitä enemmän kulutetaan vain puuvillaa ja polyesteriä.

Mitä viskoosi on?

Viskoosi tunnetaan useilla nimillä. Viskoosia kutsutaan myös rayoniksi, sillaksi, säteriksi, ja tekosilkiksi. Kutsumanimi riippuu lähinnä maasta ja ajankohdasta. Esimerkiksi vanhoissa kotimaassa tuotetuissa vaatteissa pesulapussa saattaa lukea säteri, siinä missä vaikkapa Yhdysvalloista hankitussa vaatteessa materiaalin nimi saattaakin olla rayon.

Viskoosi on puukuidusta, eli selluloosasta valmistettava biohajoava muuntokuitu. Miksi viskoosi ei ole luonnonkuitu? Luonnonkuitu on kuitu, joka on hyödynnettävissä tekstiiliksi kutakuinkin sellaisenaan, ilman kemiallista käsittelyä kuidun muodostamiseksi. Esimerkiksi villasta, hampusta, pellavasta, silkistä ja puuvillasta voi kehrätä lankaa sellaisenaan.

Viskoosin tapauksessa ensin puusta jalostetaan selluloosaa, jonka jälkeen hivenen monimutkaisen kemiallisen jatkojalostuksen, viskoosiprosessin kautta selluloosa jalostetaan viskoosikuiduksi. Viskoosi ei siis kuitenkaan ole polyesterin kaltainen keinokuitu, eli toisin sanoen, viskoosi ei ole muovia. Kyseessä ei kuitenkaan ole suoraan luonnosta saatava kuitu, joten tämän vuoksi se kuuluu puolisynteettisten muuntokuitujen luokkaan.

Viskoosi muistuttaa ominaisuuksiltaan todella paljon puuvillasta valmistettua kangasta, ja se sopii niin t-paitoihin kuin paitapuseroihinkin. Tekstiilinä viskoosi on kankaan paksuudesta riippuen melko jämäkkää, ja venyvyyden saavuttamiseksi sitä sekoitetaan usein muiden materiaalien kanssa. Se eroaa puuvillasta siinä mielessä, että se on jonkin verran puuvillaa tulenarempi tekstiili. Viskoosi on puuvillaa huomattavasti rypistymisherkempi kangas, ja tämä taipumus korostuu erityisesti tekstiilin kostuessa, esim. ilmankosteuden, hikoilun, tai sään johdosta.

Viskoosi on biohajoava kuitu, joskin sen ongelmana on, että mikäli tekstiili on valmistettu kuitusekoitteesta (esim polyesteri-viskoosi sekoite) tai jos tekstiiliä on käynyt läpi voimakkaan kemiallisen käsittelyn (esim. värjäys, tietyt tekstiilin viimeistelyaineet), biohajoavuus saattaa kärsiä. Eli viskoosinen vaate ei ole automaattisesti biohajoava, vaikka periaatteessa käsittelemätön viskoosikuitu sitä onkin.

Mitä ongelmia viskoosin tuotantoon liittyy?

1. Vesistöjen ja maaperän ekosysteemit viskoosin tuotannossa

Koivuparru ei taivu paitakankaaksi ilman voimakasta kemiallista käsittelyä. Perusmallisen viskoosin tuotanto kuluttaa huomattavia määriä vettä valmistuksen jokaisessa vaiheessa, puun tuotannossa, sellun tuotannossa ja tekstiilin valmistuksessa. Tämän lisäksi viskoosin valmistuksessa käytetään useita voimakkaita kemikaaleja, kuten esimerkiksi räjähdysherkkää ja myrkyllistä rikkihiiltä. Viskoosin valmistukseen käytetyistä kemikaaleista vain osa voidaan kierrättää, eikä kyse ole suljetusta prosessista. Riskinä vaarallisimpien kemikaalien kanssa on, että ne dumpataan korkean riskin maissa jokiin ja vesistöihin jätteenkäsittelykustannusten välttämiseksi tai puutteellisen jätteenkäsittelyinfrastruktuurin vuoksi.

Ei varmaankaan ole yllätys, että voimakkaat teollisuuskemikaalit aiheuttavat tuhoa vesistöihin joutuessaan. Voimakkaat kemikaalit tappavat tai vahingoittavat vesieliöitä, jonka lisäksi vesi usein ei sovellu enää alueen asukkaiden juoma- tai talosuvedeksi, jonka lisäksi myrkylliseksi muuttuneella vedellä voi olla negatiivisia vaikutuksia jos niitä käytetään esimerkiksi peltojen kasteluun. Luontoon joutuessaan kyseinen kemikaali on siis haitallinen niin ympäröivälle luonnolle kuin alueen asukkaillekin.

