Milleniaaleja ahdistaa ja masentaa – Miksi?

Olen ihminen joka stressaa tosi paljon. Otan elämän ehkä hiukan turhan vakavasti, eikä minua ole varsinaisesti zen buddhalaisen munkin kärsivällisyydelläkään pilattu. Ovatko nykyajan nuoret aikuiset, milleniaalit, jotenkin herkempiä, kun normaalista opiskelu- ja työarjesta ei selvitä? Miksi milleniaaleja ahdistaa ja masentaa? Kuvittelevatko kaikki vain olevansa spesiaaleja lumihiutaleita? Vai onko kyse sittenkin siitä, että muiden on mahdotonta väittää että “se on ihan tarpeeksi terve töihin, ei sillä ole kuumettakaan” kun sairausloman aihe ei olekaan käsin kosketeltava. Ovatko ihmiset vaan ihan puhtaan laiskoja, kun arjesta ei selvitä? 

Miksi milleniaaleja ahdistaa? 

Miten maailma on muuttunut oman elinikäni aikana? 

En voi väittää että minulla olisi mitään hajua siitä miten helppoa tai vaikeaa elämä oli 15-40 vuotta sitten noin pari-kolmekymppiselle ihmiselle. Toisaalta joitakin selkeitä ulkoisia asioita on ainakin muuttunut;

• ruokavalio on muuttunut “itämerellisestä” länsimaisempaan (lue: amerikkalaisempaan) suuntaan.
• Ihmiset asuvat enenevissä määrin kaupungeissa ja yksin.
• 90-luvun laman ja vuoden 2008 talousromahduksen muistot ja aiheuttamat pelot ovat kirkkaina ihmisten mielissä.
• Ellei ole tekniikan korkeakoulutettu, ketään harvemmin revitään koulun penkiltä suoraan oman alan töihin.
• Ihmisten vapaa-ajan viettämisen tavat ovat muuttuneet. Ennen puuhasteltiin monipuolisemmin kaikenlaista, sohvalla näytön ääressä oleskelun sijaan.
• Ilmasto lämpenee, luonnon toiminta muuttuu silmissä. Meidän tulisi radikaalisti muuttaa elintapojamme unohtaen monia asioita joita olemme aiemmin oppineet.

Voiko sosiaalista mediaa syyttää? 

Suurin osa noin 80-luvun puolivälin ja 90-luvun puolivälin aikoihin syntyneistä on aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Sieltä tulee seurattua kollektiivista teatteria siitä miltä “elämän hyvien hetkien” tulisi näyttää. Vaikka oma haave ei olisi se Kardashian klaanin tavaramerkiksi muodostunut instagram ulkonäkö, jokainen seuraa jotain mitä ihailee. Se aiheuttaa tunnetta siitä, että voi kun olisi itsekin joko niin hyvä, taitava, menestynyt tai ihan vaan puhtaan onnekas, tai osaisi olla vaikka just noin zen.

Ja se ajatus tulee silti, vaikkei kukaan järkevä enää nykymaailmassa ei kuvittele että instagram-kuva otettaisiin hetken huumassa sovelluksen omalla kameralla, ja 30 sekunnin kuluessa se olisi nokkelan saatetekstin kanssa julkaistuna ilman pienintäkään kuvan muokkausta. Jos IG:tä pelaa vakavammin kuviahan julkaistaan jopa viikkoja tai kuukausia niiden ottamisen hetkestä voimakkaasti muokattuina.

“Sometan siis olen.”

Suurin osa milleniaaleista omaa hyvän medialukutaidon ja erottaa taitavasti erilaiset sisällöt toisistaan verkossa. Siitä huolimatta kauniisti myyty ajatus ja tunteita herättävä paketti jää jäytämään takaraivoon, vaikka tietäisi että kyse onkin vain fantasiasta. Ja aika harvoin ihmisten kanssa tehdään yhdessä yhtään mitään, ilman että kaikki räiskivät kuvia someen.

