Miten karsin turhaa muovijätettä arjessani

Kaikki maailmassa valmistettu muovi on yhä olemassa, ja suurin osa muovista valmistetaan kertakäyttötarkoituksiin, koska kyseessä on helposti muotoiltava monikäyttöinen ja hygieeninen materiaali. En ole kovin suuri muovin ystävä, joka tuskin on kovinkaan suuri yllätys, jos on yhtään ehtinyt keksiä blogin teemaa vielä tähän mennessä. Tapasin ajatella että “ihan sama”, mutta toisaalta muovin ongelmallisuus ylettyy myös aiheuttamiaan ilmakehän hiilidioksidipäästöjään pidemmälle.

Itseäni erityisesti huolettavat erilaiset muovista irtoavat kemikaalit ja materiaalin biohajoamattomuus. Pari vuotta takaperin aloin omaan neuroottiseen tapaani metsästämään keinoja vältellä materiaalia joka aiheuttaa itsessäni kauhunväristyksiä, painajaisia, ahdistusta, unettomuutta, kylmää hikoilua, vasemman isovarpaan kutinaa, yökastelua ja nenäverenvuotoja. -Ei ihan, mutta sinne päin.

Baseline: en usko että muovi olisi hyvästä ihmiselle tai ympäristölle.

Itse aloin tutkimaan millaisissa tilanteissa tuon kotiini muovia, ja miksi. Tärkein taistelukenttä itselleni päätyi olemaan ruokakauppa.

• Hedelmä ja vihannesosastolla yllättävän paljon tuotteita on pakattu joko muovirasioihin, pusseihin tai kelmuihin. Näitä pakkausratkaisuja on helpointa välttää, koska tyypillisessä supermarketissa on 5 tomaattilajiketta joka tapauksessa rinnakkain osa muovilla ja osa ilman. Tästä huolimatta ainakin Eestiläisissä ruokakaupoissa suurin paradoksi on, että luomuruoka on yleensä aina pakattu ihan jäätävän muovikerroksen taakse. Ollakko luomua vai muovia, siinäpä vasta pulma. (Näissä tilanteissa yleensä vastaan luomua).
• Kasvisostoksilla en käytä kirkkaita pikkupusseja jos ostan esim. yhden paprikan. Ei se paprika suutu tai saa HIV:tä jos se tulee hinkanneeksi yksinäisen valkosipulin tai leipäpussin kylkeä kauppakassissa. Tilanteissa jossa ostan kilon omenoita, yleensä joko elätän toivoa ja tähyilen biohajoavien pikkupussien perään, joita edistyksellisimmät kauppaketjut tarjoavat, tai hyvällä tuurilla olen muistanut ottaa kotoa mukaan hedelmäosastoilla myytäviä uudelleenkäytettäviä verkkopusseja.
• Captain obvious here, tervehdys. Seuraavana listassa itsestäänselvyys: lopetin muovikassien ostamisen ja aloin raahaamaan tavaraa kangaskasseissa. Tarinan yllättävä bonuspuoli: ei ole tämän jälkeen enää tarvinnut etsiä säilytystilaa vanhoille muovikasseille. Isommille kauppareissuille jotka alkavat kotoa käytän sekalaista seurakuntaa puuvillakasseja, mutta laukunpohjalle yllärikauppareissujen varalle hommasin pitkän pohdinnan jälkeen polyesterisen pieneen tilaan taittuvan Marimekon kassin. Eka ajattelin että puuvillakassi on ainoa “hyvä ratkaisu”, mutta lopulta havahduin, että kun kassintarve yllättää, muovipohjainenkin kestokassi on reilusti parempi kuin kaupan muovikassi.
• Ostin jossain vaiheessa termosmukin jota raahasin ympäriinsä sen kuolemaan asti. Siihen sai näppärästi aamulla mukaan kahvin jämän pannusta, jonka lisäksi siihen pystyi lurauttelemaan päivän mittaan ostettua kahvia mukaan otettavaksi, sillä koulun kahviosta kerran päivässä mukaan ostettu paperimuki muovikansineen kertaantuu yllättävän nopeasti.
• Hommasin kunnon vesipullon. Ostin Equan lasisen ihanuuden laukunpohjalle pyörimään, sillä yllättävän usein kahvia juovalle ihmiselle tulee ennen pitkää myös jano, enkä halua ostaa yksittäisiä muovipulloja vettä, jos voin käydä täyttämässä vesipulloni ilmaiseksi vessassa. Ennen lasipullon ostoa käytin udelleen ja uudelleen useampia kuukausia samaa vissypulloa, kunnes luin jostain ettei kertakäyttöisiä muovipulloja ole tehty uudelleenkäyttöön kestäviksi seuraavista syistä: pienet bakteereja hilloavat naarmut ja muovi joka vapauttaa kemikaaleja veteen korkeissa lämpötiloissa. Yököttyneenä vaihdoin lähestymistaktiikkaa.
• Vaikka en erityisesti käytä pillejä kotona, jossain vaiheessa huomasin, että julkisilla paikoilla juodessa niitä tuputetaan vähän joka nurkalla. Muovipillit ovat nähdäkseni erityisen turhia, sillä ehkä mahdollisesti huulipunan pelastamisen lisäksi niillä ei juuri ole mitään suurempaa funktiota. Toisaalta, muovipillejä paljon kivemman näköisiä ovat paperipillit joita saa kivoissa kuoseissa esim. Tigerista, tai vaihtoehtoisesti parissa ravintolassa näkemäni tosi nätit lasiset tai metalliset kestopillit, jotka vaan pestään käyttöjen välillä.
• Kosmetiikkaa ostaessa pyrin välttämään mikromuovikiteitä joita on hankalaa filtteröidä viemäriin valuvasta vedestä pois. Koska INCI-listojen lukemiseen kaivataan yleensä vähintään kemistin tutkintoa ja syvää harrastuneisuutta, elämä on helpompaa kun lataa esimerkiksi CosmEthics sovelluksen ja skannailee sillä potentiaalisia tuote-ehdokkaita sen jälkeen kun on lisännyt erilaiset muovit omalle varoituslistalle.

Omien rutiinien muuttaminen saattaa tuntuu rasittavalta, mutta samalla on kutkuttavaa kuinka pienilläkin valinnoilla on yllättävän suuri kumulatiivinen vaikutus.

Sitten erityisenä bonus-ongelmana ainakin itselläni varsinaisen muoviongelman tiedostamisen jälkeen on ollut, että aina kun kauppareissulla erehtyy muovittoman (tai ehkä pikemmin “tiedostavan muovinkuluttajan”) autopilotin sijaan todella pohtimaan miksi etsii muovittomia tuotteita ja samalla ahdistus ja turhautumuksen iskevät, koska “kaikki on pakattu muoviin ja maailmassa on niin järkyttävä määrä muovia ja sitä tuotetaan koko ajan lisää, onko sillä mitään väliä mitä mä teen, kun tuntuu että metsästän täällä yksinäni nakuja vihanneksia ja paperiin pakattuja tuotteita muovikääreisten sijaan”, niin niinä epätoivon hetkinä kannattaa aina muistaa, että vaikka irtokarkit on kuinka kemiallinen paskamyrsky tahansa, niin niitä saa ainakin oletusarvoisesti ostaa paperipussiin.

-Anna