Usein viskoosia valmistetaan muotiteollisuuden tarpeisiin siellä missä valmistus on edullisinta, eikä tehtaan jätteenkäsittelyyn välttämättä panosteta asiaankuuluvalla vakavuudella resurssien puutteesta johtuen. Rikkihiili ei ole kierrätyskelpoinen kemikaali, joten sen oikea loppusijoituspaikka olisi vaarallisen jätteen keräys. Viskoosia voidaan valmistaa vastuullisemmin huolehtimalla asianmukaisesta jätehuollosta. Usein mikäli tekstiili on valmistettu luontoa kunnioittaen, valmistaja joko kertoo siitä verkkosivuillaan, vastuullisuusraportissaan, tai viimeistään kuluttajan tiedustellessa aiheesta.

2. Viskoosin tuotannon eettisyys

Viskoosin valmistuksessa käytetty rikkihiili voi aiheuttaa kemikaalille jatkuvasti altistuville tekstiilityöntekijöille lyhytkestoisia silmä- ja hengitystieärsytystä, sekä vakavampia keskushermostovaurioita, jonka lisäksi rikkihiili on luokiteltu EU-alueella hedelmällisyyttä mahdollisesti vahingoittavaksi ja sikiöille haitalliseksi kemikaaliksi. Joissain tutkimuksissa on todettu myös korrelaatiota tekstiilialan työntekijäöiden rikkihiilialtistuksen sekä sydänsairauksien välillä. Altistuksen riski ei rajoitu ainoastaan tekstiilityöntekijöihin, vaan huonommin ympäristöturvallisuudeltaan suunnitellun tehtaan lähialueiden asukkaat voivat myös kärsiä samoista ongelmista. Valmiista tekstiilistä rikkihiiltä ei enää löydy.

Suurin ongelma viskoosin valmistuksessa ei ole välttämättä rikkihiilen käyttö, vaan se millaisissa oloissa ja millaisella suojavarustuksella kemikaalia käytetään. Etenkin pikamuoti valmistetaan usein oloissa joissa työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen ei ole kustannus- tai infrastruktuurisyistä kiinnitetty erityistä huomiota voimakkaiden kemikaalien kanssa työskennellessä. Jos työntekijöillä olisi riittävä suojavarustetaso, kemikaalia voitaisiin käyttää turvallisemmin ilman inhimillistä hintaa.

3. Sademetsien hakkuut osana viskoosin valmistusta

Viskoosia pidetään usein erityisen ekologisena materiaalina, koska sehän valmistetaan puusta. Mutta mistä viskoosin raaka-aineena toimiva luonnonmateriaali on peräisin?

Yksi viskoosin ongelmista ovat laittomat sademetsien hakkuut. Puumateriaalilla on hintansa. Hintaa on helppoa painaa alas leikkaamalla puuta “ilmaisesta” ja täysin kielletystä metsästä. Viimeistään sekoittamalla luvatonta puumateriaalia luvallisesti hakatun joukkoon, laittomasti hakattujen puiden alkuperää on helppoa hämärtää kun se myydään bulkkitavarana tekstiiliteollisuudelle.

Useat pikamuotiketjutkin kuten H&M ja Zara ovat havahtuneet kyseiseen ongelmaan, mutta niiden lupaamien toimien toteuttamisen kanssa ongelmaksi muodostuu niiden valtavat ja monimutkaiset globaalit alihankkijaketjut, jolloin toiveista huolimatta yrityksen sisäinen valvonta on huomattavasti hankalampaa kuin pienemmän vastuullisen brändin tapauksessa, jolloin tuottajalla on todellinen mahdollisuus vierailla viskoositehtaalla ja vaatia saada kaikki paperityöt nähtäväksi ja päästä kontaktiin myös puun tuottajan kanssa.

Vastuullista ja ekologista viskoosia?

Vaikka viskoosin valmistukseen liittyy useita vastuullisuuteen ja ympäristön hyvinvointiin liittyviä riskejä, viskoosia voidaan valmistaa myös vastuullisemmin. Viskoosin ongelmat toteutuvat useimmiten vasta siinä vaiheessa kun viskoosin tuotannon kustannuksista pyritään puristamaan kaikki teho ulos, sen enempää pohdiskelematta tuotannon ekologisia tai sosiaalisia näkökohtia.

Vastuullista viskoosia voidaan valmistaa huolehtimalla siitä, että

• kaikki tuotantoon käytetty puu ja sellu ovat peräisin sertifioiduista metsistä,
• huolehtimalla siitä että tekstiilityöntekijät voivat käyttää asianmukaisia suojavarusteita ja saavat työstään asianmukaista palkkaa, ja
• huolehtimalla siitä, että kemiallinen jäte todella hävitetään asianmukaisesti.

