Minimalistin vaatekaapin siivous

Minimalistin vaatekaapin siivous

On konmarittamista (vai konmaritusta?) ja ainakin kirja Loistava järjestys. Kerron salaisuuden joka yhdistää molempia julkaisuja: mitä vähemmän romua omistat, sitä helpompaa on pitää koti järjestyksessä. Sama pätee myös vaatekaappiin. Itselläni vaatekaapin siivoaminen vei alunperin yhteensä noin vuoden ja noin 4 siivouskertaa vuodenaikojen vaihtuessa. Nyt kun alkuperäinen projekti on hoidettu, riittää enää ajoittainen väärän kokoisten, rikkinäisten ja pinttyneiden tahrojen uhreiksi joutuneiden vaatteiden karsiminen. Myöskin projekti helpottaa oman tyylin hahmottamista, ja auttaa valitsemaan jatkossa kaupassa sellaisia vaatteita joita tulee myös käyttäneeksi ja jättämään rekkiin ikävistä materiaaleista valmistetut, huonosti leikatut ja nopeasti kulahtavat kertakäyttövaatteet.

Ja ei, minimalismin ei tarvitse olla sitä, että kaikki on mustaa, valkoista ja riemukkaita harmaan sävyjä. Omassa vaatekaapissani näin toki suurimmaksi osaksi on, mutta kyse on vain siitä, että a) koen oloni mukavaksi kyseisissä väreissä, ja b) olen laiska pesemään pyykkiä ja on kiva kun voi vaan pyörittää yhden tummien ja yhden valkoisten pesukierroksen silloin tällöin, eikä tarvitse säännöllisesti ihmetellä päästääkö eksoottisen värinen vaatekappale väriä ja minkä väristen seassa sen uskaltaisi pestä. Mutta minimalismin kannalta ideana on, että värillä ei varsinaisesti ole suurempaa merkitystä, ainoastaan vaatteiden määrällä, koska ylläripylläri, vähemmän vaatteita = vähemmän shoppailuun, vaatehuoltoon ja vaatekriiseihin käytettyä aikaa.

Idioottivarma vaatekaapin minimointilista, joka on luotu huikealla tieteellisellä tarkkuudella:

1. Heivaa ihan ekana vaatteet jotka ovat rikki tai pinttyneet, eikä putsauksesta tai korjauksesta ole enää toivoa. Nämä vaatteet kannattaa viedä joko vaatekaupoissa oleviin kierrätyspisteisiin, erilaisiin lumppujen keräyspisteisiin tai esim. käyttää kodin siivouksessa loppuun ja sen jälkeen hävittää sekajätteen mukana.

2. Seuraavana vuoron saavat vaatteet jotka tuntuvat ikäviltä päällä: ovat liian isoja, pieniä, kutittavia, raapivia, huonosti istuvia… Nämä vaatteet kannattaa lykätä omaan läjäänsä ja viedä kierrätykseen, vaihtoehtoina ovat esim. kierrätyskeskukset, UFFn laatikot tai vaikka nettikirpparit jos haluat tehdä pientä sivutuloa niistä eroon hankkiutumalla.

3.  Jäljelle jääneistä käy läpi ja lajittele omaan läjäänsä vaatteet joista et vaan tykkää. On ihan ok antaa omalle mielivaltaisesti inhokiksi valikoituneelle vaatteelle mahdollisuus uuteen onneen jonkun muun kanssa. Vaatteet joista ei mielivaltaisesti tykkää, kannattaa joko myydä tai lahjoittaa eteenpäin. Esim. yllämainitut kierrätyskeskukset, kirpparit ja UFF-laatikot ovat oivia tapoja päästä eroon siitä inhottavasta vihreästä kukkapaidasta joka tuli ostettua kesällä 2014 auringon lumoamana ja trendin valloissa, ja joka ei ole vaatekaupasta kotiin paluun jälkeen ikinä ollut päällä.

Jäljelle jäi oletettavasti kasa vaatteita, jotka ovat jonkun näköinen sekoitus lempivaatteita ja vaan tylsiä perusvaatteita, jotka on pakko säästää sen takia jos nyt sattuukin tarvitsemaan mustaa t-paitaa, sinisiä farkkuja, tms. Seuraava vaihe yllättäen ei olekaan “mene hakemaan puuttuvat palaset vaatekaupasta”, vaan koita elää uuden karsitun vaatekaapin kanssa parista viikosta kuukauteen ja tunnustele mille tulee käyttöä, ja mille ei. Sitten tee lista. Hanki ajatuksella ja hitaasti vaatekappaleet joita tarvitset. Hyvänä alkuna hommaan toimii ajatusmalli, että on ihan sama mitä haluat, keskity siihen mitä tarvitset. Kun olet hankkinut tarvitsemasi vaatteet, onnittelut, olet teoriassa valmis.