Söitkö todella kakkua tai kävitkö lenkillä jos siitä ei ole kuvamateriaalia? Osittain ongelma myös on, että jos haluat olla normaali yhteiskunnan jäsen, sinun on oltava sosiaalisessa mediassa. Ihminen jolla ei ole ainoatakaan sosiaalisen median tiliä on epäilyttävä kummajainen jolla on jotain salattavaa, vaikka 20 vuotta sitten sosiaalisin mahdollinen media oli radion toivekappaletuokio. Toisaalta sitä voi onneksi itse valita kuinka paljon vapaa-aikaansa haluaa sosiaaliselle medialle uhrata, vaikka olisikin netissä asiaankuuluvasti “olemassa”. 

Olisiko kyse sittenkin “pullamössö”-ravinnosta? 

Ruoan suhteen hektisessä arjessa sitä kaipaa jotakin helpottamaan elämää. Ihminen on viritetty automaattisesti ajattelemaan että kaikki helppo on kivaa. Kärsimme enemmän mielialahäiriöistä ja vatsan toiminnallisista häiriöistä kuin koskaan aiemmin. Ja ne ovat ilmeisesti viimeisimmän tieteellisen näytön valossa yhteydessä toisiinsa.  Suoliston on todistettu olevan “toiset aivot“, ja suolito tuottaa huomattavia määriä välittäjäaineita. Eli se mitä syömme on todella merkityksellistä ja kirjaimellisesti aivoruokaa. Se mikä tekee hyvää vatsallemme, tekee hyvää mielialallemme. -Ja vegeroiskeläppä ei ole ideaalinen valinta, vaikka kuinka pakkauksessa lukisi “48% kasviksia”.

Ylijalostettu ruoka ei ainoastaan aiheuta fyysisiä kansantauteja, vaan se tekee meistä masentuneita ja ahdistuneita. Asiaa ei tietenkään helpota se, että kun uupuneena voimavarat ovat jo valmiiksi vähissä, minuutin mikroeinekseen tai Woltti-pussiin on helppo tarttua, että edes jokin elämässä tuntuisi yksinkertaiselta.

Työ ja henkilökohtainen talous huolenaiheina 

Uskon että milleniaali-masennuksessa on omalla tavallaan kyse paineesta olla riittävän hyvä, että pystyisi hankkimaan elantonsa, ja saisi tehdä jotakin konkreettista ja itselle merkityksellistä. Koska kilpailu työmarkkinoilla on kovaa, kannattaa tietenkin jo koulutukseen hakuvaiheessa panna parastaan kaikkeen mitä tekee, eikä “ihan okei ja tarpeeksi hyvin” tehty riitä, koska sokea murmelikin tietää, että aina löytyy joku joka tekee saman homman paremmin.

Taloudellinen tulevaisuuskin on epävarma. Suurin osa nuorehkoista työntekijöistä (erityisesti naisista) tekee joko osa-aikaisuuksia tai määräaikaisuuksia, keikkalaisuuksia ja muita silpputöitä, koska vakituisia töitä ei ole tarjolla. Siinä samalla pohdiskellen, että tässä iässä omien isovanhempien sukupolvi keskimäärin oli jo perheen äitejä ja isiä vakitöissä maksamassa pois lainaa kodista. Vaikka kai sekin oli raskasta, eikä auttanut itku markkinoilla.  Silloin yleinen tulevaisuudennäkymä kuitenkin oli, että tästä mennään vain ylös päin. -Maailma on muuttunut tässä välissä ja milleniaalin elämä on aika kaukana isovanhempiensa todellisuudesta.

