Itse tein tätä jossain vaiheessa ja muuttaessa asunnosta toiseen kun alkaa ihmettelemään kannattaako pakata tyhjiä puhelimen laatikoita mukaan tuli herätys “Miksi ihmeessä mä säilön näitä?”. En itsekään edelleenkään tiedä mikä se syy noiden säilyttämiselle on ollut, koska aika omituiseltahan se näin jälkikäteen pohdittuna vaikuttaa. 😀 

Kiitos paljon. Meillä on tosiaan vasta aluillaan prosessi, jotka tuppaavat kestämään vuosia. Elämä osaa yllättää, mutta onneksi se jatkuu <3

Kävin katsomassa blogiasi ja oli pakko käydä tykkäämässä myös Facebookin puolella. Meillä vaikuttaisi olevan pohdiskelujen ja mielenkiinnon ohteiden suhteen paljon yhteistä! 🙂 –Toi vinkki Nissenistä on todella hyvä, sillä olen aina ihmetellyt mihin niitä laseja kannattaisi viedä, sillä ainakin täällä päin maailmaa ne tuppaa aina olemaan niin personoituja tuotteita, ettei ketään muuta kiinnosta ottaa käyttöön tai kierrätykseen. 

Kosmetiikkakaappi on mukavan helppo paikka aloittaa, koska väärän värinen meikkivoide on hiukan kuin useita kokoja väärän suuruiset farkut, kun ei toimi niin ei toimi, ja ei ole mitään järkeä säilyttää niitä vain siltä varalta että “no mut jos rusketun ihan kahvipavuksi kesällä, mikä tosin ei ole tapahtunut enää sen jälkeen kun opin vastuullisesta auringolta suojatumisesta, mutta jos niin kuitenkin käy, niin säilytänpäs nyt tämän.” 

Ja etenkin kuten mainitsit, kun tavarasta hankkiutuu eroon, siinä nousee pintaan ajatus että kun on itse maksanut jokaisesta esineestä joka taloon on tuotu, olisi haaskausta laittaa esine kiertoon. Toisaalta olen yrittänyt ajatella sitä niin, että ne on kaikki oppimiskokemuksia ja on vahvuutta myöntää omat virheet ja koittaa parantaa omaa toimintaa jatkossa. Koska ei se liian pieni räikeän värinen käsilaukku valitettavasti muutu siitä yhtään käyttökelpoisemmaksi enää vaikka harmissani miettisin että maksoin siitä rahaa. Toisaalta hyvällä tuurilla jollekulle toiselle laukku taas on juuri oikean kokoinen ja ihanan raikkaan värinen. –Olen huomannut yllättävän usein tätä projektia toteuttaessani, että se mikä on itselleni romua, saattaa olla toiselle aarre. 

Tuollaiset on erittäin raskaita kokemuksia ja toivon että teille kuuluu nyt hyvää ja elämä hitaasti asettuu takaisin raiteilleen. Vaikka sitä koittaa aina ajatella, että materia on vain materiaa, ja yrittää karsia sitä, niin siitä huolimatta aika usein siihen silti jämähtää säilyttämään tarpeettomiakin asioita. Sitten etenkin tuollaisten kokemusten kohdatessa sitä joutuu pakostakin käsittelemään omaa suhdetta tavaraan aivan uudella tavalla. 

Todella etenkin Facebookissa on onneksi antamiseen ja myymiseen sopivia kierrätyspalstoja jolloin käyttökelpoinen tavara löytää paljon helpommin uuden ottajan kuin ennen internetin kultakautta. 🙂 

Itse en ajatellut kelpaamista, sillä olisihan se hurmaavaa todellakin saada välittää tiettyjä asioita sukupolvelta toiselle. Perusteluni kohdalle 25. on lähinnä se, että ellei heti kotoa muutettua ryhdy suunnittelemaan perheenlisäystä yleensä lelut tomuttuvat joko omissa tai vanhempien nurkissa useampia vuosia, jonka lisäksi on hyvä tarkistaa vanhempien muovisten ja maalattujen tuotteiden turvallisuus käytössä nykystandardien valossa. Esim. YLEllä oli valaiseva artikkeli aihepiiristä. Tämän lisäksi kuten kaiken muunkin, niin myös lelujen suhteen uskon, että kaikeka ei tarvitse tai kannata säästää, vaan vain ne rakkaimmat.

Lämpimiä leikkihetkiä teidän talouteen! 🙂