Seuraavaksi vaikea osuus on olla ostamatta mitään uutta “turhaan”. Itse yleensä pyrin käyttämään vaatteen loppuun ennen uuden ostamista, esim. ei uusia mustia farkkuja ennen kuin edelliset on käytetty puhki, ja uuden valkoisen paitapuseron saan hommata kun edellinen on kulutettu loppuun. (Erityisesti valkoisten paitapuseroiden kanssa itselläni on raskasta, mulla on niihin joku mystinen fetissi. Voisin kerätä kivoja valkoisia paitapuseroja kokonaisen armeijan tarpeiksi.)

paitakasa1.jpg

Kun jotenkin olet saanut tämän tasapainoilun omaan elämäntyyliisi ja vaatemakuusi sopivalle kestävälle pohjalle, voit joidenkin kuukausien kuluttua käydä vaatekaapin uudelleen läpi samalla logiikalla, siltä varalta että missasit aiemmin jotakin. Riippuen siitä minkäluontoinen ihminen olet, koet joko että viimein vaatekaapissasi on jotain järkeä ja tyylisi on selkeämpi kuin koskaan aiemmin. Vaihtoehtoisesti mielestäsi kyseessä oleva lopputulos vähän sama kuin jokaisen aiemmankin vaatekaapin siivouksen jälkeen: kaappi täynnä vaatteita, muttei edelleenkään mitään puettavaa. Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa luultavasti tutkia lähtikö sittenkin liikkeelle joko liian vauhdikkaasti, tai vaihtoehtoisesti kerrata siivous vielä kerran tai pari, ehkä sieltä kaiken tavaran keskeltä paljastuukin punainen lanka lopulta.

Toimiiko vaatekaapin minimointi vain tylsien vaatteiden ystävillä, vai voiko myös muodin rakastaja elää minimalistin vaatekaapilla?  Keskustele aiheesta kommenttikentässä, ja kerro myös mielipiteesi postauksesta!

-Anna

_______________

Luitko jo?

Montako tavaraa minimalisti omistaa?

Mutta neljää en vaihda, ja yksi on kirjat



3 thoughts on “Minimalistin vaatekaapin siivous”

  • Mun vaatekaappisiivoni vei kyllä loppujen lopuksi kauemmin kuin vuoden, mutta ongelma taisi olla enemmän korvien välissä asenteessa kuin itse vaatekaapissa. Laskin taannoin, että omistan 45 vaatekappaletta, siis varsin kompaktin ja toimivan vaatekaapin, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Värisävyt menevät minullakin vahvasti valko-musta-harmaa-linjaan, mutta vaatekaapin minimalisoinnin seurauksena löysin myös oman värini, limenvihreän, jota en aikaisemmin olisi vaatekaappiini ymmärtänyt hankkia. Nyt minulla on kaikkien mustavalkoisteni lisäksi yksi juuri oikean limenvihreä vaate, joka sopii kaiken kanssa.

    En väitä olevani mikään muodintaitaja, mutta väitän vahvasti, että vaatekaapin minimalisoinnin jälkeen pukeutumisessani on ollut joku järki, jota varmaan tyyliksikin voidaan kutsua. Ennenmuinoin käänsin kahdesti vuodessa vaatekaapin kesä-talvi-akselilla ympäri, raahasin pari-kolme-muuttolaatikollista kausivaatteita kellariin, ja silti täyteen ahdetusta vaatekaapistani ei ikinä löytynyt mitään sopivaa. Eli väitän minimalismin ja vaatekaapin karsimisen tehneen minusta ainakin vähän tyylikkäämmän.

    • Itse en ole tullut toistaiseksi laskeneeksi omistamieni vaatekappaleiden määrää, mutta olen pohtinut, että ajallaan sekin voisi olla kiinnostavaa ja auttaa ylimääräisen karsimisessa.

      Jännästi olen itsekin myös havainnut omistavani minimoinnin jälkeen paljon vähemmän vuodenaikaan sidottuja kausivaatteita, koska kerrostamalla tuntuu saavan vaatteet tehokkaimmin käyttöön tarpeen vaatiessa. Yllättävää on ollut, miten vähän niitä seitsemää kaulahuivia tai huonosti istuvaa hellemekkoa on tullut kaivattua.

Leave a Reply

Your email address will not be published.