Taloussanomien artikkelissa käydään läpi sitä, kuinka Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan noin 35-vuotiaiden tulot ovat laskeneet vuodesta 2000. Erään kyselytutkimuksen mukaan suurin osa nuorista aikuisista haluaisi asua omistusasunnossa, mutta se ei ole taloudellisen tilanteen vuoksi mahdollista. Nuoret täten ostavat omistusasuntoja vanhempina kuin aikaisemmin, ja nuorten asunnon ostajien määrä vähenee tasaisesti. Koti on ehkä enemmän tunne kuin pysyvä fyysinen sijainti.

Yksin kotona Netflixin tuijottaminen ei täytä tyhjiötä, jossa useimmat toivoisivat että elämällä olisi joku selkeä suunta. Tai isolla liidulla piirrettynä kyllä suurimmalla osalla milleniaaleista varmasti onkin suunta. Mutta toisaalta aivan yhtä moni ei tiedä onko samoissa töissä enää parin kuukauden kuluttua. -Ehkä sen takia matkustelu onkin parikymppisten keskuudessa niin suosittua? Kaikki ovat kauhuissaan arjestaan ja elämän epävarmuudesta, joten tuntuu hyvältä lähteä kauas pois missä ei tarvitse miettiä omaa elämää. Silloin pääsee usein kirjaimellisesti irti arjesta, jossa muuta ei olekaan kuin yhtä isoa muuttujaa. Saa vain hetken verran katsella omaa arkea ja elämää etäisyyden päästä.

Milleniaalit elävät terveellisemmin kuin vanhempansa 

Ironisesti milleniaalit esim. harrastavat enemmän liikuntaa ja juopottelevat vähemmän kuin omat vanhempansa. Nykyään ostoskeskukset täyttyvät salaattibaareista ja smoothie-kojuista, kun ainakin omassa lapsuudessani kuuminta huutoa oli uusi Carrols. Alkoholinkäyttökin aloitetaan keskimäärin vanhempana. Eivätkä alkoholimyrkytyksen huuruiset kotibileet ole olleet elämäni aikana enää mikään juttu, vaikka ilmeisesti se kai niissä koulussa näytetyissä 90-luvun alun kömpelösti näyteltyjen opetusfilmien teinipiireissä olikin. Myös tupakointi on vähentynyt pitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna huomattavasti, ja suuri osa milleniaaleista ei ole sitä koskaan aloittanut, joten tapaa ei ole tarvinnut lopettaakaan. 

Mitä tulee terveyteen, milleniaalit ovat fyysisesti terveempiä ja heidän eliniän odotteensa on keskimäärin pidempi kuin vanhemmillaan. Toisaalta samalla  joitakin fyysisiä elintasoon liittyviä sairauksiakin esiintyy yhä nuoremmilla muuttuneista elämäntavoista johtuen. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että milleniaalien mielenterveys sakkaa. Kuitenkin kun asiaa selvittelee tarkemmin, ehkä kyse ei olekaan ainoastaan milleniaaleista jotka ovat ahdistuneita ja masentuneita? –Kelan tutkimustiimin tulosten mukaan mielenterveyteen liittyvien sairaspoissaolojen määrä on kasvanut tasaisesti kaikissa ikäryhmissä sukupuolesta riippumatta.

Kysymys on toki osittain siitä, että nykyään ongelmia tunnistetaan paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa, eikä aihe ole enää samalla tavalla tabu. Häiriö hankaloittaa elämää ja vie voimavaroja, mutta enää siitä ei saa “hullun leimaa”. Toisaalta mielenterveyden häiriöiden määrän kasvu ei välttämättä liity vain diagnostisten kriteereiden muuttumiseen, vaan ehkäpä maailmakin on muuttunut, ja se verottaa ihmisten hyvinvointia. 

Olisivatko sosiaaliset suhteet sittenkin vastaus ongelmaan? 

Liki puolet suomalaisista asuu yksin uutisoi Turun Sanomat. Joka viides suomalainen, eli 20% kansasta, kärsii myöskin yksinäisyydestä. Yksinäisillä on kymmenkertainen riski sairastua masennukseen tai ahdistukseen. 

