Sosiaalisen median koukuttavuus on tosiaan mielenkiintoinen aihe, josta tuntuu riittävän ammennettavaa. Pystyn samaistumaan tarinaasi todella voimakkaasti. Ennen en itsekään saanut oikein vietettyä tyhjää hetkeä palaamatta etenkin Instagramin ja Snapchatin pariin, ja usein pyörin sängyssä puhelin kädessä selailemassa ja se vaikutti huomattavasti unen määrään ja laatuun.

Nyykyäänkin toki huomaan yhä olevani puhelimesta riippuvainen, ja on kauhun hetki huomata että puhelin on vaikkapa unohtunut kotiin aamulla. Asia liittyy kuitenkin enemmän ehkä siihen, ettei ole mahdollista lähettää viestiä jos myöhästyy, ei voi tarkistaa aikatauluja, navigoida oikeaan osoitteeseen tai tarkistaa pankkitilin saldoa matkan päältä.

Tosin puhelin- ja someriippuvuudessa ja addiktioissakin on eroa. Arki ei enää nykyään oikein toimi ilman puhelinta joten sitä on pakko pitää aina mukana, ja kun se on kerran aina mukana, houkutus uppoutua vaikkapa Instagramiin pienenkin tylsyyden välttelemiseksi on valtava.
-Yhtä aikaa jotakin mitä ilman ei voi elää, ja jotakin mitä yrittää vältellä.
-Anna

Ne sopivimmat niksit itselle oli ensin se totaalikieltäytyminen muutamaksi päiväksi, jonka aikana heräsi siihen kuinka luonnollisen luonnotonta olikaan nostaa kännykkä käteen jokaisella mainoskatkolla tai muuten vain vapaalla hetkellä. Kun sitä ei tehnyt muutamaan päivään, niin huomaamatta muodostunut tapa loppui. Myös itseäni eniten koukuttanut Instagram siirtyi pois ensimmäiseltä näytöltä ja useampi avaamiskerta ja turha selaaminen muuttuivat pidempiaikaisiksi, mutta harvemmiksi kerroiksi. Yhä useammin myös avaan tyhjinä hetkinä ennemmin Helsingin Sanomien sovelluksen ja luen tallentamiani artikkeleita kuin selaan lopulta melko tyhjänpäiväistä kuvafeediä ja fomoa ruokkivaa sisältöä (varsinkin kirjamessujen aikana fomo järsi sieluani jatkuvasti).

Kirjoitin jokin aika sitten älä häiritse -tilasta, joka on toiminut käytössäni erittäin hyvin. Se pitää puhelimen hiljaisena ennaltamääräämäni ajan ja muuttaa näytön värittömäksi tiettyyn kellonaikaan, jolloin tiedän nukkumaanmenon lähestyvän -> kännykkä menee sivuun. Pyrin lähettämään hyvän yön -toivotuksen viimeistään 22 aikoihin ja sen jälkeen luuri ei löydä käteen ennen aamua. Nämä toimivat minulle hyvin ja rajoittavat kännykän kasvamista takaisin käteen ilta-aikaan.

Mitä somen ja puhelimen ruudun vähempi tuijottaminen sitten on minulle antanut? Kivuttomamman hartiaseudun, paremmat yöunet, mm. kyvyn keskittyä kotisohvalla leffaan räpläämättä luuria kertaakaan sekä tuhottomasti aikaa tehdä kaikkea sitä, mille ei ennen mukamas ollut yhtään aikaa.