Vielä paremmissa kantimissa ollaan silloin, jos

• tekstiili käsitellään siten, että se on todellakin biohajoavaa elinkaarensa loppuvaiheessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstiilin tulisi olla puhdasta viskoosia tai esim. viskoosi-puuvilla sekoitetta, jolloin sekoitetekstiilin kaikki ainesosat olisivat biohajoavia. Tämän lisäksi valmistajien tulisi panostaa siihen, että ne aineet (värit, jälkikäsittelyaineet) joilla valmis kuitu käsitellään eivät vaikuttaisi tekstiilin biohajoavuuteen.

Lyocell ja Tencel vastuullisina ja ekologisina vaihtoehtoina viskoosille?

Lyocell on sellupohjainen biohajoava kuitu kuten viskoosikin. Lyocellista valmistettu tekstiili käyttäytyy hyvin samalla tavoin kuin viskoosi, ja maallikolle on pelkällä näppituntumalla usein haastavaa erottaa näitä kahta eri tekstiiliä toisistaan. Lyocell on jonkin verran viskoosia pehmeämmän tuntuista, eikä ryppyynny aivan yhtä herkästi.

Lyocellia valmistetaan pääasiassa eukalyptuksesta, ja verrattuna viskoosiin, sen valmistus on ekologista. Erona viskoosin valmistukseen, lyocellin valmistuksessa käytetään märkäkehruuta, ja liuottimena käytetään myrkytöntä orgaanista kemikaalia. Kyseinen kemikaali on myös rikkihiilestä poiketen liki täysin kierrätettävissä, jonka lisäksi mm. värjäysprosessin energiatehokkuus on erityisesti huomioitu. Täten lyocellin valmistusprosessi on liki täysin suljettu prosessi (kierrätyskelvotonta jätettä ei synny), verrattuna viskoosin valmistukseen. Tencel on tavaramerkkisuojattua lyocellia. Tencelin erityispiirre on, että se valmistetaan FCS sertifioidusta puumateriaalista.

Lyocell ja Tencel ovat siis vaihtoehtoina huomattavasti ympäristöystävällisempiä ja eettisempiä kuin perinteinen viskoosiprosessi.

Millaisia ajatuksia viskoosin tuotannon haasteet herättävät? Tiesitkö aiheesta aiemmin?

-Anna

_____________________________

Luitko jo?

Bambu ei ole niin ekologinen valinta kuin kuvittelet

Tiedätkö miten kultakorusi on valmistettu?

FACEBOOK / INSTAGRAM / YOUTUBE

The post Onko viskoosi ekologinen valinta? – Vastuullista viskoosia appeared first on Ihme ituhippi.

Syitä joiden perusteella bambu on vastuullinen ja ekologinen valinta

Tunnetusti bambu kasvaa aivan äärettömän nopeasti, jopa metrin verran päivässä. Tämän lisäksi bambu sitoo jopa 2 kertaa enemmän hiilidioksidia ja tuottaa 30% enemmän happea kuin tavalliset puut. Luonnossa kasvaakseen bambu ei tarvitse hyönteismyrkkyjä, ja puuvillaan verrattuna bambu ei myöskään tarvitse kovinkaan paljoa vettä.

Bambulla on myöskin vahvat juuret, joiden ansioista se on ideaalinen kasvi paikoissa joissa kärsitään maanvyöryistä, sillä bambun juuret kykenevät kiinnittämään maamassan aloilleen, vähentäen maan vyörymien riskiä. Tämän lisäksi vahvojen juurtensa ansiosta bambun voi leikata käytännössä aivan tasaiseksi, ja pian se jo alkaa puskemaan taas ylös uutta materiaalia.

Bambun luonnollinen kasvu tukee biodiversiteetin säilymistä, sillä eläimet ja hyönteiset käyttävät bambua niin pesimiseen kuin ravinnoksikin. Helppona esimerkkinä bambulla ruokalijoista toimivat pandat, ja luultavasti toki sinäkin, jos olet ikinä käynyt tilaamassa 4 pientä ateriaa kiinalaisesta ravintolasta.

Onko bambu antibakteerinen materiaali?

– Väitteet bambusta valmistetun tekstiilin antibakteerisuudesta vaikuttaisivat olevan aivan täyttä höpönlöpöä, nimittäin kahden toisistaan erillisen tieteellisen tutkimuksen mukaan, verrattuna muihin vastaaviin materiaaleihin kuten (esim. puuvilla) merkittävää eroa antibakteerisuudessa ei havaittu. Eli ainakin tekstiileiden osalta bambun antibakteerisuus on aivan täysi myytti, jolle ei löydy tieteellistä pohjaa, vaan kyse on pikemminkin keinosta myydä t-paitoja.

