Vaikuttaako ikäluokka ekologisuuteen?

Jossain vaiheessa jämähdin pohdiskelemaan kesken bussimatkan, miten on surullista ja ärsyttävää olla nuoremman polven ihminen tässä maailmassa. Huoli ekologisuudesta kaatuu meidän nuorempien sukupolvien niskaan ja suuret ikäluokat vähät välittävät tekojensa ekologisista seurauksista ja jatkavat kulutusjuhliaan koska “enhän mä ole silloin enää edes elossa“. -Sitten pysähdyin. Mistä tälläinen käsitys kumpuaa? Onko tämä oikeasti totta vai kuvittelenko vain täysin ilman mitään fiksua syytä? Ihan vaan koska nuorena pitää saada olla aiemmille sukupolville ärtynyt väistämättä tapahtuvien muutosten hitaudesta? Ihan vaan koska nuoruuden kiihkeys on kärsimätöntä? Lähdinkin siis selvittämään, vaikuttaako ikäluokka ekologisuuteen, vai oliko kyse vain omasta ajatusvinoumastani.

Selvittääkseni vaikuttaako ikäluokka ekologisuuteen tutkin google-avusteisesti eri ikäluokkien sukupolvikokemuksia, arvoja ja heitä yhdistäviä tekijöitä.

Vaikuttaako ikäluokka ekologisuuteen, vai onko kyse hölynpölystä?

Ensimmäinen asia joka tietenkin hyppäsi esille, oli että ihan kuten missä tahansa muussakin ikäluokassa, ikäluokka koostuu yksilöistä jotka ovat keskenään todella erilaisia. Suuria ikäluokkia yhdistävinä tekijöinä olivat sodan jälkeisen ajan köyhyys. Se että uudelleen rakennettavassa Suomessa oli tarjolla töitä tekijöille. Ja 80-luvulla lentoon lähtenyt elintason nousu. Myöskin kyse on ensimmäisestä eläkeläisten sukupolvesta joka todella panostaa elämyksiin, matkusteluun, hyvään ruokaan, teatterikäynteihin ja mökkeilyyn. Keskimäärin vanhempi sukupolvi löytyy useammin metsästä kykkimästä marjojen ja sienten perässä (luomua lähiruokaa parhaimmillaan) sillä nuoremmat menevät metsään lähinnä fiilistelemän hyödyntämiskeikkojen sijaan. Toisaalta suuret ikäluokat ovat myös viimeinen sukupolvi jolla on todella yhtenäinen sukupolvikokemus, ja jotka mieltävät itsensä sukupolvensa edustajiksi.

Myöskin googlettelussani selvisi, että yli 60-vuotiaat kierrättävät jätteitä kaikista ikäluokista tunnollisimmin. Alle nelikymppiset ovat asian kanssa huomattavasti laiskempia. Ironisesti Hesarin mukaan alle 30-vuotiaat ovat kaikkein vakaimmin sitä mieltä, että kierrättää pitäisi, mutta silti todellisuudessa kierrättävät kaikkein vähiten. Hesarin mukaan jätteiden lajittelemattomuuden syynä on usein se, että lajittelu koetaan vaivalloiseksi ja vielä inhottavampaa on viedä jätteitä keräyspisteelle. Erään toisen artikkelin mukaan taas puolestaan, itselleni yllättäen, suurin ekologinen jalanjälki löytyykin 40-50 vuotiailta, jotka ovat ikäluokkansa puolesta työelämänsä parhaiten tienaavassa vaiheessa ja sen vuoksi myös kuluttavat enemmän.

“Ironisesti Hesarin mukaan alle 30-vuotiaat ovat kaikkein vakaimmin sitä mieltä, että kierrättää pitäisi, mutta silti todellisuudessa kierrättävät kaikkein vähiten. “

Myöskin eräästä Jyväskylän Yliopistosta julkaistusta tutkielmasta kävi ilmi, että suuret ikäluokat olivat ensimmäinen sukupolvi joka otti yhteiskunnallisen vaikuttamisen vakavissaan 60-luvulla, saattaen yhteiskuntamme kansalaisaktiivisuuden murrokseen. Myöskin sota-ajan jälkeisen köyhyyden kokenut sukupolvi on nuorena oppinut säästeliääksi. Täten, vaikka he elivät 80-luvun nousun kun kulutushyödykkeitä alkoi tursuta ovista ja ikkunoista nykyiseen malliin, he ovat silti keskimäärin säästeliäämpiä ja harkitsevampia ostajia kuin oma sukupolveni.

Yllättäen suurin sukupolvien välinen kuilu löytyikin arvomaailmasta: Yhtyneitten kuvalehtien tutkimuksen mukaan suuret ikäluokat arvostavat “rehellisyyttä, vanhempien kunnioittamista, auttamisen halua ja hyviä tapoja.” sekä yhteisöllisyyttä ja toisten huomioonottamista. Tutkimusten mukaan milleniaalit puolestaan ovat suvaitsevaisia ja kokeilunhaluisia, ja arvostavat vapautta, hyvää kommunikointia tunteista ja rahaa tärkeämpää on oman työn merkitys. Vaikka arvot ovat erilaisia, eivät ne välttämättä kuitenkaan ole keskenään ristiriitaisia.

Tarinan opetus: Ihminen on aika usein väärässä, ja se pitää osata myös tunnustaa. On parempi lähteä tarkistamaan asioita jotka ovat tarkistettavissa kuin jäädä siihen omaan kuplaan jossa omat käsitykset eivät aina ihan pidä paikkaansa. Ja vielä on hyvä idea olettaa vähemmän ja selvittää enemmän. Kuten tässä, todistin vaan olevani väärässä ja tietenkin se tuntui hiukan vaivaannuttavalta. Mutta se on vähemmän vaivaannuttavaa yksinään bussin takapenkillä kuin sosiaalisessa tilanteessa, jossa joku muu toimii ystävällisesti korjaavana faktantarkistajana. -Ja niin. Sitten vielä opin, että erityisesti minua hävettää miten laiskasti oma ikäluokkani kierrättää roskiaan. Vaikka me itse joudumme vielä tulevaisuudessa elämään ilmastonmuutoksen kanssa.

Kuinka usein joudut toteamaan olevasi vaivaannuttavan väärässä?

-Anna

___________________

Luitko jo?

Ituhipin TOP 40 pihistelyvinkkiä

IPCC:n raportti ja mitä siitä on jäämässä käteen?

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kuva: Come Hell or High Water, by Michael Pinsky