Perheen perustaminen ei ole milleniaalille helppoa. Milleniaaleilla aika usein on iän puolesta koulutus (joka ei ole  mikään tae kyseisen alan töiden saamisesta) vielä kesken, ja niiden pätkittyjen silpputöiden palkka on riittämätön, ja määräaikaisuuden jatko epävarma. Tällaisista syistä johtuen oma talous on epävarmalla pohjalla. Saa olla melko vahva luotto hyvää tuuriin jos alle kolmikymppinen uskaltaa sen perheen perustaa kun ei tiedä millä ne lapset elättäisi, kun itsensäkin elättäminen on monille ajoittain haasteellista.

Uskon että itse kunkin omaan elämään liittyvien asioiden käsittely olisi helpompaa, jos jokaisella olisi joku läheinen ihminen jolle asioita jakaa. Toisaalta koska muita ei tulisi myöskään kuormittaa kohtuuttomasti omilla murheilla, olisi luonnollisesti hyvä jos jokaisella jokaisella olisi useampia ihmisiä joiden kanssa jakaa elämän ylä- ja alamäkiä. Ihmiset tarvitsevat turvaverkkoja. Koti on siellä missä sydän on, ja ihmiset muodostavat kodin; paikan johon on aina turvallinen tulla suojaan maailmalta, ja paikan josta saa lisää voimia elämän kohtaamiseen positiivisella asenteella. Yksinäiselle koti on vain asunto: seinät, katto ja lattia suojaamassa viimalta. 

Pitäisikö sitten osallistua vauvatalkoisiin? 

Nuoruudessa, etenkin teini-iässä oman perheen merkitys vähenee, kun kavereista tulee tärkeämpiä. Se on tärkeä kehitysvaihe itsenäistymisen tiellä. -Toisaalta iän myöhemmin karttuessa, perhe muuttuu jälleen elämän tärkeimmäksi perusyksiköksi. Sekin on osa elämänkaarta. Ihmisille parisuhde muodostuu usein elämän tärkeimmäksi ihmissuhteeksi, ja ne joilla lapsia on huolehtivat heistä, ja monet huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan. On varmasti ihmisiä jotka nauttivat elämästään täysin yksinkin, mutta toisaalta vapaaehtoinen yksin olo on eri asia kuin yksinäisyys. 

Pidän mielenkiintoisena sitä kun aikuiset ihmiset kertovat, että “mun kaverit on mun perhe“. Toivon, että niillä ihmisillä on paljon kavereita, ja vahva sosiaalinen turvaverkko. Etenkin kun useimmiten viimeistään opiskeluaikojen jälkeen liki kaikkien tuntemieni ihmisten ystävillä on aika usein oma elämä. Omilla kavereilla on työt, parisuhteet ja harrastukset, eikä heillä ole enää aikaa notkua nurkissani tunti tolkulla ilta toisensa jälkeen, perheenomaisesti tekemässä ei mitään, ja jauhamassa niitä näitä.

Ystävyyssuhteiden merkitystä ei pidä missään nimessä väheksyä, sillä usein yksinäisyyteen päädytään esimerkiksi parisuhteen päätyttyä kun ystävyyssuhteita ei ole muistettu, ehditty tai jaksettu ylläpitää. Olen kuullut että ystäviä löytäisi helposti myös aikuisena mutta myöskin, että aikuisena olisi mahdotonta löytää enää oikeita ystäviä. Itse viihdyn aika paljon itsekseni, joten en ole tullut testanneeksi aikuisiällä ystävien etsimistä, enkä tiedä miten asia on. Veikkaisin että se on hankalampaa, koska pitäisi jaksaa muun elämän lomassa olla sosiaalinen ja poistua omalta mukavuusalueelta.  