Bambun tuotannon ongelmat

Maailman ainoa paikka jossa tällä hetkellä kasvatetaan bambua kaupallisesti on Kiina. Kiina ei suoranaisesti ole tunnettu läpinäkyvistä tuotantoprosesseistaan, ja materiaalin todellista alkuperää on äärettömän vaikeaa todentaa vedenpitävästi. Bambun käsiin räjähtänyt suosio on johtanut siihen, että viljelijät kaatavat metsää paremmin tuottavien bambuviljelmien monokulttuurien tieltä. Metsän kaatuessa luonnon monimuotoisuus kärsii, ja luonnonvaraiset eläimet ja kasvit joutuvat etsimään itselleen uuden elinpaikan.

Vain yhtä kasvia viljellessä, koko homman lopputuloksena bambua joudutaan aiemmasta poiketen ryhtyä suihkuttelemaan hyönteisten torjunta-aineilla, koska monokulttuuri on alttiimpi tuholaisille kuin viljelmä jonka kasvilajeissa olisi vaihtelua. Kun bambua viljellään teollisuuden tarpeisiin, viljelijöillä on myös tapana lannoittaa sitä, vaikka kasvi kuinka kasvaisi metrin verran päivässä ihan luonnollisinkin keinoin.

Bambu tekstiilinä – Rayon, viskoosi  ja Tencel

Jotta puun oloisesta ruohokasvista saadaan kuitu tekstiilin kaltaiseen muotoon, vaaditaan voimakkaita teollisia kemikaaleja hyödyntäviä valmistusprosesseja. Mikäli valmistukseen käytettyjä kemikaaleja ei hävitetä asianmukaisesti ongelmajätteenä, ne usein päästetään vesistöihin, jossa ne ovat tuhoisia vesistöjen ekosysteemeille. Kangas joka on valmistettu bambukuiduista jotka eivät ole käyneett läpi kemiallista myllytystä muistuttaa puolestaan lähinnä pellavaa tai hamppukangasta.

Rayon ja viskoosi ovat molemmat selluloosakuiduista valmistettua tekstiiliä. Rayon ja viskoosi ovat käsittääkseni kutakuinkin samaa tavaraa, ainoa käytännön ero niiden välillä on se, että jenkeissä viskoosia kutsutaan rayoniksi ja Euroopassa viskoosiksi. Bambuviskoosi on puolisynteettinen materiaali, sillä selluloosakuidut on pilkottu kemiallisia prosesseja käyttäen, ja siinä ollaan jo suht kaukana lähtöpisteestä kun kangas on valmis.

Lyocell on myös kutakuinkin samaa tavaraa, mutta siinä käytetään hiukan vähemmän kemikaaleja, ja Tencel puolestaan on tavaramerkkisuojattu versio lyocellista. Ja loppujen lopuksi että olisi tosi selkeää, Tencel ja lyocell ovat molemmat tosi paljon viskoosin kaltaisia kankaita. Kaikkia yllämainittuja kangastyyppejä voidaan valmistaa myös ihan mistä tahansa muustakin puulajista.

Tencel – Se vastuullinen bambutekstiili?

Tencelin valmistuksessa pyritään keskittymään vastuullisuuteen. Tencel kangas valmistetaan FSC sertifioidusta puumateriaalista ja kyseessä on suljettu tuotantoprosessi. Tencelin valmistus vaatii huomattavasti vähemmän kemikaaleja kuin rayonin tai viskoosin valmistus, ja Tencelin valmistusprosessin ideana on, että kaikki mahdolliset kierrätettävissä olevat kemikaalit kierrätetään (mutta ei niitä kaikkia!)

Vaikka Tencelin valmistuksessa pyritään vastuullisuuteen, silti materiaalin voimakkaaseen kemialliseen käsittelyyn käytetyistä kemikaaleista syntyy oma määränsä vaarallista kierrätykseen kelpaamatonta ongelmajätettä. Tencelin kanssa tätä kemiallista teollisuusjätettä syntyy vain vähemmän kuin viskoosin tapauksessa.

Bambun eettisyys ja sertifiointi

Kemikaalien käyttö luonnollisesti vaikuttaa myös tehtaiden työntekijöiden terveyteen, etenkin jos kyseessä on tuotantolaitos jossa turvajärjestelyt ovat puutteelliset, joten etenkin bambusta valmistetun rayonin sekä viskoosin eettisyys vaatteiden materiaalin asettuu jokseenkin kyseenalaiseksi.

