TUOREIMMAT

Murehtijan muistilista

Murehtijan muistilista

Nyt lapa pystyyn, sinä joka et koskaan murehdi mistään. Ensimmäisenä ole kiltti ja jaa positiivisuutesi ja optimistisuutesi salaisuus kommenteissa, se on sen verran harvinainen taito olla murehtimatta. Itse en ole peräänkuulutetun kaltainen, vaan iloisesta ja avoimesta perusluonteestani huolimatta, myös aika kova murehtija ja stressaaja. Vietän aika 

Luomuruoka on etuoikeutettujen hipsterien hifistelyä

Luomuruoka on etuoikeutettujen hipsterien hifistelyä

Ainakin toistaiseksi lapsettomana ja hedelmällisessä iässä olevana naisena olen aina huolissani kun lueskelen ei-toivotusta lapsettomuudesta. Uskon vakaasti, että tyypillisessä länsimaisessa elämäntyylissä on useita osatekijöitä, jotka yhdistettyinä vahingoittavat hedelmällisyyttämme. En ole ihan heti hyppäämässä “vauvantekotalkoisiin” isänmaan puolesta kasvattamaan uusia veronmaksajia, vaan ehkä mieluummin vasta sitten kun 

Kesälukemista – 5 kirjaa kesään

Kesälukemista – 5 kirjaa kesään

Olen ihan hillitön lukutoukka, ja siihen liittyen olenkin löytänyt uuden ihastuksen: Istuskelimme kolme tuntia junassa jossain keskellä huitsin kuukkelia matkalla Tukholman satamaan josta matkaa kotiin Tallinnaan oli vielä hiukan vajaan vuorokauden verran. En tietenkään ollut pakannut itselleni mitään sen suurempaa viihdykettä mukaan, koska kevyt pakkaaminenhan 

Elämän väkevöittämistä

Elämän väkevöittämistä

Ihminen ei ole koskaan valmis. Sitä on aina keskeneräinen ja matkalla johonkin. Joskus on hyvä pysähtyä pohdiskelemaan mihin on oikein matkalla. Miltä elämä näyttää ensi kuussa, ensi vuonna, viiden vuoden kuluttua? Viimeiset pari viikkoa olen kuunnellut läjän self-help oppaita, ja pyrkinyt poimimaan niistä jotain mystistä inhimillistä 

Oodi oman ajan ottamiselle

Oodi oman ajan ottamiselle

Mitä se sellainen oma aika on? Mun näkemyksen mukaan oma aika on sitä, kun tekee asioita vain itsensä vuoksi, mutta ei pakotettuna. -Eli ei, pyykkääminen tai laskujen maksaminen ei ole omaa aikaa, vaikka omaa elämän laatuahan niillä ylläpidetään. Oma aika on tärkeää jaksamisen kannalta. Etenkin 

Taksilain uudistus – Takseja kansalle

Taksilain uudistus – Takseja kansalle

Suomessa taksit ovat ainakin tähän asti olleet “herrojen herkkua”, ja aina vittuillaan siitä miten “kansanedustajien on helppoa huudella sieltä maksetun taksin takapenkiltä”. Myöskin näin Tallinnassa asuvana kun selitän tarinaa “menin taksilla töihin tai tulin taksilla kotiin kaupasta kun satoi kaatamalla ja väsytti” aika usein katsotaan 

Hyvät teot tuottavat mielihyvää

Hyvät teot tuottavat mielihyvää

Ei ole olemassa ihmistä, jolle ei tulisi hyvä mieli siitä, että tekee itselleen jotakin hyvää. Oli kyse sitten siitä että käy lenkillä, sytyttää kynttilöitä tai ostaa uuden kirjan jonka on halunnut lukea jo vaikka kuinka kauan. On kuitenkin tutkittu, että ihminen saa vielä tätäkin enemmän 

Kokemuksia: Vestige Verdant Rare Oil Blend

Kokemuksia: Vestige Verdant Rare Oil Blend

Noin puoli vuotta sitten intoonnuin hommaamaan Vestige Verdantin kasvoöljyn. Ajattelin, että kuivahkoon talvi-ihoon öljy voisi tuoda sopivan määrän kosteutta, etenkin kun edellinen päivävoide sattui olemaan finito. Testiin päässyt Vestige Verdantin öljy on tehty laadukkaista raaka-aineista; Neroli öljyä Italiasta, Patsuliöljyä Indonesiasta, Porkkanansiemenöljyä Nepalista, Tyrniöljyä Saksasta ja