Tag: Kestävämpiä ruokavalintoja

Alkukesän TOP 10

Alkukesän TOP 10

Kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi päätin julkaista kunnon fiilistelypostauksen: Alkukesän TOP 10. Usein opiskelijana kesät ovat olleet niin työntäyteisiä, että sitä lähes rukoilee, että pääsisi vain takaisin kouluun tekemään sitä mitä ainakin oikeasti osaa tehdä, mutta tänä vuonna tämä on lähtenyt käyntiin niin nätisti että jokaiseen 

3X kiinnostava kansalaisaloite

3X kiinnostava kansalaisaloite

Silloin tällöin tuntuu että on liki yhdentekevää ketä äänestää, sillä aina välillä puolueiden ja edustajien kannat asioihin vaihtuvat kesken vaalikauden. -Tai vaikka ehdokas ja puolue olisivatkin muuten samaa mieltä kuin itse on, kukaan ei silti ota esille niitä asioita jotka ovat itselle tärkeitä. Siksi on 

6 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

6 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

Luonnonvarakeskuksen mukaan keskimääräinen kuluttaja heivaa vuodessa 20-25 kiloa syömäkelpoista ruokaa pois. Eli nyt emme puhu homehtuneesta leivänkäntystä, vaan tavarasta jonka olisit oikeasti voinut syödä, mutta syystä tai toisesta et syönyt vaan se päätyi roskiin. Jännintä on, että vaikka sitä aina kuvittelisi, että supermarketit olisivat prosentuaalisesti