Vaikka bambun luomukasvatus pystyttäisiin todistamaan täysin vedenpitäväksi, bambukepin matka t-paidaksi on sen verran kemiallista osaamista vaativa prosessi, että siinä on hankala puhua enää luonnollisuudesta.

Juurikin tästä syystä kannattaa huomioida, että vaikka ostaisit bambutuotteen joka kantaisi Ökotex sertifikaattia, se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että kaupassa kädessäsi pitelemässä vaatekappaleessa on kemikaalijäämiä vain sertifikaatin asettamaa raja-arvoa alempi määrä. Kyseinen sertifikaatti ei kerro mitään itse tekstiilin valmistusprosessista. Suurin osa kansainvälisistä sertifiointielimistä taas ei puolestaan myönnä bambulle sertifikaatteja, oli kyse sitten luomu-statuksesta tai reilusta kaupasta, koska näitä on niin haastavaa todentaa.

Valitako puuvilla vai bambu?

Verrattuna puuvillaan bambu kasvaa nopeasti, bambu ei vaadi tuholaismyrkkyjä tai lannoitteita ja bambu tarvitsee 20 kertaa vähemmän vettä kuin puuvilla. Toisaalta puuvillaakin voidaan kasvattaa luomuna, ja puuvillan tuotantoketju on usein mahdollista todella jäljittää. Luomubambua puolestaan ei suostuta sertifioimana alkuperän mahdottoman jäljitettävyyden vuoksi. Kun mitä tahansa viljellään ainoana kasvina ja otetaan kemikaaleja avuksi, ja luonnon monimuotoisuus kärsii. Tämän lisäksi Euroopassa ei pahemmin kasva puuvillaa eikä bambua, joten kumpikin materiaali joudutaan rahtaamaan kaukaa.

Eli onko bambu siis eettinen ja ekologinen valinta?

Kyllä ja ei. Luonnollisesti kasvaessaan bambu on arvokas osa luonnon monimuotoisuutta, se kasvaa häkellyttävän nopeasti ja sitoo huomattavan paljon hiilidioksidia itseensä. Kestävästi ja vastuullisesti viljeltynä bambu on erinomainen materiaali. -Kuitenkin kun mitä tahansa aletaan viljelemään teollisella mittakaavalla, yhtälö muuttuu.

Bambu on poikkeuksellisen kestävää, jonka lisäksi se on biohajoavaa jos sitä ei olla käsitelty suhteettoman voimakkaasti kuten tekstiilin tuotanto vaatii. Bambu toimii parhaiten esimerkiksi pilleinä, ruokailuvälineinä sekä huonekaluina. Kuitenkin kannattaa pitää mielessä, että vaikka bambu noissa tarkoituksissa läpäisisi zero waste ajattelun vaatimukset, sen tuotantoprosessi ei todellisuudessa välttämättä ole erityisen vastuullinen, eettinen tai ekologinen.

Bambusta valmistettuja tekstiilejä ei oikein millään mittapuulla voi kutsua kovin eettisiksi tai ekologisiksi, johtuen läpinäkyvyyden puutteesta sekä siitä, että sivutuotteena syntyy aina ongelmajätettä. Toisaalta jos harkitset bambusta valmistetun vaatekappaleen ostamista, eettisin ja ekologisin vaihtoehto olisi  panostaa Tencelin hankintaan, sekä mahdollisuuksien mukaan tiedustelemaan maahantuojalta ja tuottajalta miten työntekijöiden terveys on varmistettu ja miten käsittelyssä käytetyt kierrätyskelvottomat kemikaalit hävitetään.

Millaisia ajatuksia postaus herätti? Jaa pohdintasi kommenteissa! 

-Anna 

________________________

Luitko jo? 

TIEDÄTKÖ MITEN KULTAKORUSI ON VALMISTETTU?

MITEN ONNISTUIN OLEMAAN VUODEN VAATTEIDEN OSTOLAKOSSA?

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Bambumetsä-kuva: Andrea Ursoleo – kuvaa muokattu

The post Bambu ei ole niin ekologinen valinta kuin kuvittelet appeared first on Ihme ituhippi.

“Kuinka moni tietää mistä kulta on peräisin?”

Suurin osa meistä ei tiedä mistä kultaiset korumme tulevat, eikä suurimmalle osalle kansasta kyse ole niin suuresta kulutuksen lähteestä, että sitä tulisi kovin usein varsinaisesti miettineeksi. Olin itsekin kuullut veritimanteista, mutta tilanne kullan kohdalla ei ole hirveästi parempi. 
Viimeisten 15 vuoden aikana kultaa on kaivettu enemmän kuin koskaan.