Toisaalta toki nuoruuden käsite on myös laajentunut aikaisemmasta. Ihmiset haluavat olla nuoria pidempään, kokea asioita ja tehdä asioita ilman perheen tai parisuhteen asettamia rajoitteita. Sekin on ihan okei. Taidan itsekin kuulua tähän nuoruuden venyttäjien ryhmään. Aiemmin oli jotenkin itsestään selvempää, että jokainen hankkii omia lapsia suunnilleen heti kun aikuisuuden kynnys oli ylitetty ja “naimalupa” saatu. Nykyään uutisissa taas ollaan huolissaan väestön huoltosuhteesta joka toinen päivä. Mielestäni kukaan ei ole velvollinen “valtiollisten vauvatalkoiden” nimessä lisääntymään yhtään mihinkään suuntaan, eikä lisääntyminen ole mikään itseisarvo elämässä. Ihmisellä voi olla vahvoja ja kantavia sosiaalisia suhteita sekä tiivis perhe, ilman että hän koskaan hankkisi/saisi itse lapsia. Ja harvemmin lasten hankinta on kenenkään elämästä korjannut muita ongelmia kuin vain sen fiiliksen, että “harmittaa kun ei ole omia lapsia”. 

Voiko asialle tehdä mitään? 

En ole psykologian tohtori, enintään innokas keittiöpsykologi joka tykkää tilastoista. Tykkään analysoida, mutta vastauksia minulla ei ihan rehellisesti ole yhtään mihinkään. Paitsi ehkä yleispätevä korjaussarja elämän perusjuttuihin: terveellistä ja monipuolista ruokaa, riittävästi liikuntaa, järkevä määrä ruutuaikaa, armollisuutta itseä kohtaan ja lämpimiä sosiaalisia suhteita. 

Ehkä koko maailmantuska saattaakin myös liittyä joskus tutun suusta kuulemaani toteamukseen: “Jokaisen elämässä kaikkein raskainta on se hetki kun tajuaa, että onkin vaan ihan tavallinen.” Jos on elätellyt suuria luuloja itsestään koko ikänsä ja niitä on vahvistettu, ehkä se ottaakin egon päälle kun joutuu kohtaamaan todellisuuden? Ja omalla tavallaan tuon ymmärtäminenkin on varmasti osa luonnollista kasvuprosessia. -Mutta miten se selittäisi yleistyneen ahdistuksen ja masennuksen myös milleniaaleja vanhemmissa ikäryhmissä, jotka ovat jo kyseisen kasvun vaiheen ohittaneet? .. Eli ei vieläkään vastauksia. 

Todellisuudessa uupumukseen, masennukseen ja ahdistukseen liittyvät ongelmat eivät kosketa vain milleniaaleja, vaikka usein mediassa tykätään leimata juuri milleniaalit erityisen ongelmaisiksi. Tilastollisesti ongelma vaikuttaisi koskevan kaikkia aika tasapuolisesti. Maailma on muuttunut, eikä kukaan halua palata kivikaudelle viettämään keski-ikäänsä noin 20 vuoden iässä. Selviytymiskeinoja on varmasti yhtä monia kuin ihmisiäkin, eikä ongelmien syihinkään ole yhtä ainoaa selkeää vastausta. Olisiko kyse taloudesta, ruoasta, liikunnasta, yksinäisyydestä, työstä tai työttömyydestä, sitä on mahdotonta sanoa. Todennäköisimmin lopputulos on monen yksittäisen tekijän summa.

Jos tykkäät erityisesti velloa milleniaalien maailmantuskassa, kannattaa lukea Ylioppilaslehteä. Siitä julkaisusta ei aiheeseen liittyvä kirjoittelu lopu ikinä. Ja ehkä sieltä löytyisi jotain vastauksiakin. Jonkun itseäni viisaamman kiteyttämänä. 

Mikä sinun mielestäsi aiheuttaa masennuksen ja ahdistuksen sukupolvikokemuksina? 

-Anna 

_________________

Luitko jo? 

Elämän väkevöittämistä

Ekologinen joulu – Uhka vai mahdollisuus?