Yleisimmät kullan käyttökohteet maailmanlaajuisesti ovat kihla- ja vihkisormukset, kultaharkot ja -kolikot, sekä kuluttajaelektroniikka. Kultaa tuotettiin vuonna 2017 noin 3260 tonnia. Tästä määrästä n. 52% käytettiin korujen valmistukseen, n. 25% kolikoiden ja kultaharkkojen valmistukseen ja n. 12%, eli 265 tonnia kuluttajaelektroniikkaan. Loput kullasta käytettiin erilaisiin teollisuuden tarpeisiin ja mm. hammaslääketieteeseen tarpeisiin. 

Miksi kulta on ongelmallinen materiaali?

Kuluttajaelektroniikka vanhenee nopeasti ja suomalaiset vaihtavat älypuhelimensa uuteen keskimäärin kahden ja puolen vuoden välein. Käytöstä poistuneesta kuluttajaelektroniikasta tällä hetkellä vain noin 15-20% kierrätetään.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 80-85% kuluttajaelektroniikassa käytetystä kullasta päätyy myös joko kaatopaikalle tai polttouuniin muun kotitalousjätteen mukana. Jos kuvitellaan että kuluttajaelektroniikkaa poistuisi käytöstä samaa vauhtia kuin sitä otetaan käyttöön, kierrättämätöntä kultaa syntyisi vuodessa vähintäänkin noin 212 tonnia. 

Kun puhutaan kullan tuotannosta suurena teollisuuden alana, dokumentissa haastatellun toimijan mukaan kullan kaivuun aloittaminen on kannattavaa siinä vaiheessa kun tonnista maa-ainesta löytyy 0,5 grammaa kultaa. -Siinä voi sitten kukin päissään pohtia kuinka monta tonnia maata myllätään ihan vain yhden pariskunnan kihla- ja vihkisormuskombon edestä.

Tämän lisäksi kulta erotetaan suuremman teollisuuden piirissä muusta maa-aineksesta syanidia käyttäen. Syanidi tietenkin voi päätyä paikallisiin vesistöihin ja aiheuttaa valtavia ympäristötuhoja. Ekologisemmaksi ja myrkyttömämmäksi vaihtoehdoksi syanidin tilalle ollaan kehittämässä ratkaisua vetyperoksidista. Koska sehän on puolestaan äärimmäisen vaaraton kemikaali. 

Toinen kullan kaivuun laji ovat pientuottajat. Pientuottaja kuulostaa suloiselta, mutta nyt emme puhu Pihtiputaalle muuttaneista hipstereistä jotka ovat pistäneet pystyyn oman kanalan. Kyse on pääosin kehitysmaiden köyhissä oloissa elävistä ihmisitä, joille kullan kaivaminen on tehokkain tapa saada elantoa, ja kullan erottelussa muusta maa-aineksesta käytetään elohopeaa. 

En olisi ikinä uskonut, mutta maailman elohopeapäästöt ja -saaste eivät olekaan lähtöisin niistä kivikautisista kuume- ja lämpömittareista, vaan sittenkin pienemmän tason kullan kaivannasta. Tämän lisäksi, on helppoa arvata, että kyseiset kullankaivajat myös sairastuvat vakavasti käsitellessään elohopean kaltaista voimakasta hermomyrkkyä. 

Miten voin löytää eettistä ja ekologista kultaa? 

Aika helposti syntyy ajatus, miten minä voisin löytää eettistä ja ekologista kultaa ja tukea sen tuotantoa?  Ja miten sitä voisi tehdä asialle mitään, jos keskimääräisen keskiluokkaisen suomalaisen elämään ei kuulu kuukausittainen tai edes vuotuinen kultakorujen ostaminen? Suurin osa meistä kuitenkin ostaa uutta elektroniikkaa. Ja aika usein myös ainakin vihki- sekä kihlasormukset ja rippiristi tai pari tulee elämän aikana myös ostettua. -Nämä hetket ovat niitä joiden kohdalla voit vaikuttaa valinnoillasi. 

Reilunkaupan  kulta

 Reilunkaupan kulta on kultaa jota ostaessasi tiedät todella mistä kulta tulee. Kullan tuotanto on eettistä eikä siihen liity riistoa. Kullan kaivaja saa reilun korvauksen työstään. Teoriassa tärkein argumentti reilun kaupan kullalle on, että mitä enemmän ihmiset tukevat kullan eettisesti päivänvaloa kestävää tuotantoa, sitä enemmän jäljitettävissä olevaa kultaa on myös tarjolla eikä ihmisten tarvitse kärsiä sen tuotannon yhteydessä. 

Itse näen ongelmallisena sen, että vaikka tällä saavutettaisiinkin muutos tuotantotavoissa, suurin osa reilun kaupan kullan tuottajista on juuri näitä pientuottajia, jotka käyttävä elohopeaa osana kullan erotteluprosessia. Reilun kaupan tavoitteena on opettaa kaivajia käyttämään elohopeaa turvallisemmin ja mahdollisuuksien mukaan luopumaan sen käytöstä kokonaan. Itse koen pienenä pistona, että “okei tässä on siis silti mahdollisesti päästetty elohopeaa vesistöihin ja joku on silti saattanut sairastua tätä tuotettaessa?”. 

Kuitenkin mielestäni perusajatus on hyvä. YLEn dokumentin mukaan teollisuuden tasoisessa suurtuotannossa maajätettä syntyy noin tonni per puoli grammaa kultaa. Erään toisen lähteen mukaan reilun kaupan kullan tuotannossa maajätettä syntyy noin tonnin verran  per unssi kultaa. Yksi unssi on noin 28,34 grammaa, jolloin yksi gramma kultaa tuottaisi noin 35,28 kiloa maajätettä.  Normaali sormus painaa noin 3-5 grammaa, jolloin yhden sormuksen aiheuttama maajäte voi olla mitä tahansa 106 – 10 000 kg väliltä. Tämä maajätteen määrä toki riippuen sormuksen painosta, siitä montako karaatia kultaa siinä on, sekä siitä millä tavalla kulta on tuotettu. 

Kierrätetty kulta 

Itse koen kierrätetyn kullan fiksuimmaksi vaihtoehdoksi. Ihmisiltä löytyy romukultaa jolle ei ole enää mitään käyttöä, vanhoja koruja jotka ovat saattaneet mennä muodista tai ne ovat olleet vain muuten epämieluisia. Vanhat korut on mahdollista sulattaa uusiksi koruiksi, jolloin kulta joka on jo kerran tuotettu voidaan hyödyntää uudeksi tuotteeksi. 

Jos koru tuotetaan tällä tavalla, vaikka sen historia saattaa olla hämärän peitossa, kuten suurimmassa osassa vanhemmissa ja vielä nykyäänkin kaupan olevissa kultakoruissa, ainakaan korun hankinnalla ei tueta enää aktiivisesti esim. Sisällissotia tai laajamittaista ympäristövahinkojen riskiä.

Toisten mielestä kullan kierrättäminen on yhtä tyhjän kanssa, mutta olen eri mieltä. Menneisyyden vääryyttä ei voi tehdä tekemättömäksi, mutta toisaalta sillä ettei osta enää uutta neitsytmateriaalia, voi sentään vaikuttaa jollakin tavalla. 

En pidä kullan louhintaa ainakaan dokumentin valossa kovin hyvänä ideana enää laisinkaan, koska kyse ei ole elintärkeästä materiaalista. Toisaalta arvostan yhä kultaa, ja sen symbolista merkitystä. Siinä on jotakin aitoa ja jaloa. 

Uskon että jo olemassa olevan kullan kierrättäminen uudismateriaaliksi on ajatuksena kestävämpi kuin uuden materiaalin louhinta. Koska vaikka ostaisikin reilun kaupan neitsyt-kultaa, maajätettä on yhä syntynyt ja osa pienkaivajista käyttää yhä elohopeaa muodossa tai toisessa. Olemassa olevan korun osalta vahinko on jo tapahtunut, mutta korun sisältämän kullan uudelleenkäytöstä ei tapahdu enää lisävahinkoa.

 Vintage-korut 

Vintage koruja on kahta sorttia. On niitä uskomattomia perintökalleuksia, joita voi löytää alan liikkeistä tai hyvällä tuurilla omasta korulippaasta. Sitten on niitä epämääräisen näköisiä kahdeksan ja yhdeksänkymmentäluvun hirvityksiä joita kukaan ei enää haluaisi käyttää sellaisenaan. 

Jos tällaisen todella kauniin ja omaan tyyliin sopivan vintage-korun löytää, itseään voi pitää onnekkaana. Vintage koruissa jotka ovat joko kulkeneet suvussa, tai jotka on löydetty jostakin, kulkee mukana aina tarina. Sitä tarinaa ei voi ostaa rahalla. 

Koru on tuotettu aikanaan mistä nyt ollaan satuttukkaan tuottamaan, eikä kullan alkuperää voi jäljittää mitenkään, aivan kuten kierrätyskullankin kanssa. Toisaalta kyseinen kulta on jo kaivettu maasta, ja se on muutettu jo aikanaan koruksi. Korua käyttämällä, tai sitä hiukan oman tyylisemmäksi muokkaamalla uutta vahinkoa ei enää synny. Vintage-korut ovat siis ehdottomasti eettinen ja ekologinen vaihtoehto kultakorujen maailmassa. 

Vintagekoruja saa useista putiikeista ja verkkokaupoista, mm. Caratia, Old Gold sekä Karhulanhelmi.fi

Eettistä ja ekologista kultaa – Konkreettisia tekoja vastuullisemman tuotannon edistämiseksi

1. Kierrätä romukultasi 

Tästä pääsemmekin seuraavaan loogiseen askeleeseen. Jos kultaa ei ole kannattavaa kaivaa enää lisää, koska sillä on hurjia vaikutuksia niin ympäristöön kuin ihmisten terveyteenkin, mistä kultaa sitten saadaan? Monilla lojuu kaappien perällä pieniä määriä romukultaa, jotka voi viedä joko kultasepälle tai myydä jollekin kultaa ostavalle taholle. Jos et tarvitse materiaalia enää itse, se on kannattavaa myydä takaisin kiertoon ja täten vähentää neitsytraaka-aineen tarvetta. Asiantuntevaa palvelua romukullan arvioinnissa ja kierrätyksessä saat Jalometallikeskuksesta.

2. Kierrätä vanhentunut elektroniikka 

Kuten mainitsin ylempänä, vain noin 15-20% maailman kuluttajaelektroniikasta kierrätetään asianmukaisesti. Koska monissa laitteissa käytetään kultaisia komponentteja, vuodessa hukkaan voi valua jopa 220 tonnia kultaa maailmanlaajuisesti pelkästään kierrätyksen puutteesta johtuen. 

Yksityishenkilönä voit viedä käytetyn elektroniikkasi joko jätteenkäsittelylaitokselle jossa laite kierrätetään asianmukaisesti, mutta nykyään myöskin useat elektroniikkaliikkeet ottavat vastaan hajonneita tuotteita kierrätystä varten. Kierrättämällä tiensä loppuun tulleet vehkeesi pelastat maailmaa yllättävän paljon. 

3. Osta kierrätettyä elektroniikkaa

Elektroniikassa käytetään ainakin taustatutkimukseni mukaan aika paljon neitsytmateriaaleja, ellei kyse sitten ole esim. Kierrätysalumiinista valmistetuista puhelimen kuorista yms. Laitteiden käyttöiän pidentäminen on aina ekologista ja suosittelen erityisesti korjatun ja kierrätetyn elektroniikan ostamista. Useat isommat ja pienemmät firmat korjaavat käytettyä elektroniikkaa ja myyvät korjattuja tuotteita jälleen eteenpäin. Tällä saralla kannattaa tsekata erityisesti Swappie, mResell, taitonetti.fi ja kttverkkokauppa.fi.

Mistä vastuullisia kultatuotteita sitten voisi löytää?

Suomessa reilun kaupan kullasta sekä kierrätetystä hopeasta uniikkeja koruja valmistaa Kätkö koruliike. Malmin korupaja puolestaan valmistaa 95% omassa pajassaan valmistettavista tuotteista kierrätyskullasta, ja toiveesta myös asiakkaan omasta kullasta. Vastaavan kaltaisia yrityksiä löytyy googlaamalla yhä enemmän ja enemmän kuluttajien tietoisuuden kasvaessa. 

Koen että kulta on myöskin helppo vaikuttamisen paikka. Kyse ei ole päivittäiseen elämiseen vaadittavasta perushyödykkeestä, vaan puhtaasti ylellisyydestä. Hintaeroa reilunkaupan kullalla ja tavallisella kullalla on jonkin verran. Toisaalta kierrätyskullan suhteen hintaero perinteiseen on todennäköisesti vielä pienempi.

Jos ostoksen tekee kerran tai pari elämässä, ja tilanteeseen on valmis muutenkin sijoittamaan rahaa, pieni investointi kullan eettiseen tuotantoon ja / tai vastuulliseen kierrätykseen ei vaikutakaan niin kohtuuttomalta vaatimukselta. 

-Ja tietenkin jos oikein kova mailmantuska iskee, aina on varalla ne kuuluisat tuohisormukset. 

Millaisia ajatuksia postaus herätti? -Keskustele aiheesta kommenteissa

-Anna

______________________________

Luitko jo?

10 ideaa kestävämpään lahjontaan

Murehtijan muistilista

The post Tiedätkö miten kultakorusi on valmistettu? appeared first on Ihme ituhippi.